Hae
Hannamaria

Sisustussunnuntai: Satokausikalenteri

Rupesin jo syksyllä pohtimaan niin mukana kannettavan, henkilökohtaisen kalenterin, hankintaa kuin seinäkalenterinkin uusimista. Meillä seinäkalenteriin täytyy pystyä merkkaamaan molempien menot, jotta pysytään ees vähän kärryillä missä toinen menee. Se ei myöskään saa olla liian tylsä saatika liian iso, tai pieni. Suurin virhe mitä seinäkalenteria tehdessä meidän kohdalla voi tehdä on, että siinä ei oteta huomioon visuaalisuutta. Kalenterin tulee olla näyttävä ja kuitenkin käytännöllinen. Siksi päädyin Satokausikalenteri:n puoleen!

Satokausikalenteri 2017Satokausikalenteri 2017

”Satokausikalenteri on tuote, jonka avulla löydät joka kuukausi ruokapöytääsi kauden parhaat kasvikset. Se sisältää Suomessa tarjolla olevien kasvisten sesonkitiedot kuukausittain ja tuottajamaittain. Satokausikalenteri on hankittavissa seinäkalenterina, taskukirjana tai mobiilisovelluksena. Satokausikalenteria käyttävät jo tuhannet suomalaiset.” -Satokausikalenteri

Kuulin Satokausikalenterista ensimmäisen kerran jo n. vuosi sitten, kun vuoden 2016 kalenteri oli julkaisun alla. Tällöin jo kiinnostuin ideasta, jossa vuodenaikojen mukaan vaihtuisi suositukset kasviksille, joita kannattaisi kokeilla. Satokausituotteet olivatkin jo viime vuonna melko vahvasti esillä mm. meidän lähi-Prismassa, jossa kausituotteiden oheen on laitettu suuret kyltit ja kuvaukset tuotteista, sekä aavistus niiden käyttötarkoituksesta. Tämä kalenteri auttaa nyt uuden vuoden startissa, kun ollaan miehen kanssa herkkulakossa sekä alettu muutenkin katsoa tarkemmin syömisiämme.

Satokausikalenteri 2017 Satokausikalenteri 2017

Näin Tammikuussa suositellaan kokeiltavaksi mm. kiiviä ja avokadoa, joita molempia löytyykin tällä hetkellä keittiöstä. Kiiviä olen syönyt lähes aina, mutta avokado on jäänyt vain guacamolen syönnin ja muuten raa’an avokadon maistelun asteelle. Sain kuitenkin työkavereilta useammankin vinkin mihin sitä voi käyttää, sillä tuskalailin haluani opetella syömään avokadoa mutta sen maku ei omia nystyröitäni niin paljoa hivele. Olenkin löytänyt kombon joka toimii – ruisleipää, avokadoa, sitruunapippuria (joku laittaa pelkkää sitruunan mehua) sekä Herbamarea. Toimii!

Satokausikalenteri 2017

Kalenteri pitää sisällään myös useamman välilehden eri kasvisten ravinto-arvoja, tietoa villi-yrteistä, kaloista ja eri kasviksista sekä laajan listan eri kasviksista sekä niiden säilytyksestä ja siitä, milloin niiden satokausi on parhaimmillaan. Satokausikalenteri: lisäksi löytyy myös mm. reseptikirja sekä erilaisia Satokausikortteja. Valitettavasti Satokausikalenteri.fi -sivulta kalenteri on tällä hetkellä loppuunmyyty, mutta muita tuotteita löytyy vielä. Oman kappaleeni löysin muutaman viimeisen joukosta Jyväskylän Suomalaisesta kirjakaupasta – olin onnistunut kehittämään tästä itselleni pienen pakkomielteen ja onneksi löysinkin vielä oman kappaleeni!

Nyt etenkin kun meikäläiselläkin on duunipaikka sekä kaiken maailman muita menoja, on erittäin tärkeä pitää ne järjestyksessä niin omassa henk. koht. kalenterissa kuin tässä yhteisessäkin. Merkkaankin aina oman työvuorot ja menot tänne, miehekkeenkin menot sekä yhteiset löytävät myös paikkansa mutta harvemmin, sillä Jullilla on erillinen työvuorolista ja menoja muutenkin vähemmän. Mukava silti nähdä aina missä toinen menee ja pystyä kirjaamaan mm. merkkipäivät ylös tähän upeaan ja monipuoliseen kalenteriin.

Muistattehan muuten käydä osallistumassa Raflaamon sponssaamaan 100€ ruokalahjakortin arvontaan! Arvonta-aika loppuu 20.1. joten vielä on hyvin aikaa!

Onko teillä seinäkalenteria tänä vuonna?

Keittiön uudet taulut Deseniolta & -25% ALEKOODI

Tänne uuteen asuntoon muutettuamme tiesin, että tahdon etenkin keittiöön parit ruoka- tai keittiöaiheiset taulut. Olen monissa blogissa nähnyt Desenio:n tauluja ja etenkin tällaisia hiukan ruoka-aiheisimpia, joten muutaman vaihdetun sähköpostiviestin jälkeen keittiötämme koristaakin kaksi ruoka-/keittiöaiheista taulua.

Desenio taulu julisteDesenio taulu juliste

Itselleni tauluja valitessa oli tärkeää, että niiden tyyli on yksinkertainen ja fonttiperhe suhteellisen samanlainen. Myöskin koko oli melko selvästi oltava 50x70cm, sillä tahdoin kyseisen seinän melko täyteen tasan kahdesta taulusta, joten pienemmät eivät tulleet kuuloonkaan. Oli muuten hankala kohta ottaa kuvia, varjo tulee ikkunasta jotenkin ärsyttävään kohtaan.

Tauluja valitessa kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, sointuvatko ne fonteiltaan ja värimaailmaltaan hyvin yhteen, miten paljon tilaa jää taulujen ympärille ja miten tuleeko kyseiselle seinälle vielä jotakin muuta täytettä (tämä vaikuttaa ainakin itselläni siihen minkä kokoisia tauluja vallitsen seinälle). Itselläni oli tästä melko selkeä visio, olkkari onkin tällä hetkellä hiukan hankalampi. tapaus sillä seinätilaa on sohvan päällä periaatteessa paljon, mutta silti niin vähän…

Desenio taulu juliste

Vaikka Desenio myy kehyksiäkin, päädyin itse keskittymään ainoastaan heidän julisteisiinsa. Nämä nykyiset kehykset onkin IKEA:n peruja ja jouduin vaivaamaan luokkakaveria jotta pääsin niihin käsiksi – lähipisteeseen 30€ toimitus muutaman euron kehyksistä tuntui hullulta. Tarkoitus oli kiinnittää taulut Clash Ohlsonin erikoisilla taulunkiinnitystsydeemeillä, mutta pelkät naulat riittikin tällä kertaa ja tulivat helpommaksi. Kuitenkin, julisteet tulivat todella nopeasti tilauksen tekemisen jälkeen

Ja sitten siihen alekoodiin; koodilla hannav25 saa -25% tilauksen loppusummasta 29.11. – 1.12. !! Koodilla saa alennuksen kaikista julisteista paitsi Tove Frank, Foto Factory sekä Kate Moss -jullareista. Sopivasti pieni alekoodi veronpalautusten päivälle 😉 Toivottavasti löydätte Deseniolta jotakin ihanaa kuten minä, kaupan julisteet ovat erittäin hyviä mm. joululahjaksi.

Onko Desenio teille tuttu?

Desenio -julisteet saatu.