Hae
Hannamaria

Bette Box Helmikuu 2019

*Sisältää mainoslinkkejä

Jälleen olisi aika kuusta! Bette Box Helmikuu 2019 kilahteli puhelimeeni saapumisilmoituksen muodossa jo torstai-iltana, mutta kappas vaan kun en päässyt sitä ennen perjantaita hakemaan ja ennen lauantai-iltaan kuvaamaan! Kuten muutkin boxit, olen tämänkin saanut osana ilmaista tilausjaksoa ja voit kaikki aikaisemmat Bette Box -kuukaudet katsoa täältä. 

Bette Box Helmikuu 2019 Bette Box Helmikuu 2019

Tämän kuun teemana olivat hiukset – ”Love is in the Hair”  (ihanaa muuten että tänä vuonna teemat vaikuttavat olevan entistä selkeämmät, jes!). Hemmottelua tuulen ja pakkasen tuskastuttamalle hiukselle tarjoilee boxin tuotteet + ylläripyllärinä silmänympärystuote, jonka pistän heti testiin edellisen juuri loputtua.

Bette Box Helmikuu 2019

Schwarzkopf Blond Me Keratin Restore Bonding -shampoo (250ml / 22,90€, mukana 30ml näyte) on mulle ihan uusi tuttavuus. Tämä sulfaatiton shampoo vahvistaa, silottaa ja hoitaa huokoisia vaalennettuja sekä värjättyjä hiuksia. Keratiinista kannattaa pidennykset omaavien ymmärtääkseni pysyä kaukan, mutta itse aion tämän pistää testiin esimerkiksi seuraavalla reissulla. Saatavilla parturi-kampaamoista, Stockmann -tavarataloista sekä Cocopanda.fi:stä (1000ml versio). 

Schwarzkopf Blond Me Keratin Restore Bonding -tehohoito (200ml / 24,90€, mukana 30ml näyte) on pistetty boxiin varmasti shampoota tukeakseen. Huokoisten ja värjättyjen hiusten kosteustasapaino tulisi tasoittua ja kiillon lisääntyä tämän tuotteen kautta. Levitetään kosteisiin hiuksiin ja annetaan olla n. 10 minuuttia, jonka jälkeen huuhdellaan. Odotan tältä paljon! Saatavilla parturi-kampaamoista ja Stockmann -tavarataloista.

Bette Box Helmikuu 2019

Salus Magnesium -valmiste (vaihtoehtona B-vitamiini -valmiste) on kiva lisä boxiin ja tulee varmasti juotua pois kuten edellisetkin. Tämän magnesiumversion (kuten magnesiumin yleensäkin) tulisi estää lihaskramppejam suonenvetoja sekä raajojen puutumista. Juontiin männöö!

Lumene KLASSIKKO Kosteuttava silmänympärysvoide (15ml / n. 9€) pääsee jo alkusanojen mukaan heti käyttöön, loppui juuri edellinen silmänympärysvoide sopivasti n. viikko sitten enkä ole uutta korkannut! Klassikko -linja on sellainen, jota löytyy ihan marketeista ja on edullisimmasta päästä nykyistä Lumenea. Tämän tulisi kosteuttaa ja vähintään hidastaa alkavien juonteiden syntymistä (ikäkriisi pukkaa päälle ensi sunnuntain synttäreiden takia joten tätä todella tarvitaan) ja muutenkin saada iho näyttämään heleältä! Saatavilla hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista, tavarataloista ja verkkokaupoista. 

Bette Box Helmikuu 2019

Bio2You Natural -hiusnaamio (200ml / 21,30€, mukana 50ml näyte) on paketin toinen hiusnaamio, jota sitäkin mielenkiinnolla kokeilen. Tämä merkki on tuttu jo ennestään Bette Boxeista eikä silloin päätynyt lemppareihin, mutta tälle tuotteelle mahdollisuuden kyllä annan! Sen tulisi sisältää silkkiproteiineja sekä aminohappoja, jotka ravitsevat hiusta ja lisää niiden elastisuutta tehden hiuksista samalla kiiltävät ja pehmeät. Saatavilla Life -myymälöistä sekä -verkkokaupasta, sinunapteekki.fi:stä sekä apteekkituotteet.fi:stä.

XZ Extra Strong -hiuskiinne (100ml / 2,90€) on tosi ihana hiuskiinne! Olen suuri suomalaisten hiusmerkkien fani (XZ ja Biozell forlife), joten tämä menee heti laukkuun matkalakaksi. Tuoksu on miellyttävän hento ja itse pitä todella hyvä olematta kuitenkaan korppu. Tämä on uudelleenlaseerattu versio viime syksyltä, jolloin mm. pakkausdesign uudistui! Edullista ja hyvää, tykkään! Saatavilla mm. päivittäistavarakaupoista sekä tavarataloista. 

————————-

Kokonaisuudessaan kiva boxi, enempi vielä omaan makuuni kuin viime kuun! Ja siis täytyy antaa kyllä propsit Bette tiimille ”MIKSI MULLE TULEE BLONDI TUOTE HÄ?!!” -kysymysten minimoimisesta somessa, etenkin Instagramissa – he ottivat tähän kantaa jo ennenkö asiaa kerettiin hirveästi nostaa esille kertoen, että Blond Me -sarjan tuotteet sopivat myös värjätyille hiuksille eivät vain blondille. Näin se pitää hoitaa!

Mikäli oman Bette Boxin tilaaminen kiinnostelee, voit laittaa eripituiset tilaukset tulemaan täältä. Saatavilla siis perinteiseen tapaan jatkuva tilaus (jonka voi peruuttaa heti mikäli haluaa vain yhden kk boxin), 3kk tilaus sekä 6kk tilaus jossa tulee +1 boxi!

Mitä te tykkäsitte tästä boxista?

 

 

3 x paras markettiripsiväri

*Sisältää mainoslinkkejä

Oon aika paljon kirjoittanut viimeaikoina vain tietystä tuotteesta per postausta, joten nyt kartotetaan kerralla mikä on paras markettiripsiväri! Jos olet mun blogia seurannut pidempään on nämä tuotteet sulle melko tuttuja – oon jokaisesta vähintään maininnut blogissani jos en nyt omaa postausta ole niille osoittanut.

3 x paras markettiripsiväri

Näistä jokainen on hintaluokaltaan 12-18€ hintaisia ollessaan normaalihintaisia ja toki ostopaikasta riippuen joko edullisempia tai kalliimpia. Nyt muuten sellainen PRO TIP kaikille; kannattaa pitää silmällä Citymarkettien kosmetiikkapuolen alennuksia, siellä on usein mm. Maybelline ja L’Oreal 40% joka koskee toki myös ripsivärejä! Myös Cocopanda.fi on mun toinen luottopaikka jos edullisuutta hakee. Näistä jokaista olen kuitenkin ostanut useamman tuubin, sillä miksi sitä ei priimaa ostaisi useamman kerran?

3 x paras markettiripsiväri L'Oreal Paradise Extatic 3 x paras markettiripsiväri L'Oreal Paradise Extatic

L’Oreal Paradise Extatic -ripsiväri,  n. 14€

Tämä ripsiväri on tyypille, jolla ei ole hirveän pienet silmät (sillä harja on melkoisen suuri ja tökkisi muuten ties minne), arvostaa meikäläisen tapaan hiukan kuivempaa massaa, omaa vahvat ripset ja haluaa superisti tuuheutta ripseen. Mulla todella harva ripsiväri pitää taivutukset kunnolla ja tämä perusversio sen tekee, vedenkestävä vielä paremmin. Tämä lähtee meikinpostossa ilman öljyjäkin suhteellisen helposti, toki öljyt auttavat. Ripset eivät jää paakkuisen näköisiksi, vaan upean tuuheiksi ja kerroksia tarvitsee tuuheisiin ripsiin halutessaan vain yhden, mutta monenkin laitto onnistuu.

Miinuspuolena tässä moni moittii tosiaan tuota harjan kokoa ja kuivaa massaa, mutta minua ne eivät haittaa – päin vastoin. Ainut harmi tässä itselleni on se, että tämä tuntuu kuivuvan normaalia nopeammin; käytän sanaa ”tuntuu”, koska veikkaan tämän kuivuvan ihan samaa tahtia kuin muutkin, mutta massan olessa valmiiksi jo kuivemman puoleista ”tuntuu” tuo kuivuminen tapahtuvan nopeammin kuin muissa. Tämä ei silti kuivuessaan varise, vaan muuttuu ainoastaan hankalammaksi levittää nätisti.

Ostaisin tämän itse joko Citymarketin aleista tai Cocopanda.fi:stä. Saatavilla on myös vedenkestävä versio. Tuotteesta löytyy (saman sarjan kulmatuotteen kera) tarkempi postaus keväältä 2018. 

3 x paras markettiripsiväri Maybelline Lash Sensational Luscious 3 x paras markettiripsiväri Maybelline Lash Sensational Luscious

Maybelline Lash Sensational Luscious -ripsiväri, n. 12€

Tämä ripsiväri on tilanteisiin, jossa ripsivärin tulee kestää kovemmatkin itkut (hautajaistestattu, ei levinnyt) ja ihmisille jotka kaipaavat ultimaattista pitoa, kevyttä tuuheutta ja kaunista pituutta extremepysyvyyden lisäksi. Harja on muovipiikeistä koostettu joten sopii hiukan pienemmillekin silmille, massa on melko juoksevaa joten tällä kestää ikuisuus ”kuivua kasaan” = pitkäikäinen jes! ja muutenkin todella hyvä ripsiväri.

Paitsi, että tällä saat aikaan harmaita hiuksia poistovaiheessa. Öljyä, öljyä, öljyä on mun vinkki – tämä ei lähte vedenkestävän meikin puhdistusaineella vaan öljyllä, öljyllä, öljyllä. Tuote itse sisältää öljyä ja on todellinen extremeripsiväri pysyvyytensä puolesta. En siis suosittele tätä ”Luscious” -versiota päivittäiseen käyttöön, vaan erikoistilanteisiin – muut Lash Sensationalit on kuitenkin hyviä arkeen!

Ostaisin tämänkin Cittarin aleista, Cocopanda.fi:stä tai mistä tahansa marketista jossa satut käymään. Tuote tuli esiteltyä jo kerran joulukuun 2016 suosikeissa.

3 x paras markettiripsiväri Maybelline Total Temptation 3 x paras markettiripsiväri Maybelline Total Temptation

Maybelline Total Temptation -ripsiväri, n. 15€

Tämä on heille, jotka kaipaavat tuuheutta, kevyttä pituutta, ”peruskokoista” harjaa sekä erottelevuutta. Massakin on juuri sopivaa, ei liian kuivaa eikä liian juoksevaa ja hylsy annostelee harjaan juuri sopivan määrän massaa.Tämä vaan tekee kaiken sen mitä ripsiväriltä voisi toivoa ollen se täydellinen ripsiväri yllä olevan kahden väliltä.

Ja jos tuntuu ettei tämä pidä taivutuksia tarpeeksi niin tästäkin on olemassa vedenkestävä versio, joka pitää huolen sitten niistä taivutuksista. Omissa ripsissä ei tosin tätä ongelmaa ole ollut! Mulle tämän tuoksu ei ole edes miinus, mutta joillekin a) tuoksu ripsivärissä ja b) kookoksen hentoinen tuoksu saattaa olla luotaantyöntävää. Itse vain siitä nautin!

Suuntaisin jälleen Cittarin alennuksiin, Cocopanda.fi:hin tai Nordicfeel.fi:n luo. Listailin tämän jo viime vuoden toukokuun 2018 suosikeissa nappivalinnaksi.

Mikä on sun lempiripsari marketista?