Hae
Hannamaria

206 – roosa nauha

Aikaisemmassa blogissani, LIKÖÖRIKAHVIssa, kirjoittelin Roosa nauhasta paljonkin. Täällä en ole aiheesta enempää kuin yhden postauksen verran avautunut vaikka muuten olen ajatusta tukenutkin. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin kirjoittaa ihan kattavan postauksen itseäni kiehtovasta ja läheltä menevästä aiheesta.

Tänä vuonna kampanjan teema on Yhdessä eteenpäin, jolla pyritään herättämään syöpää sairastavien läheiset siihen, miten paljon tukea sairastava tarvitsee jo muutenkin hankalassa elämäntilanteessa. Avusta on aina hyötyä, oli se sitten ainoastaan vieressä istumista tai toisen kuuntelemista. Roosa nauha -sivustolta voi käydä lukemassa kolme innostavaa tarinaa aiheen tiimoilta.

Tänä vuonna nauhan on suunnitellut Minna Parikka, joka on tunnettu pääasiassa ihanista kengistään ja laukuistaan. En olisi ketään muuta osannut nimetä tämän vuoden teemaa paremmin symboloimaan kuin kyseisen naisen. ”Lähdin suunnittelemaan nauhaa teeman pohjalta. Siihen päätyivät pitkät sääret ja korkeat korot, jotka symboloivat eteenpäin menemistä ja tulevaisuuteen katsomista”, Minna kertoo. (Lainattu Roosa nauha-sivustolta.).

Itse olen toimintaa tukenut ostamalla joka vuosi vähintään sen Roosa nauhan, jota olen koko Lokakuun kantanut mukana niin takin pielessä tai huivissa kiinnitettynä.Viime vuonna ostin lisäksi uuden Sagaformin juomapullon, josta osa meni tukemaan syöpäsäätiötä. Tänä vuonna ajattelin Roosa Nauhan lisäksi ostaa joko Sagaformin Mini takeaway-mukin (lahjoitusosuus 1.50€) tai Smoothiemukin (lahjoitusosuus 1.20€). Nauhoja voi ostaa niin Sokkarilta, Valintataloista, Lindexiltä, Tokmanneista jne kaupungista riippuen. Täältä pääset katsomaan oman paikkakuntasi ostopaikat.


Nyt nauha rintaan ja hyvää Lokakuun alkua!

Muistakaas Nelly.comin 50€ euron lahjakortin arvonta!

152 – pics to rajala

Ihmiset hoi! Osallistuin taas aika jälkijunassa Rajalan kuvakilpailuun ja tarttisin ehdottomasti teidän apua tässä(kin) asiassa! Mun kuvan numero on 2835 ja äänestämään pääset tästä! (Näyttää muuten aivan vaalimainokselta! :D)

Kuva on otettu Vaajakosken teollisuustalolta Jyväskylän liepeillä. Kävin alkukeväästä kuvailemassa halleja hiukan Sisäsuomen (suuren painotalon) mentyä konkurssiin. Tilaa oli vaikka muille jakaa ja vuosien painotyön jäljet näkyi vielä lattiassa ja seinillä. Kaikki oli sammuksissa ja hallit tyhjätty, oli hirveän autiota. Taisinkin aihetta nopeasti sivuta silloin kun kävin kuvaamassa, julkaisuun asti eivät ole kuvat päässeet.

Nyt siis saa äänestää täällä. Kerran päivässä voi äänestää, joten viikossahan se tekee jo 7 ääntä, eikö? 😉

Go and vote for my picture in Rajala’s pic competition. You can vote it here once a day, so in a week it makes 7 votes from everyone, right? 😉