Hae
Hannamaria

Roosa nauha -meikki + keräyslipas + arvonta

*Sisältää mainoslinkkejä

Roosa nauha meikki Roosa nauha meikki

Lokakuun on joka vuosi perinteisesti ollut Roosa nauha -kuukausi ja se tarkoittaa Roosa nauha -meikki:ä. Vaikka itse pääpäivä onkin mennyt, ei koko kuukauden (tai edes koko vuoden) jatkuva rintasyöpäasioiden edistäminen ole ohitse. Me kauneusbloggaajat löimme hynttyyt yhteen ja teimme jokainen oman versionsa ja ne löytyy etenkin Instagramin puolella hashtagilla Roosa nauha -meikki.

Oman meikkini pidin suhteellisen yksinkertaisena luoden siihen kuitenkin pientä twistiä kulmakarvojen avulla. Silmämeikin tyyli on ns. halo eye, jossa shimmerinen väri on keskellä ja mattaluomivärit reunoilla. Silmän sisärajaukseen käytin valkoista kynää nuden sijaan kirkastamaan lookkia. Huulet ja muun meikin pidin sen sijaan hentoisen neutraalina.

Roosa nauha meikki Roosa nauha meikki Roosa nauha meikki

Itse olen joka vuosi viime vuotta lukuunottamatta (koska vaihtosyksy Englannissa) ostanut Roosa nauhan itselleni käyttöön. Tuon lisäksi jo yhdellä pääyhteistyökumppanilla Lindexillä ostoksilla käydessäni laitoin muutaman euron keräykseen, jnnka aihe on mielestäni tärkeämpääkin tärkeämpi. Muistathan myös sinä tutkia rintasi säännöllisesti?

Myös me kauneusbloggaajat porukkana haluamme tehdä hyvää ja samalla inspiroida muita, jonka vuoksi meillä onkin avoinna oma keräyslipas, johon myös muut saavat käydä kortensa kekoon kantamassa.

KÄYTETYT TUOTTEHET

Silmämeikki & kulmakarvat:
*Jeffree Star Jawbreaker -paletti // postaus tuotteesta
*Lyko Fiber -ripsiväri
*NYX Professional Makeup Slim Eye Pencil -rajauskynä (sävy White)
KIKO Everlasting Colour Precision Lip Liner (sävy 413)

Meikkipohja & huulet:
*Bobbi Brown Vitamin Enriched Face Base -pohjustustuote
*TONYMOLY Egg Pore Silky Smooth Balm -pohjustustuote
*L’Oreal Infaillible 24H Fresh Wear -meikkivoide (sävy 15)
*L’Oreal Infaillible More Than Concealer -peitevoide (sävy 324 Oatmeal)
*Jeffree Star Cosmetics Magic Star -irtopuuteri (sävy Fair)  // postaus tuotteesta
*L.A. Girl ProContour -varjostussetti (sävy Light)
*OFRA x Nikkietutorials Everglow -korostuspaletti
*MAC Cosmetics Prep + Prime Fix+ -viimeistelysuihke
*Urban Decay All Nighter -meikinkiinnityssuihke
*Lipstick Queen -huulituote (sävy Frog Prince)
*Clinique Pop Splash Lip Gloss + Hydration -huulikiilto (sävy 11 air kiss)

Siveltiminä mulla oli käytössä taas niitä perinteisiä; kasvoille nestemäisten tuotteiden levitykseen *Real Techniques Expert Face Brush, puuteriin kävisi esimerkiksi *So Eco -puuterisivellin, varjostuksiin *Rebel Edge Trion isoin sivellin ja silmämeikin voi saada aikaan tämän *RT Enchanced Eye -setin siveltimillä (häivytyssiveltimiä ja tiiviimpiä siveltimiä hohdesävyjen levitykseen).

Arvonta

Arvonta löytyy @hannamariaw Instagramin puolelta tämän meikin kuvasta! Arvon Lindexiltä ostamani *hopeisen rannekorun, jonka koko 9,90€ tuotto menee Roosa nauha -keräykseen.

Mitä hyvää te teette Roosa nauha -kuukauden aikana?

Roosa nauha -päivä 14.10.

Tulevana perjantaina 14.10. on perinteinen Roosa nauha -päivä, jolloin vietetään pinkkiä perjantaita. Tapoja osallistua ja auttaa kasvattamaan tietoisuutta rintasyövästä on monia, melkein yhtä monta kuin osallistujia. Itse aion kaivaa kaapista jotakin pinkkiä, pistää tämän pinkin ja yhteistyössä Roosa nauhan sekä Invisibobblen kanssa tehdyn ponnarin päähän sekä kantaa koko kuukauden ajan tämän vuoden Roosa nauhaa – kuten kuusi vuotta ennenkin. Olen aiemminkin kirjoittanut aiheesta, tunnisteen Roosa nauha -alta löytyy lisää materiaalia.

hannamaria Roosa nauha Invisibobblehannamaria Roosa nauha Invisibobble hannamaria Roosa nauha Invisibobble

Kuten sanoin, tapoja osoittaa tukea on monia. Alla niistä  muutama:

  • Osta Michael Monroen suunnittelema Roosa nauha, jonka hinta (3€) menee lyhentämättömänä Syöpäsäätiölle. Myyntipaikkoina Lindexit, K-Citymarketit, K-Supermarketit sekä S-ryhmän ketjut.
  • Järjestä pieni tempaus, jonka tuotto lahjoitetaan Syöpäsäätiön hyväksi. Tälläinen voi esimerkiksi olla pieni kaveri-/ työporukan sisäinen huutokauppa tai kirppis
  • Tue ostamalla normaalien tuotteiden sijaan Roosa nauha -kampanjatuotteita eri pääyhteistyökumppaneilta. Osasta tuotteita menee koko hinta keräykseen, joistain vain osa.
  • Pistä porukalla pystyyn oma ’Keräyspotti’, tämäkin on hyvä idea mm. työpaikoille tai ystäväporukalle.
  • Tee kertalahjoitus verkon kautta.

Jakakaahan tietoutta muuten somessakin – viralliset tagit on #roosanauha sekä #nauhapäälle! 🙂

Miten te tuette Roosa nauha -kampanjaa?

Invisibobble saatu.