Follow:
Browsing Tag:

Essence

    Hiukset, Ihonhoito, Kauneus, Shoppailu

    8 x Paras kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    Postaus sisältää mainoslinkkejä.

    Paras kosmetiikkajoulukalenteri 2018 on tietenki se, jonka tulet omistamaan ja avaamaan jouluna! Olen viime- ja tänä vuonna tehnyt postauksen Miesten joulukalentereista (josta löytyy toki tuotteita muillekin kuin miehille), mutta tänä vuonna otin mukaan kosmetiikkajoulukalenterit! Varmasti näitä postauksia on muilla näkynyt, mutta halusin tuoda omani samaan syssyyn vielä. Muut kuin Lookfantasticin kuvat on lainattu verkkokauppojen sivuilta.

    Lookfantastic kosmetiikkajoulukalenteri 2018 Lookfantastic kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    Lookfantastic Advent Calendar £79

    Paras on mielestäni ehdottomasti jo itse omistamani Lookfantastic! Olen jopa yllättynyt että tätä on vielä jäljellä, mutta samaan aikaan todella iloinen. Luukkuja on yhteensä 25 ja brändeinä on mm. Glamglow, Molton Brown sekä Illamasqua. Arvoltaan kalenteri on yli 300 puntaa, joten tämä hinta näin arvokkaasta kalenterista on (meidän onneksemme) ihan naurettava! Kuosi on tänäkin vuonna yhtä ihana kuin sisältö enkä malta odottaa että pääsen aukomaan tämän!

    eleven.fi kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    Eleven.fi -joulukalenteri 139€

    Uutiskirjeen tilaajat sekä Eleven Clubin jäsenet tiesivät tästä ensimmäisenä, mutta 25.10. klo 11 Suomen aikaan pärähtää 24-luukkuinen kalenteri myyntiin! Tätä on käsittääkseni todella rajoitettu erä, joten kannattaa olla nopea. Kalenteri sisältää mm. ihonhoitoa Foreolta ja Sensailta, tuoksun YSL:lta sekä Guccilta (näitä odotan todella suurella innolla!), meikkejä Clarinsilta ja Lancômelta sekä mm. korealaista kosmetiikkaa Skin79:lta ja G9SKIN:lta. Viime vuoden kalenteri ainakin oli melkoinen menestys, toivotaan että tämä on entistä parempi!

    Clinique kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    Clinique – 24 Days Of Clinique Calendar 89€

    Ihana kalenteri joka pitää sisällään niin ihonhoitoa kuin meikkejäkin! Olen Cliniquen huulipunien sekä poskipunien erittäin suuri fani, samoin kuin tiettyjen voiteiden ja puhdistustuotteiden. Tässä on erittäin kiva katsaus Cliniquen tuotteisiin mutta koen, että yhdelle henkilölle eivät nämä kaikki voi sopia (kuvasta näkyy että mukana on eri ihotyypeille sopivia tuotteita. Ihana kalenteri silti! Arvoakin on lähes 300€.

    Essence kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    Essencen joulukalenteri 29,99€

    Porukan edullisin! Tätä en ole Suomen verkkokaupoissa nähnyt missään myynnissä, mutta mm. Tokmanneilla ja Citymarketeissa (sekä Jyväskylässä melko varmasti Minimanissa) on näitä saatavilla. Linkitän kalenterin hetimmiten tänne mikäli nään sen vielä jossakin verkkokaupassa varastossa (mm. kosmetik4lessiltä tällä hetkellä loppuunmyyty).

    FeelUnique kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    FeelUnique The Little Beauty Parcel 90€

    Taas useamman eri brändin upea kalenteri! Nämä verkkokauppojen omat kalenterit ovat hyviä siitä, että yleensä ne sisältävät monien merkkien tuotteita ja itselleni ainakin välillä sellaisia, joiden tuotteita ei ole koskaan testannut mutta on halunnut kuitenkin päästä testaamaan!

    Kicks.fi kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    Kicks.fi -joulukalenteri 44,90€

    Kalenteri täynnä Kicks Beauty -herkkuja! Kyseessä on heidän oman merkkinsä tuotteista koottu joulukalenteri, joka on hintaluokaltaan melko oiva kosmetiikkakalenteriksi (arvoltaan se on n. 147€). Olen jonkin verran Kicks Beautyn tuotteita testannut ja hintaluokkaansa nähden ne ovat kyllä todella varteenotettavia, joten tämä kalenteri täydellinen on joko omaa meikkipussia täydentämään tai lahjaksi! Huolimatta verkkokaupan alkutoiminnan hankaluuksista Suomessa, on KICKsin tuotteet todella hyviä (ja verkkokauppakin parantanut palveluaan alkuvaikeuksien jälkeen).

    NYX Professional Makeup kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    NYX Professional Makeup Sugar Trip Advent Calendar 76,45€

    NYX Professional Makeup kulkee tänäkin vuonna huulituoteteemalla! Mukana on nyt erikoisempiakin sävyjä kuin ennen. Koostumuksetkin vaihtelevat perinteisestä erikoisempiin, josta pidän! Luukkuja on tuttuun tapaan 24 ja jos en omistaisi ihan hirveää määrää huulituotteita, ostaisin tämän heti itsellenikin! Tämä on esimerkiksi nuorelle todella hyvä lahja.

     

    Lumene kosmetiikkajoulukalenteri 2018

    Lumene 24 Arctic Beauty Treasures Advent Calendar 82,50€

    Ihana Lumene, mun lemppari! Jos en olisi jo lähes jokaista tuotetta tästä kalenterista testannut, ostaisin tämän itselleni. Äitini mm. osti tämän ja toivon todella että hän tykkää kalenterin tuotteista, sillä jo tästä kuvasta näen useamman mun lempparituotteen joita kalenterista löytyy! 24 luukkua sisältävät 20 ihonhoito- ja 4 meikkituotetta. Kalenterin löytyy rajoitetun ajan vielä edullisemmin (79€) Tokmannilta.

    ———————————————-

    Sellaiset setit tänä vuonna! Nappasin vain itseäni kiinnostavimmat kalenterit tähän postaukseen, mutta toki valikoimista löytyy mm. Catricen joulukalenteri (en ole merkin tuotteita lukuunottamatta peitevoidetta kokeillut joten en voi mielipidettä sanoa), bareMineralsin Out Of This World Advent Calendar (rakastin viime vuoden bareMineralsin kalenteria ihan älyttömästi!), moneen makuun sopiva The Ritual Of Advent Calendar Ritualsilta, kynsilakkakalenteri EssieltäL’Occitane The 2018 Magic Premium -adventtikalenteri, vanhempaan makuun Estee Lauder -kalenteri, ihanan monipuolinen Clarins -kalenteri, mielenkiintoisen yhdistelmän sisältävä ASOS The Face + Body -kalenteri sekä tietenkin The Body Shopin versiot halvimmasta kalleimpaan; 24 luukkua 79€, 25 luukkua 99€ sekä 25 luukkua 139€.

    Millaisen kalenterin / kalenterit te hankitte tänä vuonna?

    Share:
    Kauneus, Meikit, Saatua

    VIDEO: KOKO MEIKKI ESSENCELLÄ | Klassikoita & uusia tuttavuuksia

    Postaus sisältää mainoslinkkejä & osa tuotteista saatu PR:nä.

    Te toivoitte ja te saitte – videolla testaan läjäpäin Essencen meikkejä ja koen ahaa-elämyksiä merkin parissa. Nyt hiukan harmittaa että justiin tähän aikaan satuin tämän tekemään, sillä aikaisemmin tällä viikolla oli Essencen pippalot jossa julkistettiin syksyn uutuuksia. Toisaalta tutustuminen taas oli hyvä aloittaa näistä vakkarituotteista jotka hyllystä löytyy lähes jatkuvasti.

    VIDEO: KOKO MEIKKI ESSENCELLÄ | Klassikoita & uusia tuttavuuksia

    En ollut tosiaan ennen tätä testannut Essenceltä kuin heidän Volume Stylist 18h Lash Extention -ripsiväriään jonka mm. Tati on kehunut maasta taivaisiin (ja joka on hyvä lisä kolmen koplaan osaksi Maybellinen Total Temptationia sekä L’Orealin Paradise Extaticia).

    Löysin yhden tuotteen joka on pistettävä tarkkaan syyniin Meikkivoidemaanantaissa, yhden puuterin joka kaipaa lisätestejä pohjatuotteilla joiden tiedän toimivan sekä kulmatuotteen, joka näytti livenä ihan vihreänharmaalta vaikka idea olikin todella hyvä levitystavassa! Huulituotteita oli videolla useampi kappale ja totesinkin että niihin on paneuduttava vielä syvemmin.

    Tuottehet videolla

    Get picture ready long-lasting make-up (10 matt ivory)
    Camouflage 2in1 Makeup & Concealer (10 ivory beige)
    Fresh & Fit Awake Make Up (10 fresh ivory)
    Brighten Up! Banana powder
    All about matt fixing compact powder
    Light up your face Luminizer palette
    Satin touch blush (10 satin coral)
    Browmarker (20 brownie)
    Contouring eyeshadow set
    The metals (02 frozen toffee)
    Contouring eye pencil
    Rock ‘n’ doll eyeliner pen
    Extreme lasting eye pencil (05 rockin’ taupe)
    Volume Stylist 18h Lash Extention -ripsiväri
    The false lashes -ripsiväri
    Rock ‘n’ doll -ripsiväri
    Matt matt matt Longlasting Lipgloss (03 Girl of Today)
    BB Beauty Balm Lipgloss (05 Heartbreaker)
    Matt matt matt 2in1 lipstick & liner (02 make some noise!)
    Matt Matt matt lipstick (07 Purple Power)
    Colour Boost Vinyliious Liquid Lipstick (09 don’t walk just dance)

    Essencen tuotteita myyvät kivijalkaliikkeistä Jyväskylässä Minimani, muualla mm. Tokmanni ja Kärkkäinen. Verkkokaupoista niitä voi ostaa erityisen kätevästi juurikin Tokmannilta.

    Mitkä on teidän lemppareita Essenceltä?

    Share: