Hae
Hannamaria

Teitä kiinnosti yli 225 000 sivukatselun verran vuonna 2021

Tässä hetkessä ei voi muuta sanoa kuin KIITOS! Vuosi 2021 oli kaikilla tasoilla haasteellisempi kuin sitä edeltäneet muutamat, mutta siitäkin selvittiin sekä minä itse, parisuhde, että blogi ja digi- ja vaikuttajamarkkinointiin keskittynyt markkinointiyritykseni.

Vuonna 2021 olin mm. kuukauden sairaslomalla, kävin terapiassa ensimmäistä kertaa elämässäni, sivutoiminen yritykseni teki juuri ja juuri yli 30 000 euron liikevaihdon, paino palasi takaisin samaan lähtölukemaan kuin mitä se oli ennen ketogeenisellä tiputtamista ja vasta loppusyksystä alkoi tuntua siltä, että ehkä vuosi ei ollutkaan kokonaan aivan paska. Syksyllä sain hyvän ystäväni tänne käymään Saksasta asti, kerkesin itse käymään Espanjassa  ennen omikronin tuloa, vuokrasin itselleni työhuoneen palasen ja päivätyöpaikallakin asiat järjestyi melko hyvin.

Hanna Voutilainen Toivolan vanha piha Hanna Voutilainen Toivolan vanha piha

Yllätyneet käsi ylös: suosituimpia oli taas joulukalenteripostaukset

Vuonna 2020 teitä kiinnosti myös joulukalenterit kaikista eniten, joten se ei tullut yllätyksenä tämänkään vuoden tilastoissa. Yllättävää oli tosin se, että kolmanneksi suosituin joulukalenteripostaus oli Sinfulin joulukalenterin unboxaus! Syksyn 2021 aikana myös yksi yksittäinen verkkokauppa sai teidän ansiosta synnytettyä 20 871,23 € myyntiä. Joten törkeän iso kiitos teille, että käytätte linkkejäni hyväksi jolloin voin tälläisistä tuloksista raportoida verkkokaupoille.

Vaikka en juurikaan ketogeenisyydestä kirjoittanut, on osa noista postauksista edelleen luetuimpien joukossa. Nro 2. oli nimittäin juustoisen ketogeenisämpylän resepti ja mantelijauhoon leivotut ketoletut oli sijalla 5. Ylipäätään kaikki vanhat reseptit olivat korkeilla sijoilla tänä vuonna, joka ei kyllä maailmantilanteen takia yllätä.

Näiden lisäksi 2019 tullut postaus Elumen-hiusvärin hyvistä ja huonoista puolista komeili top 10:ssä, samoin 2020 tullut itseruskettavavertailu. Muutenkin kaikki edullinen, helppo ja nopea näytti kiinnostavan vuonna 2021! Selän matkasta kirjoitetut postaukset kiinnostivat vain tiettyä kohderyhmää, vaikka niitä vielä muutama tulikin.

Hanna Voutilainen Toivolan vanha piha Hanna Voutilainen Toivolan vanha piha

Strategia on edelleen hakukonepainotteinen & hitainta on kesällä

Olen blogissani ottanut edelleen linjan, että kirjoitan siitä mistä hyvältä tuntuu, mutta hakukonepaikotteisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka blogin pääkategoriat ovatkin kauneus ja hyvinvointi, en aio luopua ajoittaisista resepteistä, sisustusjutuista tai lifestylestä. Nämä ovat ihania ”pakan sekoittajia” silloin tällöin, joista tekin näytätte tykkäävän. Statistiikasta näen, että blogini löydetään Googlen hakutuloksista enemmän kuin sillä on ns. ”vakkarilukijoita” jotka lukevat aivan kaiken.

Tämä on mulle enemmän kuin OK, sillä tavoitteeni blogilla ja somessa on antaa luotettavia arvioita tuotteesta kuin tuotteesta valittujen kategorioiden sisällä niin kuin ystävä olisi ne sinulle antanu. Testaan, kokeilen jaan vain jotta teidän ei tarvitse käyttää pennosia epäonnistuneisiin valintoihin.

Tässä blogissa hiljaisinta on liikenteen puolesta aina kesällä, jonka olen todennut johtuvan aivan täysin blogini aihepiireistä. Näen, että mm. kotimaanmatkailusta kirjoittavilla kesäaika on heidän vuoden piikkinsä. Oma piikkini kävijämäärissä on jo vuosia ollut syyskuun lopusta joulukuun puoliväliin, jolloin joulukalenterit, Black Friday ja joululahjavinkit kiinnostavat lukijoita todella paljon. Ajankohtaisuus on myös edelleen IN, joten poikkeuksia kesälle tuo kosmetiikassakin mm. itseruskettava-aiheet.

Hanna Voutilainen Toivolan vanha piha Hanna Voutilainen Toivolan vanha piha

Hyväksi havaittu linja jatkuu + laajenee videoihin

Syksyllä tajusin, että IG:n stoorit eivät vain riitä siihen määrään mitä haluan sanoa. Niiden määrä onkin vähentynyt, sillä en saa kaikkea sanottua max 10-15 stoorin kokonaisuudessa tuotteista jota haluan, ja vain harva jaksaa oikeasti kiinnostua tuon pidemmistä kokonaisuuksista. Ja koska kaksi syksyn videota menestyi todella hyvin, ehkä on aika kokeilla siipiä YouTubessa. Arvostan, mikäli käyt tilaamassa kanavan ja jaat sen muille kosmeintoilijoille!

Aion silti jatkaa stoorikokonaisuuksien tekoa, mutta aavistuksen vähemmän ja lyhempinä kuin olen tehnyt. Blogissa pidän samaa linjaa kuin vuonna 2021, mutta toivottavasti saan jostakin lisäaikaa toteuttaa kaikki ne hullutkin suunnitelmat mitä multa löytyy OneNotesta!  Haluan päästä jakamaan teidän kanssa taas parhaat ja epäonnistuneimmat tuotteet nopeammassa tahdissa kuin mitä syksyllä pystyin.

Mikä oli sun paras ja huonoin juttu vuodesta 2021?

Seuraa minua: Instagram / Facebook / YouTube

Lue myös:
Virstanpylväs: Vuosi selkäleikkauksesta & puoli vuotta revähdyksestä
Puoli vuotta selkäleikkauksesta – miten palautuminen on edennyt?
Elämäntapamuutos otti takapakkia – isosti

Lue kaikki aiheen Selkäongelmat -postaukset

Alkuvuoden 10 luetuinta postausta

Musta on tässä opiskelu-, freelancer- ja blogivuosien saatossa tullut melkoinen analytiikkahullu, jonka kautta haenkin jatkuvasti inspiraatiota omaan tekemiseen etenkin tämän blogin suhteen.

Marimekko marikassi

Analytiikasta katson mm. mikä teitä kiinnostaa, millon olette linjoilla ja millaisia tyyppejä siellä tarkemmin on. Sen takia halusinkin tuoda esiin alkuvuoden kymmenen luetuinta postausta, joista osa ei ole edes tältä vuodelta!

Jos teillä on jotakin tiettyä aihetta tai tuotetta josta haluaisitte kuulla enemmän, kertokaa ehdottomasti kommenteissa! Kuuntelen mielelläni toivomuksia.

Benefit -meikit Suomessa

1. Benefit -meikit Suomessa & 3 x Lempparituote (julkaistu 9.8.2018)

Tämä taitaa menestyä hyvin ihan vain Googlen vuoksi – kerron postauksessa nimittäin ostopaikat Benefitin tuotteille ja jaan omat suosikkini (jotka on muuten edelleen samat näin lähes vuodenkin jälkeen!). Jos Benefit kiinnostaa, klikkaa siis postaukseen.

Lumene meikkivoide

2. 3 x Lumenen meikkipohja: Nordic Nude Natural Perfection CC-meikkivoide, Nordic Chic CC-voide & VALO BB-voide (julkaistu 20.6.2018)

Tämän postauksen eteen näin aika paljon vaivaa. Testasin, swatchasin ja koostin kolmesta Lumenen (sen hetken) suosituimmasta pohjatuotteesta omat ajatukseni ja vertailuni yhteen postaukseen. Näistä mulla on käytössä edelleen tuo CC-voide joka on ihan mahtava, Natural Perfection taas meni äidille ja BB-voide kaverille. Tai no, tuosta CC-voiteesta mulla on jo kolmas tuubi menossa mutta kuitenkin!

Curly Girl -metodi

3. 6 x Nappaa nämä asiat Curly Girl -metodista itsellesi (julkaistu 21.5.2019)

On hämmentävää, että tämä postaus sai näinkin paljon huomiota kuin se sai. Toki Curly Girl on ollut pinnalla jo hetken ja taitaa edelleenkin jatkaa voittokulkuaan, mutta tämä postaus lähinnä kertoo mitä siitä voi ottaa jokainen omaan arkirutiiniinsa vaikkei CG-metodia noudattaisikaan orjallisesti.

Lumene Instant Glow Fresh Skin Tint

4. Lumene Instant Glow Fresh Skin Tint -sävyvoide (julkaistu 22.1.2019)

Jos Lumenen BB- ja CC-voiteet kiinnostaa, kannattaa tutustua myös tähän asteen hoitovoidemaisempaan Fresh Skin Tintiin. Se on ennemminkin sävyvoide, joka sopii kuivallekin iholle ja tuo melko ihanan lopputuloksen olematta raskas tai liian voidemainen. Pidän tästä edelleen suuresti arkikäytössä!

Lidl Cien products tuotteet

5. Halppiskosmetiikkaa: Cien by Lidl (julkaistu 8.10.2016)

Miettikään, kohta kolme vuotta sitten julkaistu postaus on edelleen ihan kärkisijoilla! Kävin läpi Cienin kosmetiikkaa melko tarkasti ja tein itse asiassa tänä keväänä toisen osan tähän postaukseen, mutta se ei ole ottanut samalla lailla tuulta alleen. Postaus on edelleen validi, sillä Lidlin tuotteet eivät ole juuri muuttuneet.

Maybelline Snapscara -ripsiväri

6. Varjoon jäänyt uutuus: Maybelline Snapscara -ripsiväri (julkaistu 29.1.2019)

Pysyn edelleen sanojeni takana siitä, että tämä on todella varjoon jäänyt uutuus lanseerauksensa puolesta. Tällä saa tuuheutta, pituutta ja erottelevuutta aivan todella hyvin ja vielä halpaan hintaan. Niin ja tämä kuuluu klaaniin, joka lähtee lämpöisellä vedellä pois!  Edelleen luottotuote!

LÄHDE seerumi VALO Artic Berry Cocktail tehohoito VALO Glow Boost hyaluronitiiviste

7. 3 x Lumene: LÄHDE Artic Dew -seerumi, VALO Glow Boost -hyaluronitiiviste & VALO Artic Berry Cocktail -tehohoito (julkaistu 23.1.2018)

Nämä kaikki kolme ovat edelleen suosikkejani Lumenelta, tosin mukaan on nyt päätynyt myös Sisu-sarjan seerumi. Näistä sanon sen, että tuota LÄHDE -sarjan Artic Dew -seerumia ei ole tullut ostettua uudelleen, vaan ikilempparini paikkaa pitää VALO -sarjan Glow Boost. Sitä on aina oltava kaapissa.

Kaura-porkkanasämpylät

8. RESEPTI: Kaura-porkkanasämpylät (julkaistu 19.10.2016)

Siis tämä. Jo vuodesta 2016 on tämä kiikkunut kärkilistoilla ja sen suosio on ihan täysin hyvän hakukoneoptimoinnin ansiota. Tämän ohjeen pariin löytää todella moni randomisti Googlaava, josta olen kyllä innoissani. Reseptit muutenkin näyttää taas blogimuuton jälkeisen suman loputtua olevan in!

Physicians Formula Murumuru Butter Bronzer -aurinkopuuteri

9. Halpa & Hyvä: Physicians Formula Murumuru Butter Bronzer -aurinkopuuteri (julkaistu 30.8.2018)

Jep, löytyy edelleen meikkipussista. Yksi parhaita aurinkopuutereita hinta-laatu -suhteeltaan tähän päivään mennessä. Tuoksu on huumaava, lopputulos todella kaunis ja levitys onnistuu ongelmitta. Tämä on lisäksi osoittautunut melko pitkäkestoiseksi, joten tykkään!

Maybelline SuperStay Full Coverage Foundation

10. Meikkivoidemaanantai: Maybelline Superstay Full Coverage Foundation (julkaistu 12.2.2018)

Ja kymmenentenä on edelleen yksi parhaista käyttämistäni meikkivoiteista hintaan suhteutettuna. Tämä postaus on itse asiassa tehty aikana ennen kuin sitä Suomesta sai ja itselläni on edelleen siitä sävy, jota ei Suomessa myydä. En kyllä ymmärrä miksi Suomesta ei saa niitä kaikista vaaleimpia sävyjä, sillä me ollaan kuitenkin melkoisia kalkkilaivan kapteeneja välillä itse kukin.

————————

Sellainen kooste! Osa näistä postauksista on mulla tiedossa että niitä luetaan jatkuvasti, mutta osa tuli melkoisena yllätyksenä että ne kiikkuvat VIELÄKIN tuolla listalla näin pitkän ajan jälkeen ja saavat lukukertoja todella hyvin. Luojan kiitos muuten ylipäätään muutosta johtuneet ongelmat postausten löydettävyydessä on tasaantuneet ja lukijavirta (eli sinäkin siellä) löytää jälleen vanhat postaukset!

Kokonaisuutena voi tiivistää, että Lumene vaikuttaa kiinnostavan todella paljon. Yllättävin oli ehkä tuon ikivanhan sämpyläreseptin keikkuminen listoilla edelleen, sillä reseptejä ei ole tullut kirjoiteltua ikuisuuteen. Mulla olisi yksi kyllä bataatti-porkkanasopasta olemassa, sekin pitäisi ehkä jakaa teidän kanssa…

Mikä näistä on teidän suosikki?