Hae
Hannamaria

Violettien hiusten haalistuminen

Vaikka violetti kuinka ihana onkin, jaksaa sen haalistuminen ketuttaa. Luojan kiitos olen jo punaisen hiuksen aikaan tottunut siihen, että hiusväriä pitää ylläpitää jos sen haluaa näyttävän hyvältä. Aion sävytykseen käyttämistäni tuotteista tehdä aivan erillisen postauksen, mutta tahdoin päästä näyttämään teille kuvat miltä oma hius alkaa näyttämään kun sitä ei ylläpidetä.

Alkuun on sanottava, että pesen hiukseni 2-3 kertaa viikossa. Vaahdotan hiukseni kahdesti käyttäen Redkenin All Soft -shampoota vähintään toisella kertaa ja mikäli kaapista löytyy, jotakin värishampoota toisen kerran. Tuon jälkeen laitan hiuksiin joko Redkenin All Soft -hoitoaineen tai sävyttävän tuotteen tilanteesta riippuen. Hiukset pesen haalealla vedellä ja huuhtelen niin kylmällä kuin kärsin.

Tilanteen, jonka päälle värin alunperin ei ollut mikään ihanteellinen. Kyseessä oli siis haalistunut punainen, jossa latvassa oli aiemmin blondattua hiusta ja tyvessä oli omaa, värjäämätöntä hiusta. Täältä kuitenkin pääsee näkemään millainen lopputulos oli heti värjäyksen jälkeen.

Kahden pesun jälkeen

Violettien hiusten haalistuminen Violettien hiusten haalistuminen

Latva nappasi ehdottomasti kaikista eniten väriä itseensä, sillä alla oli blondattua hiusta johon tarttua. Pituus itsessään pysyi suhteellisen hyvänä, mutta punaisuus alkoi kuultaa jo toisen pesukerran aikana jonkin verran lävitse.

Violettien hiusten haalistuminen Violettien hiusten haalistuminen

Epätasaisuutta pituudessa on näissä kuvissa mm. valon epätasaisen jakautumisen vuoksi, mutta haalistumisen ideasta kuitenkin saa kiinni. Tumma latva ja pieni tahaton liukuväriefekti pääsi syntymään, mutta toisaalta tuo ei haitannut ollenkaan!

Summasummaarum: parin kolmen pesun ajan hiusväri pysyi kyllä hyvänä ja sillä kehtasi helposti liikkua töissäkin. Tyvikasvu ei yllätyksekseni häiritse tässä värissä niin paljon kuin punaisessa, sillä se tuntuu tummuutensa takia liukuvan suhteellisen kivasti värjättyyn hiukseen.

Ei minkäänlaista sävytystä useampaan viikkoon

Violettien hiusten haalistuminenViolettien hiusten haalistuminen

Että sellainen lopputulos kun on useamman viikon sävyttämättä! Jonkin verran sävyä KC Professionalista sekä Herman’sista on vielä havaittavissa, mutta alta puskeva punainen ja oranssi ovat vallanneet alaa. Latvasti väri on kulunut lähes kokonaan pois eikä se ole jaksanut blondiin tarrata. Sävy myöskin vaihtelee paljon valaistuksen mukaan.

Violettien hiusten haalistuminen

Tyvi on melko karmeassa kunnossa, se on pakko myöntää. Tosin komppaan edelleen itseäni, että se ei näy tässä värissä yhtä pahasti kuin punaisessa tai aikaisemmassa oranssissa ja voin jopa elää asian kanssa.

Hassua on, että sain töissä parina päivänä kehuja kun hiukset olivat auki ja kiharalla. Tälläisen haalistuneen pehkon kanssa sitä vain ajattelee, että muutkin pitävät sitä karmeana mutta pari konsulenttia kehui sitä nätisti haalistuneeksi. Hämmennys oli suuri, sillä itsellä on niin vahva kuva siitä millainen tuon tulisi olla ettei sitä osaa katsoa muulla tapaa!

——————————-

Luojan kiitos ylihuomenna minulla on kampaaja ihanalla Sannalla Kampaamo Lumossa. Muistattehan hei, että mulla on sinne edelleen alekoodi HANNAMARIA, jolla saa -15% kampaamo- ja parturipalveluista! (kerrothan koodin varauksen yhteydessä, voimassa toistaiseksi).

Aikomuksena on vaalentaa, värjätä viileän violetiksi ja kenties pätkäistä jonkin verran huonoa latvaa pituudesta. Pidetään kuitenkin mielessä, että kasvatusprojekti vielä hetken aikaa on menossa ja koitetaan malttaa pituutta pitää (vaikka mieli itsellä tekisi taas leikata longbob)…

Miten teidän hiusvärit haalistuu?

 

Bette Box Toukokuu 2018

Postaus sisältää affiliate – linkkejä. 

Bette Box Toukokuu 2018 näyttääpi tältä tällä kertaa! Miten se sattuukin, että kahtena perättäisenä vuotena Toukokuun boxi on ollut muita heikompi? Mikäli vertaa viime tuoteen, tuli mukana usea pikkutuote joista yksi oli muuten täsmälleen sama. Noh, keskitytään nyt käymään tämä kuitenkin läpite! Jos aiemmat Bette Box -postaukset kiinnostaa, suuntaa tänne. Tämäkin boxi on saatu osana sponsoritilausjaksoa.

Bette Box Toukokuu 2018

Tämän boxin teemana oli Valo. Pörriäisten karkottaminen, hiusten huolto ja kasvojen hoitaminen on ilmeisesti boxia ajatellessa ollut kova juttu. Boxi sisältääkin siis uutuuksia sekä joitain aiemmin nähtyjä tuotteita.

Bette Box Toukokuu 2018

Rich Pure Luxury Miracle Renew CC Cream -hoitovoide (15,90€ / 100ml) on itsellen ihan uusi tuote. Ja hei, CC on myös siirtynyt hiuksiin! Tämä on kuvaukseltaan elvyttävä ja raikastava hoitovoide, jolla muotoilusta tulee helpompaa. Sen tulisi tehdä hiuksista eloisammat, kosteuttaa ja suojata niitä elvyttäen kuivia kiharia tai olla apuan föönatessa. Pikaisen testin jälkeen lähtee meikällä kiertoon, samantyylisiä tuotteita nimittäin on jo hyllyssä. Saatavilla mm. Ego-myymälöistä, Kärkkäisiltä,  hyvin varustelluista parturikampaamoista ja Stockmannilta

Muumi hiuslenkit (6,99€ / pakkaus) on boxin hämmentävin tuote. Joo, ovathan ne hiuslenkkejä mutta että hyttysiä hätistäviä! Kesän ötökät tulisi pitää loitolla käsittely, jossa on käytetty eteerisiä öljyjä (kurjenpolvi, sitruunaruoho, piparminttu ja laventeli). Hassua oli myös maininta näiden vedenkestävyydestä. Väri ei todellakaan ole hiuslenkiksi mieleeni, joten aion pistää nämä pikkuiselle serkkutytölle etiäpäin ihan heti! Saatavilla www.salon24.fi -verkkokaupasta. 

Schwarzkopf Live Color Spray -värisuihke (7€ / 120ml) tuli itselleni ajateltuna väärässä sävyssä ja vappua miettien hiukan liian myöhään. Sinisestä hoitoaineesta on sen verran kauhutarinoita joten koska hinkua ei siniseen ole edes hetkellisesti, aion jättää tämän testaamatta. Varmasti oiva tuote yhden päivän käyttöön jos peset hiukset samana päivänä (en nukkuisi tämä päässä koska tyynyliinan tahriintuminen taattu). Toisessa värissä saattaisin siis testata! Saatavilla päivittäistavarakaupoista. 

Bette Box Toukokuu 2018

Ultrasun Face SPF30 -aurinkosuojavoide (25,50€ / 50ml) oli tosiaan saman kuun boxissa viime vuonna. Käytin tämän jo silloin ja tykkäsin kyllä, mutten koskaan ostanut suurempaa kokoa varastossa olevien muiden tuotteiden takia. Tämä suojaa kemiallisesti ja fysikaaliseesti UVA- ja UVB -säteiltä ja on vedenkestävä. Iho ei tämän jäljltä jäänyt rasvaiseksi vaan sille oli miellyttävä laittaa mm. meikkiä. Saatavilla hyvin varustellusita päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

Lumene VALO Glow Reveal Peeling Mask Kirkastava ja kuoriva naamio (14,90€ / 75ml) on tuote, josta olisin ehdottomasti voinut ottaa suuremmankin koon kotia! Nämä uudet VALO -sarjan tuotteet ovat muutenkin kiinnostelleet. Tämän sisältämän Nordic C -yhdisteen (eli C-vitamiinin ja lakan marjauutteen) sekä AHA -happojen kanssa sen tulisi piristää ihoa ja tehdä siitä aavistuksen kirkkaamman. Saatavilla hyvin varustellusita päivittäistavarakaupoista, tavarataloista ja verkkokaupoista, kuten Stockmannilta ja eleven.fi:ltä.

Kenzo World EdP -tuoksu on ihan kiva tuoksu, mutta siitä tullut kesäisempi EdT on vielä omaan makuuni pikkaisen parempi (se vaaleanpunaisessa pullossa oleva). Tälläinen näyte meikäläisellä onkin jo, joten tämä näyte menee etiäpäin. Jännä että siitä ei muuten tullut näytettä, sillä tämä sama EdP oli viime Syyskuun boxissa.

—————————

Sellainen paketti. Omaan makuuni oli tuo Lumenen näyte joka pitää pistää heti testiin, samoten aurinkosuoja tulee varmasti het käytettyä sillä uutta täysikokoista en ole korkannut vielä tälle kesää. Muuten boxi oli vähän meh tässä kuussa ja jos siitä itse maksaisin, voin myöntää että olisin pettynyt.

Niin, ja joissain boxeissa oli mukana Vichyn näyte? Minulla ei lapusta edes tuosta tuotteesta lukenut, joten voi olla että se oli vain +30 -vuotiaiden boxissa. Ainakaan pitkäaikaistilaaja -tuotteesta ei ollut kyse, sillä ne olen saanut.

Mikäli oman Bette Boxin tilaaminen kiinnostelee, voit laittaa eripituiset tilaukset tulemaan täältä. Saatavilla siis perinteiseen tapaan jatkuva tilaus (jonka voi peruuttaa heti mikäli haluaa vain yhden kk boxin), 3kk tilaus sekä 6kk tilaus jossa tulee +1 boxi!