Hae
Hannamaria

Tallinna, joulu ja parisuhdeviikonloppu

adf.track(546989, ’TESTI-POSTAUS1_Hannamaria’);

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Eckerö Line, Solo Sokos Hotel Estoria & Visit Tallinn

Kuten tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, näkyi Instagramissa (@hannamariaw) n. reilu viikko sitten kuva Tallinnan kaduilta. Pyörähdettiinkin miehen kanssa viikonlopun minilomalla kyseisessä kaupungissa tutustumassa joulumeininkeihin ja viettämässä ansaittua aikaa kaksistaan. Tallinna, ja etenkin joulutori, on upean tähän aikaan vuodesta – hiukan tosin harmitti että ei ollut kunnolla lunta maassa, sillä pienellä valkoisella peitteellä olisi joulu -tunnelma luotu ihan eri tavalla. Meillä ei muuta teemaa matkalle ollut, kuin viettää kunnon parisuhdeaikaa jouluisen Tallinnan kera.

Tallinna jouluEckerö Line Tallinna

Laivamatka sujui Eckerö Line Finlandia:lla kanssa sutjakkaasti, heti kun sinne kerettiin… Lähtö- ja matkustusaika Jyväskylästä satamaan arvioitiin jotenkin aivan täysin väärin ja kerettiin laivaan n. 20 minuuttia ennen sen lähtöä – paikallahan pitäisi olla siis n. tunti ennen laivan lähtöä. Kerettiin kuitenkin pienestä kiireestä huolimatta ja matka meni autolla todella leppoisasti.

Suosittelen muuten ehdottomasti autolla menoa Tallinnaan – se maksaa vain muutaman hassun lisäeuron / -kympin ja ei tarvitse kävellä ’putkessa’ tuskissaan, jonotella ryysiksessä laivaan sisään- tai ulospääsyä saatika raahata ostoksia ympäriinsä vaan ne voi kätevästi jättää autoon. Parkkeeraaminenkin on helppoa – meillä auto oli yön Viru -keskuksen hallissa ja maksoi n. 20 euroa koska yövyimme Solo Sokos Hotel Estoriassa. Normaalisti tuo parkki olisi ollut muistaakseni n. 30 € luokkaa.

Tallinna jouluTallinna joulu Tallinna joulu

Heti maihin päästyämme jätettiin auto parkkiin, kirjauduttiin hotelliin ja suunnattiin vanhaan kaupunkiin Joulutoria kohti! Tori oli vasta auennut edellisenä päivänä ja oli pakollisuus tällä reissulla. Tässä suhteessa oli todellaa harmi, että lunta ei ollut – aukio olisi varmasti näyttänyt paljon upeammalta ihanan valkoisen peitteen kanssa. Vanha kaupunki on silti upea, lunta tai ei, etenkin näin joulu -fiiliksen ollessa päällä ja parhaan seuran ollessa vieressä. Aukio oli täynnä erilaisia kojuja jotka myivät glögiä, matkamuistoja sekä monenlaisia lapasia, päähineitä, turistihoukuttimia sekä nahkatuotteita. Kyseinen tori on auki vielä 7.1.2017 asti vaikka olikin aavistuksen pienempi kuin odotin, oli se mukavaa vaihtelua Suomen tarjontaan ja fiiliksiin.

Tallinna joulu Tallinna joulu Tallinna joulu

Vaikka olen useamman kerran vieraillut Tallinnassa ja etenkin vanha kaupunki on melko tuttu, löytyi sieltä vielä uusia juttuja. Uusi seura ja uudet kujeet – päädyttiin mm. tälläiselle upealle muurinpalaselle hiukan itään perinteisestä näköalapaikasta, jossa vanhoja kiviportaita pitkin kiipeämällä päästiin korkeuksiin juomaan kupposet kuumaa – hot wine to be exact. Miehelle ostin hunajaoluen (vaihtoehtona joko se tai kevytolut) joka ei hänen suussaan ollut hitti mutta kelpasi toisen vaihtoehdon sekä hinnan kertomisen jälkeen 😉

Tallinna joulu Estoria Tallinna joulu EstoriaTallinna joulu EstoriaTallinna joulu Estoria

Yövyimme tosiaan Solo Sokos Hotel Estoriassa, joka on samassa yhteydessä Viru-keskuksen sekä Sokos Hotel Virun kanssa. Näkymä huoneesta oli aivan mahtava, suoraan vanhaan kaupunkiin päin. Pääsimme huoneeseen päiväseltään lauantaina ja pienen tutkimisen, kuten vessan kosmetarjonnan sekä skumppaan ja konvehteihin tutustumisen, sekä välikuoleman jälkeen koitti kauppareissun ja illan suunnittelu. Arvostan huoneissa sitä, että niistä löytyy kunnolla kosmetiikkaa – jätin tarkoituksella isot purkit shampoota ja suihkusaippuaa kotiin ja olin erittäin postiivisesti yllättynyt näistä tuotteista etenkin omassa Stories -sarjan huoneessamme.

Superleveä ja -pehmeä sänky meinasi vetää puoleensa hiukan liian lujaa aamuneljän maissa heränneet matkustajat mutta onneksi ei jääty laakereillemme lepäilemään, sillä illasta tuli huikea. Tästä kertoo ehkä se, että kuvia ei ole ja keskityttiin vain kävelyyn, seikkailuun sekä ruoan ja juoman metsästämiseen. Niin ja toistemme seuraan. Päädyttiin rokkibaariin, ihmettelemään väenpaljoutta erään hallin edustalla (joka sittemmin paljastuikin Stand-up -keikaksi), syömään ja juomaan keskustan Road 13 -kuppilassa ja takaisin hotellille karmaisevan Satumaa -baarireissun sekä illan toisen ruokapysähdyksen jälkeen. Mies oli myös jotenkin hullulla tuulella ja hommasi riksakuskikyydin alimman kuvan vanhan muurin porteilta Estorian pihaan – kuski olikin todella hauska ja päätyipä tuolta reissulta ruusukin miehen extempore -ajatuksen pohjalta mukaan. Kyseinen ruusu muuten on vieläkin keittiön pöydällä. 😉

Tallinna joulu Estoria aamupala Tallinna joulu Estoria aamupala

Seuraavana aamuna melko levänneet, mutta nuutuneet matkalaiset kiidätettiinkin aamupalalle. Oli luksusta päästä jälleen hotelliaamupalalle ja suuren tarjonnan pariin. Ainut mitä olisin kaivannut aamupalalle olisi ollut kala, sillä jotenkin miellän lohen hotellien aamupalapöytään todella vahvasti. Myöskin, perinteisenä suomalaisena, ihan perus kurkku- ja tomaattisiivut olisivat olleet plussaa etenkin miehen mielestä.

Sunnuntai menikin joulu- ja muuta shoppailua tehdessä ja mm. Rocca Al Maressa, eli hiukan kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa suuressa ostoskeskuksessa, vieraillessa. Käväisimme myös tuliaiset ja nestemäiset ostokset tekemässä sekä syömässä vielä ennen laivaan lähtöä. Maistoinkin elämäni parasta valkosipulileipää sataman ja SuperAlkon kupeessa olevasta Kochi Aidad -olutravintolasta. Mieheke myös sanoi sipulirenkaiden olleen parhaita mitä hän oli syönyt. Myös ravintolan oma olut oli todella hyvää.

Tykkäsin todella käydä näin joulun alla reissussa ja etenkin niin helpossa kaupungissa kuin Tallinna. Odotin joulutoria innolla, mutta jouduin ikävä kyllä aavistuksen pettymään sen tarjontaan. Reissu oli joka tapauksessa onnistunut ja mikäli ei tahdo itse joulua tai uutta vuotta ulkomailla viettää, on tälläiset joulunalusmatkat hyviä vaihtoehtoja. Niissä pääsee joulufiilikseen, mutta itse pyhät voi viettää oman kodin suojissa.

Näin joulun alla Tallinnassa on tarjolla mm.

Etenkin Eckerö Line tarjoaa monia eri vaihtoehtoja reissaamiselle Tallinnaan; voi käydä joko päiväseltään, yöpyä yön tai pari tai rakentaa matkansa itse. Heidän sivuillaan on myös valmiiksi rakennettuja vaihtoehtoja joulun ajalle. Seuraavaksi haluan joulun alla matkustaa Saksaan ja vieraille etenkin sen eri kaupunkien joulutoreilla.

Mikäli postauksesta ei käynyt ilmi, nautin reissusta aivan suunnattomasti. Kiitos siis järjestäjille että päästiin reissuun, en ole ikänä ollut noin helpolla reissulla niin järjestelyiden kuin seurankin puolesta. Näitä lisää!

Mistä syystä sinä olet viimeksi matkustanut Tallinnaan?

#meollaanindiedays -haaste

#meollaanindiedays -haaste, jonka ideana on linkata viisi itselleen mieluista blogia indiedays-portaalista, lähti liikkeelle Saijiksen blogista indiedaysin sivustomuutoksen yhteydessä. Hetki sitten Blogirinki Media sekä Indiedays yhdistyivät ja toteuttivat samalla uudistuksen, jossa luotiin indiedays -portaalin oheen kaksi uutta eri teemaista portaalia; lifie.fi ja foodie.fi. Itse kuulun edelleen tänne indiedaysin puolelle, kuten jo vuodesta 2014 asti, eikä muutos siksi teille ollut niin radikaali yläpalkin pysyessä samanlaisena.

#meollaanindiedays

Indiedays.com on vuonna 2010 perustettu nuorten naisten muotiin, kauneuteen ja hyvinvointiin keskittyvä sivusto ja oman alansa ylivoimainen ykkönen. Uusien sivustojen lanseerauksen yhteydessä Indiedaysin sisältöä terävöitetään takaisin juurilleen ja kohderyhmää tarkemmin palvelevaksi.”

Lifie.fi on kuin naistenlehti verkossa – ystävä, viihdyttäjä ja ajatuksien herättäjä. Sivuston sisällöt vaihtelevat hyvinvoinnista ja sisustuksesta perheeseen ja päivän polttavien aiheiden ruotimiseen.”

Foodlover.fi on Suomen ensimmäinen ruokaan ja leivontaan keskittyvä blogisivusto. Laadukas sisältö ja toimiva haku mahdollistavat niin reseptien pikaisen etsinnän kuin inspiraation hakemisen ja fiilistelyn.”

Jokaisesta portaalista löytyy niin isoja, pieniä, eri ikäisten pitämiä sekä monipuolisia ja tiettyyn aiheeseen keskittyviä blogeja. Tykkään itse lukea melko monenlaisia blogeja keskittyen pääosin kauneuteen, sisustukseen, muotiin sekä normaaliin elämään. Tässä alla onkin viisi omaa suosikkiblogiani #meollaanindiedays -haasteeseen Indiedays.comin puolelta, joihin palaan aina vaan uudelleen. Blogit eivät ole missään järjestyksessä!

juulias

Juulia S.

Blogi on päiväkirjamainen katsaus muodista kiinnostuneen yliopisto-opiskelijan elämästä. Juulia S. on täynnä ihania asukuvia, jotka tuovat esille hänen omaperäisen tyylinsä todella kauniisti. Välillä blogi päivittyy myös tapahtumista sekä muusta lifestylesisällöstä. Tämä Jyväskyläläinen blogi on aina todella inspiroiva ja henkilökohtaisesti tykkään Juulian tyylistä sekä kirjoitustavasta todella paljon!

stayfresh

STAY FRESH

Jyväskyläläisen Mariannen blogi on täynnä kauniita nuoren naisen asukuvia, hyvinvointiin liittyviä juttuja sekä visuaalisesti näyttäviä, valoisia ja selkeitä kuvia. Mariannella on myös pieni raakakakkubisnes (Soma – hyvän mielen kakut) jota hän pyörittää ystävänsä kanssa opiskeluiden sekä blogin ohella. Aiheet ovat aina kiinnostavia sekä ajankohtaisia.

nellin

nellin

Nellin blogi on kunnon läpileikkaus parikymppisen naisen elämästä, joka sisältää mm. asuja sekä paljon lifestylesisältöä. Rakastan hänen kaunistelematonta tyyliään päivittää blogia ja kirjoittaa, hänestä tulee erittäin ’aito’ kuva. Blogi on ollut pystyssä jo parin vuoden ajan ja olen löytänyt sen noin vuosi sitten hänen instagraminsa kautta.

colourme

Colour me!

Juulian blogi on näistä pisimpään lukemani. Aloin lukijaksi heti hänen liityttyään Indiedaysin puolelle hänen vielä asuessa Rovaniemellä ja opiskellen muistaakseni markkinointia. Värikäs ja omaperäinen tyyli niin kirjoittamisessa, kuvissa kuin ulkoasussa on se mikä kiehtoo, sillä näin hän erottuu omana itsenään muista. Esimerkiksi tämän kosmetiikkapostauksen kuvat ovat maailman värikkäimmät ja tykkään niistä ihan sikana vaikken itse tämän tyyppisiä kuvia otakaan.

annieveliina

Annieveliina

Listan päättää Annin blogi, johon tutustuin parisen vuotta sitten. Blogi on täynnä toinen toistaan näyttävämpiä kuvia ja vaikka päivitystahti onkin nyt hiukan harventunut, ihanat kuvat ja niin aidosti ilolla ja tunteella kirjoitetut tekstit sekä muu aktiivisuus somessa antaa sisältöä vakkarilukijalle todella hyvin. Anni toimii myös opintojensa ohessa valokuvaajana ja on erikoistunut erityisesti häihin, joten häneen voi etenkin hääkuvauksien tiimoilta olla yhteydessä!

Jatkan tämän #meollaanindiedays -haasteen jakamista eteenpäin näille blogeille sekä jokaiselle indiedays -portaalin blogille! Indiedaysin löytää Facebookista, Instagramista sekä tottakai itse portaalina täältä. Meikäläistä voipi instassa seurata nimimerkin @hannamariaw -takaa!

Löytyikö lukulistalta teille tuttuja blogeja?