Follow:
Kauneus, Meikit, Saatua, Tuotearvostelut

VIDEO: Koko meikki Lumenella & allerginen reaktio

Postaus sisältää affiliate -linkkejä.

Semmottinen keissi se! Koko kasvojen meikki yhden merkin tuotteilla oli todella hauska video tehdä ja olenkin näitä halunnut jo pidemmän aikaa toteuttaa. Ensimmäisenä syyniin pääsi Lumene, jossa kaikki ei mennytkään ihan putkeen.

Koko meikki Lumenella

Lumene on mulle merkkinä tärkeä, sillä heidän ihonhoidollaan sain aikoinaan ihoni rauhoitettua aknesta ja sen jälkimainingeista ihon ollessa pahimmillaan kuin saharan autiomaa Roacuttan -lääkkeiden takia. Kosmetiikkaa olen heiltä käyttänyt todella on-off – aikojen alussa huulipunat ja ripsivärit oli heiltä mun lempparituotteita.

Kolmas kerta toden sanoi tämänkin videon kuvaamisessa. Ensimmäisen kerran yritin tätä kuvata jo keväällä, mutta lopputulos oli sama – tuolloin pistin vain reaktion uusia tuotteita kohtaan muiden kevään allergioiden piikkiin enkä tiennyt mistä se tarkalleen johtui. Tätä videota uudelleen myöhemmin kuvatessa sama ongelma toistui – silmänalusiho alkoi herkistymään ja turpoamaan, silmät vetistämään ja lopputulos oli silmien hillitön kutina ja se piikikäs tunne.

Koko meikki Lumenella

Pyyhin meikit pois, otin allergialääkkeen ja annoin kasvojen sekä silmien levätä. Tajusin siinä vaiheessa että syy allergiaan oli Nordic Chic -linjan CC Color Correcting -kynä sävyssä Peach. Ja nyt tätä kirjoittaessa tajusin, että olen allerginen persikoille – jos tässä tuotteessa on käytetty vähääkään persikkauutteita tai muuta vastaavaa ei ole ihmekään että allerginen reaktio oli paikallaan. Osaa sitä ihminen olla välillä kunnon taliaivo kun ei tälläistä tule ajatelleeksi. *facepalm* Olen nimittäin aiemminkin allergisoitunut ristikkäisallergiaa aiheuttaville ainesosille kosmetiikassa (kuten ratamolle).

Loppu hyvin kaikki hyvin ja reaktio saatiin kuriin. Harmi sinänsä, että tämän tuotteen kohdalla kävi näin – odotin nimittäin tuotteelta paljon (eikä se loppujen lopuksi edes värikorjannut omia todella tummia silmänalusiani kovin hyvin). Mitä tästä kannattaa muiden ottaa opiksi on se, että etenkin silmänympärysalueelle menevää tuottetta kannattaa testata varovaisesti. 

Tämä oli taas erittäin hyvä esimerkki siitä, miten oman lempparibrändinkään kaikki tuotteet eivät sovi itselle tai kaikki kaikille. Tämähän voi olla jonkun lempparituote, muttei vaan sopinut itselle! En todellakaan lopeta Lumenen ihonhoidon tai meikkien käyttöä vai tälläisen ongelman takia, vaan olen itse tulevaisuudessa varovaisempi.

Tuottehet videolla

Lumene Invisible Illumination UV Primer SPF 30
Lumene VALO Nordic-C BB-voide SPF 20
Lumene Nordic Chic CC Color Correcting Pen (sävy Peach)
Lumene Invisible Illumination Brightening Flawless -peitevoide
Lumene Nordic Chic Sof Matte -puuteri (sävy 1)
Lumene Nordic Chic Natural Glow -aurinkopuuteri (sävy 2 Kesäyön valo)
Lumene Nordic Nude Light Reflecting Blush (sävy 1)
Lumene Nordic Chic Glow Enhancer -voidemainen korostaja
Lumene Nordic Chic Extreme Precision -kulmakynä (sävy 4)
Lumene Nordic Chic Eyebrow Fixing Gel (transparent) -kulmageeli
Lumene Nordic Chic Pure Color -luomivärinappi 14 Frosty Ice
Lumene Nordic Noir -luomiväripaletti (sävy Nude)
Lumene Nordic Chic Full-on Curl -ripsiväri (Vedenkestävä)
Lumene Nordic Seduction Long-Lasting Lipliner
Lumene Nordic Seduction Matte Lipstick
Lumene Nordic Seduction Lipshine
Lumene Nordic Chic Moisturizing Lipstick (9 Kevään tuoksu)
Lumene Nordic Seduction Creamy Lipstick (17 Metsän lumo)

Oletteko te saaneet kosmetiikasta allergista reaktiota?

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

4 Comments

  • Reply Charming Nails

    Nuo sun hiukset on niin ihanat! Pitää katsoa video ihan ajan kanssa kun on noin pitkä mutta harmi että sait allergisen reaktion, ne on kyllä inhottavia :/

    July 29, 2018 at 15:06
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Joo ne on kyllä erittäin inhottavia varsinkin kun en osannut edes ajatella että tuosta yhdestä tuotteesta voisi sellanen tulla kun ei uudistetusta Lumenesta muuten ole mitään tullut 😱 Ens kerralla aivot paremmin mukana pelissä!

      July 29, 2018 at 17:31
  • Reply Linda

    Tosi kurja toi allerginen reaktio :/ Mulla on muutamat Lumenen ihonhoitotuotteet ja esim. se vedenkestävälle silmämeikille tarkoitettu putsari aiheuttaneet tosi pahoja allergisia reaktioita. Hyaluronitiivistekin poltti ihon käytännössä vereslihalle asti. Nykyään oonkin aluksi tosi varovainen Lumenen tuotteiden kanssa, mutta pitkiin aikoihin en oo onneksi saanut uusistakaan tuotteista mitään reaktioita ja hyvä niin :)

    Tosi kauniin meikin sait tehtyä! <3

    July 29, 2018 at 17:07
    • Reply hannamaria

      Oli kyllä aika kurja, onneksi meni melko nopeasti ja kotikonstein ohitse! Aika erikoinen tuo tiiviste, se kuitenkin sopii isolle osalle mutta näköjään osalle ei sovi ollenkaan! 😱 Ylipäätään kosmetiikan kanssa kannattaa ensalkuun olla varovainen ja jos tuntuu yhtään huonolta niin mahdollisimman äkkiä pois vaan! Kiitos, lopputulokseen olin itsekin kyllä tyytyväinen! :)

      July 29, 2018 at 17:37

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.