Hae
Hannamaria

Storybook Cosmetics Wand Brushes – Taikasauvasiveltimet

Oletteko kuulleet Storybook Cosmetics -brändistä aiemmin? No en ollut minäkään ennen viime syksyä, sillä yritys on vasta perustettu viime Lokakuussa. Kyseessä on siis amerikkalainen kolmen sisaruksen perustama firma, jonka tarkoituksena on herättää eloon meidän lempparifantasiatarinat kauneuden ja meikkien kautta. Heiltä on ilmestynyt tähän mennessä jo kaksi sivellinpakkausta ja yksi silmämeikkipaletti on tällä hetkellä ennakkomyynnissä. Esittelyssä olisikin ensimmäinen tilaukseni heiltä, joka ei mennyt ihan nappiin…

Storybook Cosmetics Wand Brushes Storybook Cosmetics Wand Brushes
 Storybook Cosmetics Wand Brushes, 55 USD + postimaksu 13,50 USD

Katsokaa miten kauniita nämä taikasauvasiveltimet ovat! Kyseinen setti oli heidän ensimmäinen kehittelemänsä ja itse pistin tilauksen menemään heti ensimmäisten ennakkotilaajien joukossa lokakuun puolessa välissä. Sain tilausvahvistuksen nopeasti maksustani ja tilauksestani ja tiesin odottaa pakettia lähetettäväksi jossain vaiheessa joulukuuta. 1. Joulukuuta se sitten pistettiin tulemaan, mutta siveltimet saapuivat minulle vasta tammikuun lopussa, eli noin kahden kuukauden jälkeen.

Muuta pahaa sanottavaa ei yrityksestä ole, kuin että toimituksen (ja varsinkin tämän international-postin) kanssa voisivat olla aavistuksen tarkempia. Tuotteet tuli kirjekuoressa ja hyvin pakattuna, mutta pakkaus itsessään oli vaurioitunut ja etenkin osoitetarra hukkunut, jonka takia paketti matkasi yli 2 kuukautta. Kyseinen lähetys ei myöskään ollut seurattavissa kuin Amerikan rajalle asti sillä paketti oli lähetetty Amerikan peruspostina ja sen seuranta päättyikin Chicagoon 19.12. Olin useampaan kertaan yhteydessä asiakaspalveluun ja yritimme selvittää missä paketti on ja heidän päässään oltiin aina erittäin asiallisia ja ystävällisiä. Plussaa siis hyvästä asiakaspalvelusta!

Storybook Cosmetics Wand Brushes Storybook Cosmetics Wand Brushes

Mutta sitten itse siveltimiin! Setissä tuli mukana viisi silmämeikkisivellintä, joihin jokaiseen ihastuin! Settiin kuului iso häivytyssivellin, viistoäpäinen häivytyssivellin, vino rajaussivellin (joka on mielestäni rajauksen tekoon liian ’löysä’), littana luomivärisivellin sekä pyöreä kynäsivellin.  Siveltimet on synteettistä karvaa ja varsi on heidän nettisivujensa mukaan ”gunmetal”, joten se on sekoitus kuparia, tinaa ja sinkkiä.

Varsi onkin melko painava ja nämä yhdessä kädessä pideltyvät painavat melko paljon. Päädyt ovat aavistuksen tunnistettavissa HP -sarjan sauvoiksi (olen tunnistavinani mm. Seljasauvasta sekä Voldemortin taikasauvasta viboja ja inspiraatiota saaneita päitä). Jokainen kyllä istuu todella hyvin käteen.

Storybook Cosmetics Wand Brushes

Meikkaamista en näillä aio harrastaa, sillä ne menevät todennäköisesti vain koristeeksi meikkipöydälle! Tiedetään, melko kallis koristesetti mutta hei, Lancomen ruusuhighlighterin omistajilla ainakaan ei ole varaa sanoa 😉

Kuten aiemmin sanoin, yritys on vasta perustettu ja he luovat koko ajan uutta luodakseen täydellisen sarjan useimpien lempitarinoidemme innoittamia tuotteita. Mikäli ihastuit näihin mun ostamiin siveltimiin, rakastut varmasti nyt saatavilla oleviin uusiin siveltimiin, eli tähän Wizard Wands™ -settiin! Kyseinen setti on nyt kirjoitushetkellä loppuunmyyty mutta sitä aiotaan tuoda valikoimaan lisää! 52USD hintaan olisi myös ennakkotilauksessa Wizardry and Witchcraft Eyeshadow Palette Book™ -silmämeikkipaletti. Rakastuin.

Onko teillä joitakin ns. fantasia-aiheisia meikkejä tai -välineitä?

15 kommenttia

  1. JonnaH. kirjoitti:

    En keräile, mutta mulla on Max Factorin Star Wars -huulipunia, samoin L`Orealin Liisa Ihmemaassa punia, mutta muuten ei oikeastaan mitään muita fantasia-aiheisia meikkejä.

    • hannamaria kirjoitti:

      Mullakin on yksi noita Liisa ihmemaassa -punia ja harmittaa että Beauty & Beastia on niin hankala saada kaikkea!

  2. Maria / Shopaholicmomlife - Blogi kirjoitti:

    Voi mitä ihanuuksia <3 varsinki toi luomiväri paletti!

    • hannamaria kirjoitti:

      Niinpä, kuolaan sitä kyllä aika pahasti! Tänään katsoin kanssa heidän liveään Facesta jossa tuota swatchattiin ja AI ETTÄ!

  3. Katja kirjoitti:

    Voi vitsi miten hauska idea tolla yrityksellä on! Ja noi siveltimet on kyllä hauskan näköset! 🙂

  4. Idsu / Huulipunamania-blogi kirjoitti:

    Kyllä on söpöjä! Tuttuja sauvoja, varsinkin tällaiselle hp-fanille kuten minäkin 😛 harkitsen tilaamista!

    • hannamaria kirjoitti:

      Kyllä vaan! Sitä uutta settiä vielä saa, tää oli one-time-deal.

  5. Look by Mari kirjoitti:

    Nämä on kyllä niin ihanan näkösiä! <3 🙂

    – Look by Mari
    http://www.lookbymari.com

  6. Mira / Blinger Shimmer -blogi kirjoitti:

    Kyllähän nuo aivan ihania ovat 🙂

  7. Mari kirjoitti:

    OIH! Mä niin ihastuin näihin sillon syksyllä kun nähtiin ekat kuvat ja sitten unohdin täysin. Täytyy olla skarppina kun tuovat nämä taas takaisin. Myös se luomiväripaletti houkuttelee <3

    • hannamaria kirjoitti:

      Tätä ekaa settiä ei ole tulossa lisää, oli one time deal (just kuutenlin heidän liveään Facessa ma-aamuna), mutta sitä toista settiä kannattaa kärkkyä! Ja toi luomaripaletti on IHANA!

  8. SΔRΔGΔLΔXYY kirjoitti:

    Ah, ne näyttää niin täydellisiltä ♡

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *