Hae
Hannamaria

346 – DIY: Pinnatuolien ja ruokapöydän kunnostus – Osa 2

Viimeinkin on osan 2 aika tässä mun ruokapöytä- & pinnatuoliprokkiksessa! Ensimmäisen osan, eli tarinan kamojen takaa ja ohjeet niiden valmisteluun maalaamista varten löydät osasta 1. Lisäsin lisäksi kyseisen postauksen loppuun listan välineistä, joita tarvitsee tälläisen projektin totetuttamiseen. Tämän tyyppinen lista tulee myös tämän postauksen loppuun nyt käytetyistä tuotteista/välineistä.

Yllä näkyy valmis kokonaisuus, joka sai kaverikseen Petäjäveden ’romukaupan’ perukoilta löydetyn suurehkon purkin. Istuu muuten pöytään aika täydellisesti! Pöytä on ollut suhteellisen kovalla käytöllä ja toiminut mm. mun kuvausalustana useampaan otteeseen ja oon siihen aika ihastunut. Vielä kun aika ja elämä tekee tehtävänsä ja tuo hiukan patinaa pöytään, tietää että se kuuluu tänne.

Viime osassa päästiin siis vaiheeseen, jossa oli aika laittaa pohjamaalit paikoilleen. Pohjamaaliina käytin Teknos FUTURA AQUA 3 Tartuntapohjamaalia, jota meni neljään pinnatuoliin ja pöytään reilu 0.45 litraa, eli pienen purkin verran. Äitini teki samaan aikaan omaa prokkistaan, joten pystyin lainaamaan hänen pohjamaaliaan kahteen viimeiseen tuoliin. Yhden 0.45L purkin hinta on n. 20€

Tämä Teknoksen vesiohenteinen tartuntapohjamaali soveltuu puu- ja galvanoiduille metallipinnoille sisäkäyttöön sekä puupinnoille ulkokäyttöön. Purkin kylki lisäksi kertoo, että tämän voisi maalata suoraan pinnalle ilman hiontaa, mutta vahvempi tulee kun etenkin puun hioo. Maalia voi tosiaankin ohentaa vedellä, mutta itse halusin peittävän kerroksen ja maalasin suoraan purkista (tosin levittyvyys oli sitten hiukan tahmeampi, mutta hyvin se levittyi silti).

Maali on tunnissa pölykuiva ja päällemaalattavissa kuuden tunnin jälkeen. Maali on vesiohenteista, joten välineiden pesu onnistuu vedellä – ja pienellä saippuamäärällä, mikäli tuntuu että maali on välineisiin jämähtänyt.

Seuraavana oli jännittävin osuus koko projektissa – itse värien maalaaminen. Tai no, jännittävin osuus värien valitsemisen jälkeen. Pinnatuolit maalasin käyttäen hiukan isompaa sivellintä istuinosaan ja pienempää pinnoihin ja jalkoihin. Pöydän isot ja tasaiset pinnat, toisin sanottuna kansi, tuli parhaiten pienellä telalla, jalkaosa maalattiin suurehkolla siveltimellä. Pöydille sivelin isompia kasoja maalia sudilla ja levitin nämä ’kasat’ tasaisesti telalla. Tuoleja jouduin hiomaan hiukan kerrosten välissä, jäi ikäviä valumia etenkin selkänojan yläosaan ja jalkojen liittymäkohtiin.

Maalina käytin sävytettyä, vesiohenteista Teknos FUTURA AQUA 40 kalustemaalia. Vihreää maalia (sävy X442 Tikkurilan värikartasta) meni reilu 0.6L, eli yksi kokonainen 0.45L purkki ja osa toisesta samankokoisesta purkista.

Pöytään riitti yksi 0.45L Teknos FUTURA AQUA 40 kalustemaalipurkki. Kannen osat (3 osaa) maalaattiin molemmin puolin kahteen kertaan, lisäksi kansi jouduttiin maalaamaan vielä kerran muutaman siirrossa aiheutuneen naarmun takia. Pöydässä käytettiin Tikkurilan kalustemaalin värikartan sävyä G503, joka on lämmin kermanvalkoinen.

0.45L kalustemaalipurkki maksaa sävytettynä n. 24€, ilman sävyä purkki maksaa n. 20€. Kuten pohjamaalissakin, näissäkin maali on tunnin päästä pölykuiva ja päällemaalattavissa kuuden tunnin jälkeen.

Viimeinen osuus, eli pöydän kasaaminen olikin sitten jo erittäin iisiä. Poistin pöydän jalassa olevat suojateipit ja ruuvattiin (tai itse asiassa isukki ruuvasi) pöytään kiskot kiinni, jotta jatkopalakin saadaan tarvittaessa paikoilleen. Kiskoihin ruuvattiin lisäksi pienet korotuspalat, n. 2,5cm jotta pöytä ei olisi niin matala ja etenkin miehekkeellä olisi polvet suussa. Pöytä kuljetettiin kotiin osissa ja kasattiin paikan päällä.

Yhteensä arvioisin projektiin menneen n. 130-140€ kalusteineen ja tarvikkeineen päivineen. Paljon hiontapaperia ja maalausvälineitä löytyi jo Petäjävesi-kotoa valmiiksi, joita sain ilokseni lainailla. Myöskin projektin toteutus tapahtui kotikotona, suuret kiitokset porukoille siis kun sain tiloja lainailla, siellä yöpyä ja käydä jääkaapilla 😀

Loppujen lopuksi tämä on erittäin helppoa puuhaa, kunhan hermot kestävät. Etenkin nuo pinnat meinasi olla pain in da ass to maalata, mutta olen suht. tyytyväinen lopputulokseen. Kelit ei ollut parhaat mahdolliset, oli niin lämmin että maali kuivui suht. nopeaa ja oli hankala työstää, joten siihen nähden olen todella tyytyväinen. 

Tarvikkeiden muistilista:

  • Pohjamaali: Itse käytin Teknos FUTURA AQUA 3 Tartuntapohjamaalia, mutta esim. Tikkurilalla on hyviä. Kannattaa kysyä rautakaupassa paljonko maalia voisi kuvitella tarvitsevansa.
  • Maalit: Käytin sävytettyä Teknos FUTURA AQUA 40 kalustemaalia, mutta mm. Tikkurilalla on suuri joukko eri kiiltoasteikon ja kestävyyden maaleja. 
  • Maalin väri: Käy hakemassa värikarttoja kotiin jotta näet minkä väriset ne oikeasti tulevat asunnossasi olemaan – rautakauppojen valot huijaavat ja lopputulos saattaa näyttää erilaiselta
  • Kaksi erikokoista sivellintä, 35-50mm kapeisiin kohtiin (pinnat ja jalat) ja 75-100mm leveämpiin kohtiin (istuinosa), sekä tela, mielellään tuollainen sileä.
  • Taso/alusta, jolla maalata. Meillä oli ihan joko puulevyä tai lasia, kannattaa kuitenkin olla nukkavapaa ja tasapintainen, jotta alustasta ei jää haituvia tms vastamaalattuun pintaan.
  • Ruuveja, ruuvimeisseli ja porakone jotta pöytä saadaan kasaan. Niin ja mikäli tuoleja täytyy hiukan tukea, nauloja ja vasara (mahdollisesti naulapyssy).
Pidättekö lopputuloksesta?

    342 – Kotiin DesignWestiltä

    Bongasin vähän aikaa sitten mulle ihan uuden verkkokaupan, DesignWestin, joka ei ulkonäöltään vakuuttanut alkuun ollenkaan, mutta jonka valikoimasta löytyi mulle muutama kiinnostava juttu pienen selauksen jälkeen. Nyt, kun oon viimeinkin saanut ruokapöytäprokkiksen tehtyä – toinen osa ja pöyädän esittely on tulossa! – voin keskittyä muihin sisustusjuttuihin ja miksei tuomaan sitä syksyäkin hiukan tänne kotiin.

    Pöytä kun on aivan kokovalkoinen, on sille paljon helpompi nyt tehdä kattauksia kuin ennen ruokapöydän olleen kolhuuntunut tummanruskea. Nyt mua kiinnostaa jällee nätit astiat, servetit ja tarjoilukulhot, jotka saisi mielellään sointua meidän mintunvihreisiin pinnatuoleihin tai muuhun asuntoon – joka tällä hetkellä on aika sekamelska kaikkea… Hiljaa hyvä tulee 😉

    Keräsinkin kollaasiin muutamat tuotteet, jotka jäi mun mieleen kyseisestä DesignWest-nettikaupasta niin kotia, kuin keittiötäkin ajatellen.

    http://www.designwest.fi/tradetracker/?tt=19146_12_210833_

    Living by Colours Snake-riippuvalaisin, 31,50€Vaakaspiraalinen lamppu (halkaisija 95mm), 18,90€ / GreenGate Bianca Grey -huopa, 97,00€
    Tine K Home kulho 17cm, 21,50€ / GreenGate Sadie kulho 15cm, 21,00€ / GreenGate Maria Thunder lautanen 20,5cm, 17,50€ / GreenGate Bianca Red lattemuki, 14,00€
    GreenGate Maria Thunder -servetit 20kpl, 5,40€ / Tine K Home servetit 50kpl, 11,50€  / GreenGate Vilma vintage -liina 50x70cm, 7,40€ / GreenGate Maria Thunder -liina 50x70cm, 7,40€

    Mun lemppareita on ihan ehdottomasti GreenGaten Maria Thunder-kuosin tuotteet, kuten nuo servetit, lautanen ja liina! Niissä on tarpeeksi tyttömäisyyttä mutta tarpeeksi silti jotakin asennetta. Samoiten nämä kaksi kulhoa, molemmista olisi todella hyvä tarjoilla esim. kastiketta, salaatin lisukkeita ja niin edelleen.

    Meillä ei keittiössä ole kunnon lamppua ollenkaan, ainoastaan 10 000 kilometrin korkeudessa oleva lamppu, joka ei valaise ollenkaan ja joka ei ole melkein koskaan päällä. Tämä on meidän vuokranantajien peruja, katto kun on niin korkealla ja uutta vaihtoehtoa ei ole ollut niin on annettu sen olla siellä.

    On tässä porkkana teillekin – nyt kun tilaatte DesignWest-nettikaupasta, saatte koodilla DESIGNWEST koko valikoimasta pois -10% aina tämän viikon loppuun 23.8.2015 asti!

    Postaus sisältää mainoslinkkejä – bloggarin on levittävä voi leivän päälle jostakin.