Follow:
Inspiraatio, Kauneus, Meikit, Oma tyyli, Saatua, Trendit, Tuotearvostelut

Syksyinen meikkilook luonnonkosmetiikalla

Saatuani testiin aimo määrän luonnonkosmetiikkaa päätin, että pyrin tekemään lookin lähes täysin käyttäen luonnonkosmetiikkatuotteita. Aloitus oli vahva, puolessa välissä tajusin että pari tuotetta puuttuu jotta tästä tulisi täysin luonnonkosmetiikalla tehty meikki, mutta pidän lopputuloksesta!

Luonnonkosmetiikka meikki Zuii

Meikkipohja on tottakai aiemmin arvostelemaltani Zuii Organic -brändiltä sävyssä Beige Light. Tämän meikkivoiteen upeudesta kertoo se, etten joutunut peittämään nenänpieliä saatika silmänalusia erillisellä peiteaineella lähes ollenkaan, vaan meikkivoide kerrostui näihin kohtiin todella nätisti. Levitin tällä kertaa tuotteen Beautyblenderillä ja toisella kertaa kokeillessani normaalia meikkivoidesivellintä, oli lopputulos yhtä ihastuttava.

Puuteroinnin hoidin Alverden Beautiful Birds and Bees -kokoelman Anti-Shine -puuterilla, varjostustuotteita en käyttänyt ollenkaan ja korostuksissa käytin Benecosin Natural Highlightin Powderia. Poskipunana käytin aivan hennosti alima puren Luminous Shimmer Blush -poskipunaa sävyssä Garnet.

Luonnonkosmetiikka meikki Zuii

Silmämeikki on toteutettu Zuii Organic -merkin Sunset -luomiväriduolla, rajauksista piti huolen alima pure Natural Definiton Eye Pencil ja ripsivärinä toimi Kjaer Weis -merkin musta ripsiväri (joka ei päätynyt suosikkilistalle tämän ensimmäisen käyttökerran jälkeen…). Kulmiin en löytänyt varastoistani sopivaa luomiväriä enkä kulmakynää, joten käytin arkimeikissä käyttämääni Lumenen Blueberry Eyebrow Penciliä sävyssä 2. Huulille käytin hehkuttamaani Zuii Organicin huulipunaa sävyssä Classic Red.

Luonnonkosmetiikka meikki Zuii

Tykästyin etenkin Zuii:n tuotteisiin eli meikkipohjaan, luomiväreihin sekä huulipunaan. Alverde on muutenkin ollut käytössä silloin tällöin, joten sekin on hyväksi todettu apuri. Ainoat hiukan mietityttävät tuotteet olivatkin rajauskynä sekä ripsiväri, joista ainakaan ripsiväri ei tule jäämään itselleni vakikäyttöön vaan lähtee kiertoon (mamma, täällä odottaa sinua ripsiväri).  Lähiaikoina olen ihonhoidossa siirtynyt enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikkaan, mutta meikit ovat Zuii:ta ja Alverdea lukuun ottamatta vielä hiukan vieraita ja olen niin kanssa hiukan skeptinen. Mielelläni kuitenkin testailen ja kokeilen joskus pettyen ja joskus rakastuen.

Ps. I love me -messulippujen voittajat on arvottu ja voittajiin olla yhteydessä! Tsekkailkaahan maileja aktiivisesti jos vaikka voitto osuisi kohdalle! :) Kiitos kaikille osallistuneille, teitä oli aika mahtava määrä.

Millaiset meikkilookit kuvastaa teidän mielestä syksyä?

Postauksessa esiintyvien luonnonkosmetiikkamerkkien tuotteet saatu.

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

6 Comments

  • Reply Charming Nails

    Ihana meikki, sulle sopii vahvan väriset huulet huippuhyvin <3

    October 15, 2016 at 10:38
    • Reply hannamaria

      Kiitoksia :)

      October 15, 2016 at 14:25
  • Reply Krissu H

    Ihana meikki! :) Varsinkin nuo luomivärit ovat oikein näyttävät!

    October 15, 2016 at 15:07
    • Reply hannamaria

      Tykästyin itsekin! Ja tuo paletti on kyllä aika helppo, sillä saa nopeasti kivan meikin aikaan!

      October 16, 2016 at 09:57
  • Reply Emilia

    Todella kaunis meikki! Tykkään eristyisesti noista luomiväreistä, joiden sävyt sopii erinomaisesti syksyyn :)

    October 17, 2016 at 12:34
    • Reply hannamaria

      Tykkään niistä kyllä itsekin suuresti! :)

      October 17, 2016 at 22:20

    Leave a Reply