Hae
Hannamaria

Raakasuklaailta by Foodin

Helmikuun puolella päästiin muutaman bloggaajakollegan kanssa tutustumaan iki-ihanaan, Jyväskylässä sijaitsevaan Foodin -yritykseen ja kokeilemaan itse raakasuklaan valmistamista. Kirjoittaminen aiheesta on venynyt, sillä olen tutustunut koko superfoodkulttuuriin ja upeisiin raaka-aineisiin tässä reilu kuukauden aikana ja voin viimeinkin kertoa illasta ja eri lempparituotteista rehellisesti!

Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa

Eräänä torstai-iltana meitä kokoontui kiva joukko superfoodeista, hyvinvoinnista ja raaksuklaasta kiinnostuneita bloggaajia Seppälään Foodin:n tiloihin kuuntelemaan ihanan alan pioneerin, Aino Mäkelän, pientä luentoa superfoodeista, yrityksen tarinasta sekä raakasuklaasta samalla kun tutustuimme pöydällä oleviin raaka-aineisiin ja maistelimme Ainon ennakkoon tekemiä herkkuja.

Itselleni yrityksen tarinasta jäi  mieleen se, että Foodin tosiaan tukee luonnollista ja mahdollisimman orgaanisesti kasvattettua tuotetta ihan jokaisessa tuotteessaan. Heillä on suorat yhteydet moniin eri viljelijöihin mm. Etelä-Amerikassa, joten turhia välikäsiä ei tarvita. Näin myös varmistetaan laadun lisäksi se, että viljelijät saavat asiallisen korvauksen tehdystä työstä. Tykkään!

Foodin RaakasuklaaFoodin Raakasuklaa

Meille oli tarjolla valmista raakasuklaata, mutta illan kohokohta oli ehdottomasti sen tekeminen itse! Pariuduttiin useampaan porukkaan ja jokainen sai luoda juuri sellaista suklaata kun halusi juuri niistä aineksista kuin halusi.

Fun fact: kun voi on sulatettu ja siihen ruetaan lisäämään kaakaota, tarkastetaan massan valmius ottamalla sitä pieni määrä kädelle ja mikäli reunoille syntyy ns. rasvakertymää ja ainesosat irtoavat toisistaan, ei massa ole vielä hyvää vaan siihen tulee lisätä muita aineita. Me käytettiin vaikka ja mitä aina Lucuma-jauheesta aina Toco-riisinlesejauheeseen.

Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa

Foodin tarjosi käyttöömme ihanat silikonimuotit, joihin pilkoimme milloin mitäkin tuotetta sisälle tuomaan makua. Käytettiin mm. cashew-pähkinöitä, Goji-marjoja sekä monenlaisia muita tuotteita. Itse jos tekisin uudelleen sekoittaisin sekaan ehdottomasti Mulperimarjoja pienen toffeenmaun toivossa! Silikonimuotteihin laitettiin siis haluamansa ”täytteen”, joiden päälle kaadettiin massa tasaisesti ja jonka jälkeen muotti laitettiin pakkaseen. Itse olen näitä valmiita säilyttänyt siitä asti pakkasessa ja lopputulos on erittäin rouskuva ja hyvä! Hyytymiseen meni n. vartista puoleen tuntiin tuolla paikan päällä.

Tiesin yrityksestä jo jonkin verran ennen paikalle menoa ja oli ihana päästä JKL-BLOGIEN kautta paikan päälle! Nyt Foodin tuli kuitenkin entistä tutummaksi ja oli ihana kuulla filosofiasta aavistuksen lisää ihan oikealta ammattilaiselta. Rakastuinkin superfoodeihin taas hiukan syvemmin ja olen mm. mainitsemiani Goji-marjoja, Mulperimarjoja sekä Parapähkinöitä sisällyttänyt melko paljonkin ruokavaliooni (kaksi ensimmäistä oivia rahkan kanssa)!. Myös MSM-jauhe on tullut melko tutuksi.

Onko teille Foodin tai superfoodit ollenkaan tuttuja?

 

Herkullinen ja superhelppo munakas

Näin alkuvuodesta kun aloitettiin miehekkeen kanssa pienoinen ruokaremontti, on täytynyt taas ottaa tälläisiä terveellisempiä pikkuruokia, välipaloja sekä kevyitä annoksia mukaan. Välillä esimerkiksi pelkkä paistettu muna saattaa tuntua melko tylsältä aina sillä samalla tavalla valmistettujen kasvisten kanssa, joten ajattelin jakaa teidän kanssa tälläisen superhelpon munakkaan ohjeen!

Superhelppo munakas Superhelppo munakasSuperhelppo munakas

Pieneen ja superhelppoon munakkaaseen tarvitset:

  • 2-3 kananmunaa (riippuen siitä miten tuhdin munakkaan tahdot)
  • Mausteita (suolaa, pippuria ja niin edelleen, oman maun mukaan)
  • Sipulia (normaalia ja/tai valkosipulia)
  • Paprikaa
  • Tomaattia (mieluiten kirsikka- tai luumutomaattia)
  • Leikkelettä (kalkkuna tai mitä kaapista löytyykään)
  • Öljyä (maustettua tai perus mitä kaapista löytyy)
  • Vettä (tai tuhdimpaan versioon maitoa/kermaa)

Paista ensin aavistuksen verran täytteitä pannulla täydellä lämmöllä. Ihan vähän ja vain sen verran, että ne lämpiävät. Itse heitin ensin pannulle valkosipuliöljyä, kinkut ja tomaatit, sitten kuvasta jääneet auringonkukansiemenet ja pyörittelin näitä hiukan aikaa. Tässä välissä rikoin munat kuppiin, heitin sekaan lorauksen vettä (tässä voi käyttää myös maitoa tai kermaa jos haluaa tuhdimman) ja rikkoa rakenteen sekaisin.

Mukaan mixiin myös mausteet, itsellä suolaa ja sitruunapippuria. Ennen kananmunien heittoa täytteille käänsin levyn keskilämmölle ja odotin hetken pannun jäähtymistä. Sitten täytteet tasaisesti pannulle, kananmunamix sekaan ja heti perään basilika sekä mozzarella. Annoin munakkaan paistua n. kymmenisen minuuttia tai kunnes se ei enää ”hylly”, toisin sanoen ole löysää. Nam!

Munakkaat ovat siitä helppoja, että niitä voi tuunata ihan mielensä mukaan! Mulla yleensä syntyy sellaisia munakkaita joihin päätyy ainekset tyylillä ”mitä kaapista tällä hetkellä löytyy”. Sieniä, juustojämät joista ei saa enää siivuja, siemeniä, pähkinöitä, tonnikalaa ja niin edelleen. Nyt sattui kaapissa olemaan kätevästi mozzarellaa sekä basilikaa, joita olin edellispäivänä käyttänyt mozzarella-tomaattileipien tekoon, joten ne päätyi pannulle. Oli erittäin hyvä munakas!

Mitä nopeita ja helppoja reseptejä teiltä löytyy?