Follow:
Browsing Tag:

Bette Box

    Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

    Video + Bette Box Marraskuu 2017

    Välttelin tämän kuun Bette Boxin saadessani ahkerasti kouluhommia ja päädyin tekemään sen erittäin miellyttäneestä sisällöstä sekä videon, että perinteisen postauksen. Jaan todella paljon enemmän ajatuksia tuotteista ja esimerkkejä niiden käytöstä kuin tässä postauksessa, sillä vaikka osa pitää postauksista enemmän, löytyy samat asiat monesti muustakin postauksesta ja tahdon tämän kuun painottaa videon muotoon. Kuten muutkin aiemmat boxit, myös tämä on saatu. Muiden kuukausien Bette Box -postaukset löytyy täältä.

    Bette Box Lokakuu 2017Bette Box Lokakuu 2017

    Boxin teemana oli tässä kuussa juhlakauteen valmistautuminen ja tuotteetkin olivat sen mukaisia. Tämä oli useamman kuukauden ajalta ihan sisällöltään sekä siltä “boxi oli täynnä” -fiilikseltä parhain, voitti jopa viime kuun Bloggaajaboxin jossa olin mukana. Mukana tuli kolme täysikokoista tuotetta ja kaksi näytepakkausta, joista lähes jokainen jää itselle testiin ja käyttöön.

    Bette Box Lokakuu 2017

    Manna Kadar Glo Illuminator -hohdevoide (29 US / 20ml). Mukava hohdevoide, jota tulisi sekoittaa joko meikkivoiteeseen, peiteaineeseen tai käyttää pelkästään korostuksena. Itse en osaa käyttää hohtoa tuovia tuotteita meikkipohjassa sillä T-alueeni alkaa kiiltää päivän mittaan ja kaipaan edes puolimattaista fiilistä näin syksyllä / talvella meikkivoiteelta, joten tämä lähtee kiertoon. Mielestäni myöskään yksistään korostukseksi tässä oli liian vähän pigmenttiä. Ostopaikkana www.mannakadarcosmetics.com.

    Simple Micellar Cleansing Wipes -puhdistusliinat (3,75€ / 25kpl). Simple on brändinä todella monelle käyvä ja heidän kasvovetensä on oiva. Tuotekortti kertoo tämän olevan uutuus, mutta olen mielestäni muualla Euroopassa ja Usassa näitä liinoja nähnyt – voi toki olla että ne ovat uutuus Suomessa. Todella hyvä tuote joka poistaa meikin suhteellisen hyvin jo muutamalla pyyhkäisyllä – toki puhdistusliinojen jälkeen aina pitää kunnon kasvojen puhdistus muistaa. Saatavilla K-Citymarketeista, Tokmanneilta sekä hyvin varustelluista K-kaupoista.

    Bette Box Lokakuu 2017 Bette Box Lokakuu 2017

    IsaDora Natural Matt Oil-free -meikkivoide (22€ / 35ml). Puolipeittävä ja ainakin semi-mattaisen pinnan luova meikkivoide, joka kilpailee samassa sarjassa Lumene Blur -meikkivoiteen kanssa. Mukana tuli pieni 20ml näyte jolla pääsee hyvin alkuun. Hoitava koostumus hiukan mietityttää, sillä yleensä ne tuppaavat syömään pysyvyyttä. En torppaa ennenkö virallisesti kokeilen. Kuten muissakin IsaDoran tuotteissa, sävyjä saatavilla melko rajattu määrä. Saatavilla mm. Sokos- ja Stockmann -tavarataloista, Prismoista sekä K-Citymarketeista.

    Lumene Nordic Seduction Creamy -huulipuna sävyssä 17 Metsän lumo (18,90€ / 3,5g). Todella täyteläinen ja pehmeä koostumus, erittäin hyvä väri. Sopii hyvin joulunalusjuhliin, mutta on kuitenkin hiukan marjaisempi punainen kuin mitä olisin boxiin toivonut laitettavan. Kaunis ja uskon kuitenkin että vaatii rajauskynän toimiakseen kunnolla ja pysyäkseen paikoillaan. Saatavilla mm. Sokoksista, Stockmanneilta sekä hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    Näytteenä mukana “tältä tuoksuu kun kävelet kukkakauppaan” -tuoksu Elie Saabilta. Ihana tuoksu, mutta koska en osaa itse näin kukkaisia tuoksuja käyttää, lähtee tämä kiertoon.

    Kuten jo sanoin, erittäin hyvä boxi ja mikäli oma makuni olisi hiukan eri, olisi kaikki tulleet käyttöön! Bette Box onnistui ihan nappiin tässä kuussa! Mikäli Bette Boxin tilaaminen kiinnostelee, voit laittaa eripituiset tilaukset tulemaan täältä (affiliate -linkki, jonka kautta saan tilauksestasi pienen palkkion). Saatavilla siis perinteiseen tapaan jatkuva tilaus (jonka voi peruuttaa heti mikäli haluaa vain yhden kk boxin), 3kk tilaus sekä 6kk tilaus jossa tulee +1 boxi!

    Mitä te piditte tästä juhlateemaisesta boxista?

     

    Share:
    Ihonhoito, Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

    Ziaja Goat’s Milk päivävoide & yövoide (vuohenmaito -sarjan ensikosketus)

    I’m like yes! Ziaja Goat’s Milk päivävoide ja yövoide olisi tänään esittelyvuorossa. Kyseessä on siis Ziajan vuohenmaitolinjan tuotteet, joihin olen tällä hetkellä melko rakastunut. Jos sulta on mennyt ohi että olin mukana Lokakuun Bette Boxissa joka oli bloggaajaboxi ja johon valitsin kyseisen päivävoiteen mukaan, kannattaa tuo arvio bloggaajaboxista käydä lukemassa! Molemmat tuotteet ovat saatuna pr-tuotteita.

    Ziaja Goat's Milk päivävoide & yövoide

    Päivävoide löytyy vasemmalta ja yövoide oikealta. Kyseinen päivävoide on aiemminkin vilahtanut jo blogissa kun arvostelin sen, sekä saman linjan toisen päivävoiteen joka tuokin löysi tiensä luokseni Bette Boxista keväällä. Tahdonkin esitellä nämä kaksi tällä hetkellä kimpassa, sillä ne kruunaa mun nykyisen ihonhoitorutiinin ja olen erittäin rakastunut kumpaankin. Aloitetaan päivävoiteesta!

    Ziaja Goat's Milk päivävoide & yövoide Ziaja Goat's Milk päivävoide & yövoide

    Ziaja Goat’s Milk päivävoide (50ml / 10€)

    Tämä päivävoide on erityisesti tarkoitettu kuivalle, sekä olevinaan hiukan juonteikkaalle iholle. Itse koen ihon kuitenkin tarvitsevan kosteutusta oli sillä juonteita tai ei, johon tarkoitukseen tämä voide on aivan mahtava hinta-laatusuhteeltaan.

    Koska kyseessä on kuivan ihon tuote, on koostumus hiukan paksumman puoleista mutta toimii hyvin myös omalla T-alueelta rasvoittuvalla sekaihollani. Se imeytyy kevyenä kerroksena laitettuna nopeasti ja meikkiä alan itse tekemään arkena n. 5-10 minuuttia kasvovoiteen levityksen jälkeen (eli sen ajan jälkeen mitä vaatteiden pukeminen ja kahvin keitto vie).

    Tällä on myös ihoa rauhoittavia ominaisuuksia ja tuoksu on omaan nenääni erittäin hyvä. Vihaan itse vuohenjuustoa, mutta rakastan tämän vuohenmaitotuotteen pehmeää, rauhoittavaa ja hellivää tuoksua. Pääraaka-aineina on vuohenmaidon osia sekä A- ja E-vitamiinia, kuten myös D-panthenolia (B5-vitamiinia).

    Ziaja Goat's Milk päivävoide & yövoide

    Olen tämän, sekä kevyemmän version välillä vaihdellut keväästä asti. Aloitin käytön huhtikuun jälkeen tuossa Bette Boxissa tulleella kevyemmällä tuotteella jossa oli SPF20, siirryin hetkeksi tähän koska ihoni kuivui jostain syystä suuresti ja sen parannuttua siirryin kesäksi jälleen suojakertoimellisen tuubivoiteen pariin kesän ajaksi. Nyt se on loppu ja tämä on päivittäisessä käytössä aamuisin Lumene Glow Boost -seerumin kanssa.

    Ziaja Goat's Milk päivävoide & yövoide

    Ziaja Goat’s Milk ravitseva yövoide (50ml / 10€)

    Tämä jos mikä on erittäin tuhti yövoide! Olenkin ottanut tämän vasta noin kolmisen viikkoa sitten käyttöön, sillä koin tämän olevan kesälle hiukan liikaa. Tämä on kuitenkin ihonhoidossani yksi ja suurin syy siihen, miksi ihon pintakuivuus on pysynyt näin syksyn tullen poissa.

    Jos tuota kevyempää päivävoidetta tarvitsee hyvin vähän jotta se peittää koko kasvojen ihon, tarvitsee tätä paljon enemmän jotta se levittyy nätisti pitkin kasvoja ja kaulaa. Purkissa ollessaan tämä on melko hankkia, mutta päästessään ihon lämmön kanssa kosketuksiin se notkistuu ja muuttuu ihanan täyteläiseksi voiteeksi. Meistäkin on tullut todelliset ystävykset, sillä tällä hetkellä ennen kovempia pakkasia en illalla tarvitse kasvoilleni puhdistuksen jälkeen muuta (en edes silmänympärysvoidetta).

    Ziaja Goat's Milk päivävoide & yövoide

    Tässä kaksi tämän hetken ehdotonta lempparia eli Ziaja Goat’s Milk päivävoide ja yövoide, jotka ovat syrjäyttäneet kaikki muut päivä- ja yövoiteet (toki aiheuttaneet myös pientä hitautta uusien tuotteiden testaamisessa ja arvioinnissa, hups). Mitäs ovat niin ihania!

    Toivon todella että mikäli törmäätte näihin esimerkiksi Sokoksella, päädytte näitä kämmenselälle testaamaan ja tuoksuttelemaan – ja löytyyhän nämä ensi viikon I love me -messuiltakin! Samaan vuohenmaito -sarjaan kuuluu myös esimerkiksi silmänympärysvoide, vartalovoide ja käsivoide, joista käsivoide on tällä hetkellä odottamassa vuoroaan Nivean jälkeen laatikossa. Muutenkin Ziajan tuotteista on tulevaisuudessa tulossa postausta (kaikista muista paitsi siitä oliivi-sarjasta, jonka tuoksu jotenkin etoo).

    Ziajan tuotteita saa mm. Sokoksilta sekä Sokoksen verkkokaupasta, Kosmetologikauppa.fi:stä, Mylook.fi:stä sekä verkkoapteekki apo-rot.fi:stä.

    Haluan tähän loppuun myös vielä todeta että olisin toivonut, että Bette Boxiin olisi tästä tullut täysikokoinen, tai edes matkakokoinen tuote pikkuisen näytteen sijaan. Nyt moni sekoitti tämän keväällä täysikokoisena tulleeseen toiseen kasvovoiteeseen joka on kevyempi ja jossa on suojakerroin (ja jonka esittelin kesällä myös) ja ihmetteli miten sama tuote laitettiin uudelleen. Siinäpä se juju on, että kyseessä on eri tuote ja paljon syksyyn ja talveen sopivampi sellainen. Nyt myös kun jälkikäteen mietin, olisi boxiin näistä kahdesta voinut valita yövoiteen, mutta elämä on, valinta on tehty ja boxi onnistuneesti ulkona!

    Onko teillä kokemusta näistä tai Ziaja -merkin muista tuotteista?

    Share:
    Ihonhoito, Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

    Bette Box Bloggaajaboxi – Lokakuu 2017

    Oi että nyt se on ulkona! Olin tänä vuonna osana nyt syksyn Bette Box Bloggajaboxi:a omalla tuotevalinnallani ja rupesin loppuvaihessa juuri hiukan ennen boxin julkaisua jännittämään suuresti mitä porukka on tuosta tuotteesta mieltä. Sain omani jälleen kerran sponssina ja noutoilmoitus kilahtikin ihanasti maanantaina puhelimeen, kiitokset vielä veljelle että kympin aikaan haki meikän töistä ja käytti Postin kautta jotta sain omani ajoissa spoilaantumatta! Muiden kuukausien Bette Box -postaukset löytyy täältä.

    Bette Box Bloggaajaboxi Lokakuu 2017Bette Box Bloggaajaboxi Lokakuu 2017

    Vaikka kyseessä olikin Bette Box bloggaajaboxi, en tiennyt ollenkaan mitä muut olivat valinneet. Tiesin vain oman tuotteeni ja olin saanut kuvauksen tuotteesta kirjoittaa mukana tulevalle lappuselle.

    Alun perin laitoin ehdotukseksi useamman hiustuotteen sekä meikinpohjustukseen käytettäviä omia suosikkeja ja nyt boxin kokonaiskuvaa katsoessa olisin toivonut että jokin niistä olisi mukaan päätynyt tämä kasvovoiteen sijaan vaikka tuotetta rakastankin. Ja nyt kun asiaa ajattelee, olisi hyvinkin voinut talvea kohden paksumman yövoiteen valita omaksi tuotteeksi tästä samasta sarjasta.

    Hiukan jäin kaipaamaan meikkejä ja ainakin toista täysikokoista tuotetta, sillä harmikseni näytekokoiset tuotteet jää aika usein vain matkakäyttöön kun kosmetiikkaa on näin paljon. Mutta ihan kivoja tuotteita kuitenkin, vaikka iso osa tuttuja ja tosiaan, matkakokoisia… Esittelen tämän oman tuotteeni, sekä sen yövoideversion myöhemmin tulevalla viikolla tarkemmin.

    Bette Box Bloggaajaboxi Lokakuu 2017

    Lumene Invisible Illumination Beauty Serum Instant Glow -sävyseerumi sävyssä Universal Medium (34,90€ / 30ml) on mulle jo ennestään tuttu tuote. Tästä julkaistiin nyt syksyllä kaksi uutta sävyä (Light ja Dark) ja olisin todella toivonut että boxissa olisi tullut sävy Light. Tämä medium joka alun perin viime syksynä julkaistiin, on mulle ihan liian tumma (kuten varmasti aika monelle) ja omani olen antanut eteenpäin sillä ei vaan tule edes mihinkään sekoitettuna käytettyä.

    Ihana tuote ja Ninalta oiva valinta, mutta harmittaa että oli boxin ainut täysikokoinen ja vielä väärässä sävyssä (johon ymmärtääkseni Nina ei voinut vaikuttaa) – menee varmasti eteenpäin joko kavereille tai äidille. Lue lisää tästä ja muista Invisible Illumination -tuotteista tästä aiemmasta postauksestani. Saatavilla hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. Tämä on Tunnetila -blogin Ninan valinta.

    L’Occitane en Provence Shea Ultra Rich -vartalovoide (27,50€ / 250ml, mukana 30ml näyte) jää jossain vaiheessa käyttöön ja päätyy todennäköisesti mukaan matkalle. Tuote sisältää 15% sheavoita, kehäkukkauutetta sekä hunajaa jotka ravitsevat ihoa. Saatavilla L’Occitane en Provence- ja Emotion myymälöistä sekä Sokos- ja Stockmann -tavarataloista. Tämä on Essie’s -blogin Essin valinta.

    Treaclemoon Onge Ginger Morning -suihkugeeli (5,90€ / 500ml, mukana 60ml näyte) -on tuoksultaan melko raikas sopii ilmeisesti myös kylpyvaahdoksi. Tämän nappaan heti käyttöön suihkuun ja tuoksunsa puolesta ainakin ihastuin jo niin suuresti, että nykyisen täysikokoisen suihkugeelini loputtua nappaan tämän Sokkarilta mukaan. OK-käyttistuote. Saatavilla Sokos-tavaraloista. Tämä on Nonnula -blogin Jonnan valinta.

    Bette Box Bloggaajaboxi Lokakuu 2017

    Ziaja Goat’s Milk Moisturizing Day Cream -päivävoide (10€ / 50ml, mukana 10ml näyte) on meikäläisen valitsema tuote! Esittelin tämän kesällä jo kertaalleen saman sarjan toisen päivävoiteen kanssa (postaus täältä), mutta tuon tuotteen esitellä vielä uudelleen yövoidetoverinsa kanssa. Hiukan harmittaa että tästä laitettiin mukaan näytekokoinen tuote, sillä keveytensä ja kokonsa puolesta myös täysikokoinen olisi mukaan mahtunut…

    Tämä on erittäin kosteuttava ja sopii lähes jokaiselle ihotyypille, mutta sopii kuitenkin erittäin hyvin meikäläisenki sekaiholle meikin alla käytettäväksi etenkin näin syksyllä talvea kohti mentäessä. Tämän kerrotaan myös kiinteyttävän, mutta en lähtisi siihen tarttumaan liiaksi vaan keskittyisin suureen kosteustehoon sekä suojaavuuteen. Näissä Goat’s milk -sarjan tuotteissa on mun nenää hivelevä tuoksu vaikka vihaankin vuohenjuustoa yli kaiken ruokapuolella, näissä ollaankin kaukana siitä ja tuoksu on ihanan pehmeä ja vaan niin ah. Tämäkin jakaa varmasti mielipiteitä! Saatavilla Sokos-tavarataloista sekä Hakaniemen ja Sellon Emotion -myymälöistä.

    Curaprox Black is White -valkaiseva hammastahna (23,90€ / 90ml) on oiva tuote ja mulla käytössä n. kerran viikossa. Omistan näitä tällä hetkellä siis yhden täysikokoisen tuubin ja olen mielestäni ainakin yhden, ellen jopa kaksi antanut eteenpäin. Sinänsä todella hyvä lisä boxiin sillä valkaisevat tahnat ovat tällä hetkellä suosiossa ja hypetettyjä, mutta tästäkin mukaan olisin toivonut täysikokoista! Matkalle tai kaverille testattavaksi annettavana oiken oiva pieni tuubi, mutta omaan kaappiin tämä ei päädy kun täysikokoisia jo on. Saatavilla apteekeista sekä Sokos- ja Stockmann -tavarataloista. Tämä on Blinger Shimmer -blogin Miran valinta.

    Summasummaarum on se, että olisin toivonut enemmän täysikokoisia tuotteita ja täydemmän boxin (esimerkiksi viime kuun boxissa tuntui olevan enemmän tuotteita kuin tässä ja laajemmalta skaalalta). Esimerkiksi yksi lisäbloggaaja meidän viiden lisäksi olisi ollut hyvä, samoin kuin kaksi täysikokoista tuotetta. Meikkejä sekä hiustuotteita sanoinkin jääneeni hiukan kaipaamaan myös, mutta ymmärrän kyllä että niiden kohdalla suurien määrien saanti voi olla vaikeaa ja meikeissä harvoin voi kaikkia sävyn puolesta miellyttää.

    Toivottavasti boxin tilaajille jäi hyvä fiilis boxista vaikka sävyseerumin sävy voikin olla hiukan väärä. Jännitän vieläkin että oliko mun nimellä boxiin päätynyt tuote sellainen mikä miellyttää isompaa joukkoa vai jääkö se pienen porukkamäärän käyttöön… Mikäli Bette Boxin tilaaminen kiinnostelee, voit laittaa eripituiset tilaukset tulemaan täältä (affiliate -linkki, jonka kautta saan tilauksestasi pienen palkkion). Saatavilla siis perinteiseen tapaan jatkuva tilaus (jonka voi peruuttaa heti mikäli haluaa vain yhden kk boxin), 3kk tilaus sekä 6kk tilaus jossa tulee +1 boxi!

    Mitä te olitte mieltä tämän kuun boxista ja sen tuotteista?

    Share:
    Ihonhoito, Kauneus, Meikit, Saatua, Tuotearvostelut

    Bette Box Syyskuu 2017

    Huijui, mihin oikein tämäkin kuukausi menee! Koneen ollessa viime viikolla huollossa ja käyttökunnottomana, on postausten tahti hiljentynyt pelottavasti. Tämä pitääkin korjata piakkoin nyt kun koneen olen saanut takaisin, joten aloitetaanpa se käymällä läpi Bette Box Syyskuu 2017! Kuten aiemmatkin, sain tämänkin boxin blogini kautta teille esiteltäväksi.

    Bette Box Syyskuu 2017Bette Box Syyskuu 2017

    Teema oli tällä kertaa syksyjen uutuudet. Itselleni tällä kertaa kaikki boxissa olleet tuotteet olivat vieraita, joten tutustuin niihin oikein innolla ja ajan kanssa lukien! Hämmentävin kaikista oli tämä Blistexin uusi pakkausmuotoilu, mielenkiintoisin Vichyn tiiviste. Mutta hypätään esittelyihin!

    Bette Box Syyskuu 2017

    Vichy Minéral 89 Daily Booster -tiiviste (23,50€/50ml, näytteenä boxissa 5ml) on todellakin uusi tuttavuus! Vichyn tuotteisiin en ole koskaan sen paremmin itse paneutunut niitä käyttämällä, vaikka työn puolesta iso osa onkin tuttuja. Tässä tiivisteessä vaikuttavina aineina on mm. lähdevettä ja hyaluronihappoa, joten mieleeni tuli automaattisesti arvostelemani Lumenen hyaluronitiiviste. Uskon kuitenkin tämän tuotteen olevan erilainen, sillä tässä ei ole mukana C-vitamiinia. Levitys puhtaalle iholle ihonhoidon ensimmäisessä vaiheessa. Saatavilla apteekeista ja Ego -myymälöistä.

    Vichylta on boxissa myös Ideal Body -vartalovoidenäyte 7ml koossa.

    Schwarzkopf BC Scalp Genesis -syväpuhdistava shampoo (19,50€/200ml, mukana 30ml näyte) tulee kyllä käyttöön! En tällä hetkellä omista syväpuhdistavaa shampoota (elekää kivittäkö!) joten vien tämän mielelläni suihkuni puolelle. Tämän, kuten monien muidenkin syväpuhdistavien, tulisi tasapainottaa hiuspohjaa ja poistaa ylimääräinen kuona. Saatavilla parturi-kampaamoista sekä Sokos- ja Stockmann -tavarataloista.

    Blistex Bliss Flip Ultra Moisturizing -huulivoide (3,95€/7g) on boxin hämmentävin tuote! Tämä oli pakko korkata käyttöön ja tutustua itse mekanismiin – kerrankin jotain uutta ja jännää huulirasvapuolella! Tiedättehän ne eräänlaiset hengitysteitä avaavat sini-vihreät yms piiput, joissa kansi flipataan pyörässä muodossa taakse ja sieltä paljastuu itse hengitys- & tuotteen aktivointiosa? Mulle tuli tästä ne mieleen! Ei huono yhtälö sillä niistä piipuista jos mistä on yleensä apua, joten miksei tästäkin. Laatu taattua hyvää Blistexiä ja kulkee yhtä lailla mukana kuin EOS -huulituotteetkin. Saatavilla hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    Bette Box Syyskuu 2017

    Nivea Creme Care Waterproof -silmämeikinpoistoaine (6€/125ml) kertoo poistavan vedenkestävän silmämeikin ärsyttämättä silmiä. Uskoisin kyseessä olevan ihan perustuote, joka sopii myös herkkäihoisille. Oma silmänympärysalueeni tuppaa kuivumaan talvea kohden, joten odotan innolla tämä testailuja nykyisen L’Orealini loppuessa piakkoin. Saatavilla hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    Lumene Nordic Chic Soft Matte -puuteri (17,90€/9g) on erittäin hienojakoinen ja satiinisen mattapintaisen jäljen jättävä kompaktipuuteri. Tätä vielä en halunnut testata, sillä tahdon tehdä kunnon First impression -postauksen / videon Lumenen tuotteista sillä en ole vieläkään testannut kuin kulmakarvageeliä tästä uudesta sarjasta! Saatavilla hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    SB12 Boost ravintolisäpurukumi ja Kenzon uutustuoksu Kenzo World EdP olivat myös kiva yllätys. Tuoksunäytteet ovat aina käteviä ja viljelenkin niitä useaan eri laukkuun. Itse tuoksukin on vielä oiva, joten käyttöön menee! Sokeriton ravintolisäpurukumi on ihan hauska lisä, sillä sen pitäisi raikastaa hengitys ja sitäkös tälläinen kahvin kittaaja tarvitsee.

    Mikäli ensi kuun bloggajaboxi on vielä tilaamatta, kannattaa se tehdä piakkoin. Nämä suositut bloggaajaboxit, jossa minä olen ensi kuussa mukana, viedään yleensä melko piakkoin käsistä! Koodilla HANNAMARIA saa lokakuun Bette Box bloggajabox:n hintaan 15,90 € (norm. 18,90€/kk). Etu koskee jatkuvan tilauksen ensimmäistä boxia tai määräaikaisen tilauksen kokonaishintaa, myös lahjatilauksia. Koodi on voimassa 26.9.2017 asti. Voit laittaa tämän suositun boxin tilaukseen täältä (affiliate -linkki, jolloin saan pienen korvauksen tehdystä tilauksesta).

    Mitä piditte Syyskuun kokonaisuudesta?

    Share: