Hae
Hannamaria

341 – Kesäasu

Kun mulla alkoi työt, tuli hyvät ja lämpimät kelit. Iltaisin on kuitenkin vielä niin valoisaa, että yritän ottaa niistä kaiken ilon irti. Samoin kuin panostaa siihen, mitä teen näinä viimeisinä kauniina ja lämpiminä elokuun viikonloppuina. Eilen oli esimerkiksi paljon tapahtumaa Jyväskylän alueella, joten päädyin hetkeksi aamupäivästä pyörimään pitkin kaupunkia ja satamaa.

Neuletakki – Lindex / Toppi – House of Brandon* / Housut – KappAhl / Laukku – House of Brandon* / Kengät – Tommy Hilfiger

Tästä asusta ainoastaan laukku oli tuolla reissulla mukana, mutta halusin silti jakaa kys. asun teidän kanssa. Tykkään tästä, kun kerrankin päällä oli vaaleaa ja värikästä ainaisen mustan, valkoisen tai tummansinisen sijaan. Tai no, jokaista tästä asusta löytyi mutta pääpaino oli siellä vaaleassa! Tuohon Piecesin laukkuun olen aivan rakastunut, se onkin kulkenut mukana jo lauantaisen Hesareissun ja nyt sunnuntaisen JKL-reissun.

Palatakseni sunnuntaihin – tapahtumaahan oli vaikka ja mitä, kuten ravintolapäivää, Magia WKNDiä, Second Hand Sundayta… Niin ja ranskalais-italialaiset markkinat keskustassa! Tuolta tarttui mukaan pari muffinssia, jotka oli taivaallisia – niin maultaan kuin hinnaltaan. Satamassa sijainneelta kirpparilta meinasi lähteä yksi paita mukaan, mutta se oli juuri ja juuri hiukan liian nafti – ja kun kunnon sovitusmahdollisuutta ei ollut, en halunnut riskata. Nyt kun miettii niin olisi ehkä pitänyt.

Viikonloppu meni siis aika jees, sunnuntai-ilta tuli nollattua aika hyvin päänsärystä huolimatta. Lauantaista kirjoitan ihan erikseen postauksen, tuli taas parit uudet tutut tavattua ja yksi Hesareissu heitettyä!

Miten teidän viikonloppu meni?

Jyväskyläläiset ja KS-alueen ihmiset! Olettehan jo käyneet tykkäämässä JKL-BLOGIT -sivusta Facebookissa?

321 – Viikonlopun hamejuttuja

Kyllä, mulla oli päällä hame.En tiedä oonko täällä asiasta kovinkaan suureen ääneen maininnut, mutta on erittäin harvinaista jos mun päällä nähdään mekko, mutta vielä harvinaisempaa on nähdä mun päällä hame. Hametta en ole omistanut yli kymmeneen vuoteen – toisin sanoen siitä lähtien kun vaan mitään muistan.

Tällä asulla mentiin kaksi päivä putkeen ja uskotteko, en saanyt pyydettyä tuota komeampaa osapuolta ottamaan kuvia tästä asusta! Pirhana… Asu oli kuitenkin sen verran ihana, että se aivan varmasti eksyy tulevaisuudessakin päälle ja silloin olen kärppänä kameran kanssa härnäämässä tuota miestä. Hame ja toppi on H&M, villatakki muistaakseni Lindex. Ja ballerinat ihan tuttavallisesti Anttila 😀

Nassukin on ollut erittäin luonnollinen koko viikonlopun – pohjaa ei ole ollut nimeksikään, ainoastaan ripsari, kulmat ja huulet on ehostettu ja tummat silmänaluset peitetty. Iho kiittää kun saa hengittää. Oli todella mukava eilenkin hillua näin kevyessä meikissä vaikka käytiin kuntakierroksella mm. Lievestuoreen paikallisessa, jossa tuo ihanuus lauloi Vanhan holvikirkon sekä Sirpan ja näytti mulle vanhoja kotikulmiaan Haapalassa. Aiemmin lauantaina käväistiin taas pitkästä aikaa Petäjävedellä moikkaamassa porukoita ja Jullin oli ihan pakko päästä paljuun 😀

Perjantaina eksyin rannalle hetken ajaksi Katrin kanssa ennen Amarillon terassia. Mentiin miehekkeen veljen ja kihlatun kanssa päivälliselle tuon jälkeen ja hameessa ei tullut yhtään kuuma – päin vastoin, oli todella ihanan lämmin kesäilta. Saksalainen kaveri valitteli +40 asteen kuumuutta, meillä oli perjantai juuri sopiva.

Kokonaisuutena viikonloppu oli todella ihana, en muuttaisi mitään. Tai no, ainoastaan sen ettei sen olisi tarvinnut loppua niin aikaiseen. Treenailtua tuli ainoastaan alkuviikosta, loppuviikko meni niiden suhteen hiukan hiljaisemmin. Välillä näinkin.

Hyvää viikonalkua!

Ps. Tällä viikolla on muuten hannamarian 2v-synttärit ja ensimmäinen arvonta polkaistaan käyntiin jo heti huomenna! Kannattaa olla koko viikko kuulolla, tulossa on aika mahtavia juttuja 😉