Hae
Hannamaria

Raakasuklaailta by Foodin

Helmikuun puolella päästiin muutaman bloggaajakollegan kanssa tutustumaan iki-ihanaan, Jyväskylässä sijaitsevaan Foodin -yritykseen ja kokeilemaan itse raakasuklaan valmistamista. Kirjoittaminen aiheesta on venynyt, sillä olen tutustunut koko superfoodkulttuuriin ja upeisiin raaka-aineisiin tässä reilu kuukauden aikana ja voin viimeinkin kertoa illasta ja eri lempparituotteista rehellisesti!

Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa

Eräänä torstai-iltana meitä kokoontui kiva joukko superfoodeista, hyvinvoinnista ja raaksuklaasta kiinnostuneita bloggaajia Seppälään Foodin:n tiloihin kuuntelemaan ihanan alan pioneerin, Aino Mäkelän, pientä luentoa superfoodeista, yrityksen tarinasta sekä raakasuklaasta samalla kun tutustuimme pöydällä oleviin raaka-aineisiin ja maistelimme Ainon ennakkoon tekemiä herkkuja.

Itselleni yrityksen tarinasta jäi  mieleen se, että Foodin tosiaan tukee luonnollista ja mahdollisimman orgaanisesti kasvattettua tuotetta ihan jokaisessa tuotteessaan. Heillä on suorat yhteydet moniin eri viljelijöihin mm. Etelä-Amerikassa, joten turhia välikäsiä ei tarvita. Näin myös varmistetaan laadun lisäksi se, että viljelijät saavat asiallisen korvauksen tehdystä työstä. Tykkään!

Foodin RaakasuklaaFoodin Raakasuklaa

Meille oli tarjolla valmista raakasuklaata, mutta illan kohokohta oli ehdottomasti sen tekeminen itse! Pariuduttiin useampaan porukkaan ja jokainen sai luoda juuri sellaista suklaata kun halusi juuri niistä aineksista kuin halusi.

Fun fact: kun voi on sulatettu ja siihen ruetaan lisäämään kaakaota, tarkastetaan massan valmius ottamalla sitä pieni määrä kädelle ja mikäli reunoille syntyy ns. rasvakertymää ja ainesosat irtoavat toisistaan, ei massa ole vielä hyvää vaan siihen tulee lisätä muita aineita. Me käytettiin vaikka ja mitä aina Lucuma-jauheesta aina Toco-riisinlesejauheeseen.

Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa Foodin Raakasuklaa

Foodin tarjosi käyttöömme ihanat silikonimuotit, joihin pilkoimme milloin mitäkin tuotetta sisälle tuomaan makua. Käytettiin mm. cashew-pähkinöitä, Goji-marjoja sekä monenlaisia muita tuotteita. Itse jos tekisin uudelleen sekoittaisin sekaan ehdottomasti Mulperimarjoja pienen toffeenmaun toivossa! Silikonimuotteihin laitettiin siis haluamansa ”täytteen”, joiden päälle kaadettiin massa tasaisesti ja jonka jälkeen muotti laitettiin pakkaseen. Itse olen näitä valmiita säilyttänyt siitä asti pakkasessa ja lopputulos on erittäin rouskuva ja hyvä! Hyytymiseen meni n. vartista puoleen tuntiin tuolla paikan päällä.

Tiesin yrityksestä jo jonkin verran ennen paikalle menoa ja oli ihana päästä JKL-BLOGIEN kautta paikan päälle! Nyt Foodin tuli kuitenkin entistä tutummaksi ja oli ihana kuulla filosofiasta aavistuksen lisää ihan oikealta ammattilaiselta. Rakastuinkin superfoodeihin taas hiukan syvemmin ja olen mm. mainitsemiani Goji-marjoja, Mulperimarjoja sekä Parapähkinöitä sisällyttänyt melko paljonkin ruokavaliooni (kaksi ensimmäistä oivia rahkan kanssa)!. Myös MSM-jauhe on tullut melko tutuksi.

Onko teille Foodin tai superfoodit ollenkaan tuttuja?

 

6 kommenttia

  1. Ninni / Visions kirjoitti:

    Toi oli kyllä niin super ilta! 🙂 Tosi informatiivinen myös, ja itsekin innostuin superfoodeista taas vähän enemmän!

  2. Nakkikastike kirjoitti:

    Ainakin toffeemaista rakennetta ja myös kivaa makua saa myös taateleilla! Olen ihan vaan kuivattuja (Rainbow, koska ovat silti mehukkaita, Urtekramin olivat makuuni liian kuivia) taateleita pilkkonut muotteihin ennen suklaamassan lisäämistä 🙂

  3. Teresa S kirjoitti:

    Oli mukava ilta! <3 Kiva nähdä miten erilaisia ja kivoja postauksia illasta syntyi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *