Hae
Hannamaria

Kuumaakin kuumempi – Urban Decay Naked Heat -kokoelma

*Sisältää mainoslinkkejä

VOI HOTTENTOTTIS! Mulle kävi niinkun monelle muullekin Urban Decay Naked Heat -kokoelmaa ja palettia tsiikanneille että ensialkuun kun alkukesästä siitä alettiin puhumaan, olin vähän että okei, hyvännäköinen paletti mutten kokenut palavaa tarvetta saada sitä. Kun katsoin Nikkietutorialsin videon tästä paletista olin jo melko myyty, mutten silti ajatellut hankkivani sitä itselleni. Sen siitä kuitenkin saa, että on kauneusyhteisössä mukana ja kauneuden parissa töissä että hurahtaa ihan juuri ennen Suomen 9.8. ollutta lanseerausta ja juuri päivää ennen lanseerausta hommasin itselleni kokoelman Fuel -huulipunan Sokkarin verkkokaupasta ja olin valmistautunut myös ostamaan paletin.

Palettia on edelleen saatavilla mm. *Lookfantastic.fi -verkkokaupasta.

Urban Decay Naked Heat Palette Urban Decay Naked Heat Palette

Kerronpa kuitenkin tarinan – sain keskiviikkona kaksi soittoa joihin en kuitenkaan päässyt vastaamaan töissä ollessani. Julli oli kotona ja sainkin häneltä viestin että ovea pimpoiteltiin, mutta hän ei mennyt avaamaan. Laitoin viestiä soittaneeseen numeroon sillä uskoin oven takana käyneen kuriiri – ja olihan se mutten silti tienny keltä paketti oli tai mitä se sisälti.

Hän myös oli jättänyt paketin oven taakse PORRASKÄYTÄVÄÄN, josta vedin pienoiset kilarit vaikka viestittelymme aikana sanoin että pakettia ei saa käytävään jättää – hyvää asiakaspalvelua kuitenkin sain, sillä hän kävi vielä lenkkinsä lopuksi hakemassa paketin hoiviin, sillä en useampaan tuntiin olisi ollut kotona ja melko varmasti se kerrostalon rapusta olisi lähtenyt kävelemään.

Seuraavana päivänä ennen töihin lähtöä odottelin aktiivisesti että ovikello kilahtaa ja kuriiri tulee uudelleen pakettia sovitusti tuomaan. N. puoli kahdentoista aikoihin ovikello kilahti ja kesken palaverin kipaisin ovelle ottamaan paketin vastaan katsomatta sitä sen tarkemmin – olen kuitenkin samalta henkilöltä ja samalla tyylillä saanut muutaman PR-lähetyksen, jonka ansiosta pieni kutkutus ja ajatus oli että mitä paketissa olisi. Palaverin loputtua äkkiä avaamaan pakettia ja siellähän se oli – PR NAKUPALETTI! Puhdasta rakkautta ensisilmäyksellä ja somet oli heti päivitettävä.

Urban Decay Naked Heat Palette Urban Decay Naked Heat Palette Urban Decay Naked Heat Palette

Olen siis sen verran onnekas, että sain kyseisen paletin PR-lahjana. Myös itse tilaamani Fuel -huulipuna tuli nyt perjantaina postiin (pahvit runnoutuneena, kiitos Sokos huonosta pakkaamisesta) mutta sitä en vielä kerennyt korkkaamaan. Perjantaina tekaisin tällä jo ensimmäisen vartin pikameikin käyttäen kolmea sävyä (Cayenne, Scorched ja Ounce) ja rakastuin sekä koostumuksiin, että sävyihin joita paletissa on. Alla nopea swatchit pääosin yhdellä pyyhkäisyllä puhtaalle kädelle.

Urban Decay Naked Heat Palette

Ounce (ivory shimmer) / Chaser (light nude matte) / Sauced (soft terra-cotta matte) / Low Blow (brown matte) / Lumbre (copper shimmer with gold pearl shift) / He Devil (burnt red matte)

Urban Decay Naked Heat Palette

Dirty Talk (metallic burnt red) / Scorched (metallic deep red with gold micro-shimmer) / Cayenne (deep terra-cotta matte) / En Fuego (burgundy matte) / Ashes (deep reddish-brown matte) / Ember (deep metallic copper-burgundy)

Paletti itsessään on todella tukeva ja taattua Naked & Urban Decay -laatua. Se on kova ja tukeva, peili on hyvän kokoinen ja paletti ei ole kuitenkaan liian painava vaan sitä on helppo pitää kädessä meikatessa. Mukana tuleva sivellin on myös erittäin hyvä ja testiajon jälkeen sopii se etenkin luomivaon häivytykseen hyvin kuten kumppanipalettiensakin siveltimet. Sävyistä löytyy monta upeaa ja varmasti käyttöön tulevaa nappia, parin uskon jäävän kuitenkin vähemmälle käytölle.

Urban Decay Naked Heat Palette

Kellekään blogiani lukeneelle ei varmastikaan ole jäänyt epäselväksi miten rakastan Urban Decay -brändiä. Hain itseasiassa Jyväskylän pisteelle töihinkin, mutta koska takana ei ole meikkaajan koulutusta ymmärrän hyvin miksi paikkaa en saanut. Vierailen paikanpäällä kuitenkin swatchailemassa tuotteita aina keskustassa käydessä ja olenkin erittäin tyytyväinen, että tätä merkkiä saa sekä yleisesti Suomesta, että myös nykyään Jyväskylästä. Ensimmäinen kosketus brändiin minulta löytyy jo vuodesta 2014 kun lontoosta ostin All Nighter -suihkeen ja siitä lähti rakkaussuhde.

Tähän Heat -kokelmaan kuuluu valikoimaan jäävän paletin lisäksi kolme Vice Lipstick -huulipunaa (Fuel, Scorched ja Heat) ja kaksi 24/7 Glide-On Eye Pencil -kynää (Torch ja Alkaline). Paletin hinta on n. 54,90€, huulipunat ovat 23€ / kpl ja kynä 20,50€ Sokosen verkkokaupassa. Stokmannilta Helsingistä palettia saa, muutoin sitä on Suomesta saatavilla Sokoksen myyntipisteistä (Helsingin keskusta, Turku, Tampere, Jyväskylä ja Oulu). Sokoksen verkkokaupasta se loppui jo ennen lanseerausta ja lisää ei tähän tietoon ole tulossa hetkeen.

Palettia on edelleen saatavilla mm. *Lookfantastic.fi -verkkokaupasta.

Oletteko te hurahtaneet tähän hottispalettiin?

Bette Box Elokuu 2017

Hellurei pitkästä aikaa! Reilu viikon blogitauko teki hyvää, sillä nyt jaksan taas ihan uudenlaisella innolla paneutua kosmetiikan ja blogin pariin! Niin ja mikäpä parempi tapa jatkaa päivittämistä kuin esitellä tämän kuun Bette Box (joka on osa Bette Boxilta saamaani lahjatilausta)! Osa sai omansa jo kuun ensimmäisellä viikolla, mutta omani seisoi Liedossa useamman päivän ja sain sen vasta toissapäivänä käsiini.

Bette Box Elokuu 2017 Bette Box Elokuu 2017

Olin spoilaantumatta siihen asti kun tämän sain (hitsi muuten mikä suoritus) ja nyt pohdin että miksi. Vaikka Bette Boxeista olen tähän mennessä tykännytkin, on tämä mielestäni tähän mennessä vaatimattomin mitä olen nähnyt. Tuotteita tuli vähän mutta ne mitä tuli, menevät kyllä osaksi käyttöön ja osa lähtee eteenpäin – siltikin, en saanut tästä wau-efektiä joka on periaatteessa kauneusboxien idea. Sekin kertoo jo jotain, että tämän boxin suosikkituotteeni on ehdottomasti 27€ arvoinen Heleinin ravintolisä.

Bette Box Elokuu 2017

Lumene Klassikko Yövoide (50ml, 5,90€) on ihoa kosteuttava, melko perinteinen yövoide. Kyseisen tuotteen sanotaan sisältävän antioksidanttipitoista tupasvillaa sekä puhdasta lähdevettä, joiden tulisi rahoittaa ja kosteuttaa ihoa. Klassikko sarjana on Lumenelta edullisemmasta päästä ja on korvannut perusmarketeissa olleen valko-sinisen linjan. Varmasti ihan perus-toimiva yövoide, vaikka tuoksu onkin hiukan hassu ja Suomi 100 -logo on tähänkin pakkaukseen tiensä löytänyt. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

Nivea Intensive Care käsivoide (75ml, 4,20€) oli yllättävän hyvä käsivoide. Nappasin sen jo töihin mukaan heti seuraavana päivänä ja tuote kuivui suhteellisen nopeasti jota arvostan näyttöpäätetyössä. Pakkaus on hyvän kokoinen joka kulkee helposti mukana. Tosin taas se, että mukana on Nivean tuote, vie hiukan fiilistä – käsivoide joltain muulta merkiltä olisi kiinnostanut ehkä hiukan enemmän vaikka tämä perustuotekin tulee käytettyä. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

Helein Skin, Hair & Nails kauneusravintolisä (60tbl, 27€) on tosiaan kuten sanottu, tämän boxin kiinnostavin tuote! Olen biotiinimix -ravintolisää syönyt kuurina ja sen kanssa huomannut vaikutuksen ihossa, kynsissä ja hiuksissa joten odotan tältä B-, C- ja E-vitamiinia sekä sinkkiä, kysteiiniä ja peltokorteuutetta sisältävältä ravintolisältä paljon. Tämä on kaiken lisäksi kokonainen tuote boxissa, joten siitä propsit että saan syötyä tämän kunnon kuurina! Saatavana apteekeista.

Bette Box Elokuu 2017

Ibero Ripsientaivutin (4,90€/kpl) lähtee kiertoon, sillä korkkasin juuri hetki sitten uuden Cailapin vastaavan ja tällä hetkellä ei itsellä ole tarvetta uudelle. Varmasti ihan hyvä ja perusluotettava ripsientaivutin. Saatavana K-Citymarketeista.

Manna Kadar Prime Time -pohjustaja (2g, 25 USD) on kyllä ihan uusi tuttavuus. Tämä taisi ollakin se uusi merkki, jota boksissa kerrottiin olevan. Kortissa kerrotaan tämän sopivan silmien sekä huulien pohjustukseen, joten ainakin silmien kohdalla aion tälle antaa mahdollisuuden. Peiteaineeksi ja korostukseenkin tämän kerrotaan käyvän, mutta näitä hiukan epäilen. Saatavana www.mannakadar.com

Clean Fresh Laundry -tuoksunäyte ja Listerine Zero -suuvesi olivat ihan mukava lisä laatikkoon, suuvettä matkakoossa on hyvä olla aina varastossa ja vaikka Cleanin tuoksut eivät olekaan omia suursuosikkejani, on niillä mukava freesata itseään reissussa rähjääntyessä. Käyvät kätevästi myös huonetuoksuksi!

Summasummaarum, vaatimattomin boxi tähän mennessä ja osa jää käyttöön, osa menee kiertoon. Odotan kuitenkin tulevan syksyn boxeja innolla, sillä etenkin yhden niistä tulisi olla jälleen hiukan erikoisempi… Siitä kuitenkin lisää tuonnempana! Mikäli Bette Boxien tilaaminen kiinnostaa, laita omasi tilaukseen tästä (affilinkki, jonka avulla saan pienen provikan myydyistä boxeista ja pystyn tuomaan teille uutta sisältöä). EDIT: HOX! Nyt Syyskuun boxin saa hintaan 15,90€ (norm. 18,90€/kk) jatkuvan tilauksen ensimmäisestä boxista tai määräaikaisen tilauksen kokonaissummasta käyttämällä koodin SYYSBETTE.

Mitä te piditte tämän kuun boxista?

Boxi saatu blogin kautta.