Follow:
Hiukset, Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

Unique Haircare – uniikkia hiustenhoitoa

Tänään jutellaan luonnollisesta hiustenhoidosta! Tutustuin Unique Haircare -merkkiin vasta nyt alkutalven ja talven aikaan, mutta olen tykästynyt etenkin näihin testiin saamiini tuotteisiin erittäin paljon! Kolme tuotetta, josta kaksi jäi vakkarikäyttöön ei voi olla huono saldo merkiltä, jolla on Ecocert -sertifikaatti, joka ei testaa eläimillä ja jonka tuotteet ovat 99% luonnonmukaisia sekä, Tanskalainen merkki kun on, tuotettu väittämänsä mukaan sataprosenttisesti tuulivoimalla. Säilöntäaineetkin lupaavat olla mietoja ja suurin osa ainesosista muutenkin luomua. Vakuuttavaa puhetta on!

Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner

Pari sanaa, kuten aina, puteleista. Tykkään erityisesti tuotteiden kuosista sekä selkeästä värimaailmasta. Korkit ovat molemmat hyviä, tosin hoitoaineen pumpusta saisi tulla kerralla enemmän (omaan käyttööni joudun pumppaamaan ainakin neljästi jotta tuotetta tulee tarpeeksi). Värikoodaus voisi olla myös hyvä idea – miksi kaksi saman sarjan tuotetta ovat eriväriset huomioväriltään? Muistelin alkuun etteivät nämä edes ole samaa sarjaa juuri tämän seikan vuoksi! Käyttöähän tuollainen seikka ei haittaa, valintaa vain!

Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner

Unique Haircare Color Care -shampoo on kuvassa vasemmalla ja kuten näkyy, erittäin juoksevaa ja “kevyttä”. Tämä yksi pullo on kestänyt itselläni nyt melko pitkään vaikka jokaisella pesukerralla vaahdotankin kahdesti, sillä tuotetta tarvitsee melko vähän (n. rypäleen verran) jotta sen saa nätisti vaahdotettua koko hiusten tyven alueelle.

Tuoksu on itseäni hämmentävä enkä voi sanoa sitä tuoksuhermojani hiveleväksi, mutta en suorilta käsin osaa kuvaillakaan mitä tuoksu on. Katsottuani incilistaa huomasin sen sisältävän luomuvehnää, aloe veraa, luomua ‘hedelmämehua’, punajuuritiivistettä, voikukanjuurta, seljankukkaa sekä monia muita aineita, joita en olisi kuvittelut sen edes voivan sisältää. Tykästyin tuotteeseen siis entistä enemmän!

Unique Haircare Color Care -hoitoaine puolestaan alkuun hämmenti metsäisellä tuoksullaan. Koostumus on suhteellisen ohut ja juokseva, mutta pysyy silti hiuksessa eikä valu pois. Hiusten kosteustasapainossa olen huomannut muutoksen positiiviseen; käytän tätä n. 2 viikossa ja siihen päälle kerran Color Maskia. Nyt tässä usean viikon aikana kun tämä kombo shampoon kanssa on ollut käytössä, olen huomannut hiusteni olevan vähemmän pörröiset ja paljon pehmeämmät kuin ennen.

Unique Haircare Vitamin F hair oir hiusöljy

Unique Haircare Vitamin F hair oil -hiusöljy jäi itselläni aavistuksen vähemmälle käytölle, sillä koin sen olevan hiukan liian ohutta omalle hiuslaadulleni. Vaikka tämän sanotaan sopivan kaikille hiustyypeille koen, että tämä sopii paremmin hiukan ohuemmalle ja hennommalle hiukselle, oman ollessani melko paksu ja ajoittain karhea. Käytin tätä n. viikon verran, jonka jälkeen päätin vaihtaa takaisin toiseen tuotteeseen käyttääkseni sen loppuun. Kun tuo tuote loppuun, aion antaa tälle uuden mahdollisuuden ja katsoa tykästynkö myöhemmässä vaiheessa tähän.

Unique Haircare on brändinä juuri sitä, mitä kaipaan – puhdas, ei peittele mitään ja on vastuuntuntoinen. Väriä säästäviä ominaisuuksia en näissä tuotteissa huomannut, mutta pesutulos ja kosteutus ovat tehneet hiuksistani paljon terveämmät, kiiltävämmät ja pehmeämmät. Mikään muu hiusrutiinissa ja -tuotteissa ei ole muuttunut (kuten ei ruokavaliossakaan näiden aloituksen jälkeen), joten muutoksen on melkein yksinomaan täytynyt johtua näistä yhdistettynä siihen, että lämpökäsittelen tuotteita vain n. 1-2 kertaa viikossa.

Hintaa täysikokoisilla 250ml purkeilla on n. 15 euron verran, tällä 30ml öljyllä noin 13€ (shampoide, hoitoaineiden ja öljyjen hinnat vaihtelevat muutaman euron tarkkuudella riippuen tuotteesta). Nämä hinnat on otettu Miraz.fi -verkkokaupasta (PST! 15.2. asti kaikki tuotteet -20%), mutta tuotteita löytyy myös Hyvinvoinnin.fi*, Biodelly.fi* sekä Ecco Verde -verkkokaupasta. Kivijalkaliikkeistä en uskalla varmaksi sanoa

Kiinnitättekö huomiota hiustuotteiden luonnollisuuteen?

*affiliate -linkki

 

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

10 Comments

  • Reply Mia / Beauty Highlights

    Mä käytän muuten tosi paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta hiustuotteiden puolelta en ole vielä hyviä tuotteita löytänyt. Aubreyn tuotteet oli ihan ookoo, mutta ei kuitenkaan pystyneet samoihin tuloksiin, mitä kampaamotuotteet mun hiuksille tekee. En ole valmis vielä elämään takkutukkana päivät pitkät, joten oon pysytellyt ei-luonnollisella puolella hiustenhoidon suhteen :) Mutta toki toivon, että joskus vastaan tulisi luonnonkosmetiikan puolelta myös hyviä hiustuotteita! Mulla taitaa pari tuotetta odotella testaustaan tältä brändiltä, ehkä voisin niihin uskaltaa tarttua nyt ja katsoa miten käy :) Purkit on kyllä kivat.

    February 11, 2017 at 15:54
    • Reply hannamaria

      Mulla on melko pörheä luonnonkihara, joka välillä menee aika pahastikin takkuun. Aubreyn tuotteita en ookaan koskaan käyttänyt, enkä sun sanomisten perusteella hirveesti innostunut :D Kokeile hei ihmeessä, ite oon tykännyt melko paljon eikä hiukset oo olleet yhtä kuivat kuin aiemmin!

      February 12, 2017 at 14:13
  • Reply Mari

    Mulla on käytössä Uniquen hoitosuihke, joka tuli muistaakseni Jolie boxin mukana ja siitä olen kyllä tykännyt kovasti :) Samoin I Love me -messuilta ostamani päänahkaöljy on ollut erittäin hyvä löytä ja tuttavuus. Mieli tekee kyllä tutustua brändiin vielä enemmänkin.

    February 12, 2017 at 14:38
    • Reply hannamaria

      En oo koskaan kokeillut päänahkaöljyjä, pitäisi ehkä kun meinaa näin talvisin päänahka kuivaa aavistuksen! Kokeile ehdottomasti näitä shampoita ja hoitoaineita, etenkin nämä kaks sopi mun hiuslaadulle todella hyvin!

      February 12, 2017 at 14:50
  • Reply Mira / Blinger Shimmer -blogi

    Luonnollisuus on aina IN, mutta valitettavasti esim. hiustenhoitotuotteet ovat niitä missä se luonnollinen ei niin hyvin tunnu toimivan kuin synteettinen, yhtenä syynä pidän sitä, että omat hiuksenikaan eivät ole luonnontilassa vaan ovat värikäsitellyt..

    February 12, 2017 at 14:49
    • Reply hannamaria

      Se yleensä on kyllä valitettavaa, itelläni ei esim. toimi ne lushin saippuashampoot kuivattamatta ja oon muutenkin vähän skeptinen ollu luonnontuotteiden kanssa hiustenhoidossa / laitossa ennen, mm. evo ei toiminu yhtään omalle tukalle. Nää oli kyllä meikälle eri asia tota öljyä lukuunottamatta, joten tykkäsin kyllä :)

      February 12, 2017 at 16:25
  • Reply RiaG Beauty Blog

    Mielenkiintoisen kuuloisia ja varmasti kokeilemisen arvoisia tuotteita. Itse käytän hiustenhoidossa myös luonnonkosmetiikka eli nämä täytyy laittaa muistiin jos tulisi joskus tilattua ja kokeiltua.

    February 12, 2017 at 16:42
    • Reply hannamaria

      Suosittelen!

      February 14, 2017 at 16:15
  • Reply Look by Mari

    Tää oli mulle täysin uusi merkki, mutta vaikutti kivan vastuuntuntoiselta merkiltä! :)

    February 12, 2017 at 19:48
    • Reply hannamaria

      Samaan tykästyin itekin!

      February 14, 2017 at 16:15

    Leave a Reply