Follow:
Ajatuksia, lifestyle, Oma elämä

Life update: Ero, muutto, vaihto, kesätyöt…

Helou pitkästä aikaa. Tuntuu siltä, että pieni life update olisi paikallaan sillä elämä on kokenut pienen kuperkeikan tässä parin viime viikon aikana ja jos itsekään ei meinaa pysyä perässä, voi olla melko hankala kenenkään muunkaan pysyä. Tässä postauksessa ajatukset tulee varmasti virtaamaan ihan ristiin rastiin, sillä niin ristiin rastiin ne menee tällä hetkellä meikäläisen päässäkin.

life update

Ero

Tämä otti (ja ottaa) aika koville. Mieliala menee ihan miten sattuu, sillä joinain päivinä on ihan ok ja jopa hyvä fiilis uuteen kotiin muutosta ja tietynlaisesta vapaudesta, jonka jälkeen sitten iskeekin (etenkin vielä nykyiseen kotiin laatikkomereen mennessä) alakulo, joka joskus muuttuu jopa itkuksi. Päivä päivältä vähemmän tulee enää kuitenkaan itkettyä, vaikka pahan olon hetkiä vielä onkin. Jokainen eronnut tietää mistä puhun.

Kerettiin kuitenkin reilu kolme vuotta olla yhdessä, mutta arki ja ihmisinä toimimisen erilaisuudet vaan vei eri teilleen. Toivon kuitenkin, että voitaisiin ihmisinä kasvaa jossain vaiheessa sen verran että mahdollistettaisiin yhdessäolo ihan pariskuntanakin. Ero tuli kuitenkin hyvissä väleissä, ollaan yhdessä pakkailtu ja kamoja jaettu sekä varmaan osa kamoista mun uuteen kämppään muutetaankin yhdessä (painavimmat lipastot yms). Saas nyt nähdä, mutta helpompaa kaikki ainakin on kun ollaan väleissä.

Muutto

Ja no niin, ero yleensä tarkoittaa muuttoa. Muuttoasiat tulee varmasti näkymään myös blogissa, sillä kävin jo huonekaluostoksilla (kiitos mamma tuesta kaikilla osa-alueilla!) ja into päästä sisustamaan on kova. Silti hieman harmittaa tuosta nykyisestä lähteä, mutta yksinään siinä asuminen olisi sekä henkisesti, että lompakolle liian vaikeeta.

life update

Opiskelut ja vaihto

Tällä hetkellä moti opiskelua kohtaan on ihan nollissa. Markkinointiviestinnän tentin jätin suoraan uusintaan ja luojan kiitos mitään suurempaa rapsaa ei tässä lähiakoina ole palautettavaksi. Hirveä määrä vain projekteja, jotka pitäisi saada eteenpäin…

Jokin sentään motivoi: ensi syksyn melko todennäköiseltä vaikuttava vaihtoreissu Hollantiin! JAMKin puolesta vaihtoon lähtö näyttää vihreää, mutta vielä kouluun itsessään pitää hakea ja sinne sisään päästä. Toivon todella että tulen pääsemään tuohon kouluun, sillä siitä on hyvin lyhyt matka Saksan puolelle kaverin luo ja muutenkin reissaaminen Keski-Euroopassa on ihanaa lyhyiden välimatkojen takia.

Kesätyöt

Kesätöitä ei ole mailla halmeilla. Olen tämän kesän kiinni nyt muuton takia Jyväskylässä, mutta toivon täältä löytäväni vielä jotakin oman alan hommaa. Markkinoinnin parissa meinaa vain kesätyöt olla kiven alla, sillä asiakasyrityksetkin jäävät lomille ja töitä ei oikeasti vain meinaa olla – saatika ketään opettamassa kesätyöntekijää.

Useamman hakemuksen olen pistänyt, mutta katsotaan mitä kesätyötilanne tuo tullessaan! Jos tiedätte hyviä avoimia paikkoja markkinoinnin ja/tai graafisen suunnittelun kentällä, niin saa heittää kommentteihin!

Blogi

Tosiaan, blogi ja muu some on ollut nyt melkein parisen viikkoa pienoisella tauolla. Pari päivitystä olen jaksanut tehdä, mutta aika on muuten mennyt ihan ollessa, töissä sekä asioita hoidellessa. Mulla on yksi video varastossa, jonka kuvasin jo varmaan tammikuussa mutta jota en ole kerennyt editoida. Se olisi aika kiva saada nyt jossain vaiheessa ulos, sillä tuotteen on siinä uusia (teema on Full Face of First Impressions) ja tahtosin ne päästä teillä näyttään – osa on nimittäin Lontoosta ja nykyään ihan vakkarikäytössä!

Palaan blogin ja somen pariin tarkemmin kun muutto on tehty ja kaikki paikoillaan. Sitä ennen toivon, että jaksatte pysyä linjoilla sillä tulen uudella puhdilla jälleen takaisin!

——–

Helmikuu oli siis kokonaisuudessaan sekä ihana, että vaikea. Maaliskuu on alkanut nyt hiukan paremmin, mutta sekalaisissa tunnelmissa. Toivon että tästä kuusta tulisi kuitenkin ihan OK ja että pikku hiljaa piristyisin, sekä saisin elämän takaisin raiteilleen liikunnan, työn ja opiskeluiden tasapainoillessa mukana.

Millainen teidän viime kuukausi on ollut?

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

34 Comments

  • Reply Siiri Kiviharju

    Voimia sinne eroon! Usein mietin, että kyllä nuorempana oli helpompi erota, kun asui kotona. Nyt ero tarkoittaa usein myös sitä muuttoa ja tiedän itsekin, kuin raskasta on erota ja muuttaa samaan aikaan. Muutossa vielä on usein tosi paljon työtä. Koko eroprosessi on henkisesti ja fyysisesti raskas.

    http://www.siirikiviharju.com

    March 7, 2018 at 07:49
    • Reply hannamaria

      Kiitos tsempeistä, ne tulee tarpeeseen! Ja kyllä tässä oma rumbansa on :/

      March 10, 2018 at 21:07
  • Reply Emppi

    Voi että. Kovasti aurinkoa niihin hetkiin, kun tuntuu vaikealta.
    Onneksi sulla on kuitenkin jänniä ja innostaviakin asioita tulossa, onnea niihin! :)

    March 7, 2018 at 10:40
    • Reply hannamaria

      Kiitos! :)

      March 10, 2018 at 21:07
  • Reply Noora / KIDULT

    Voi, tulipa teidän ero kyllä iha puskista :o Tsemppiä hirmusesti kaikkeen!

    March 7, 2018 at 13:55
    • Reply hannamaria

      Monelle tuli puskista, sillä justiin heitettiin vielä reissua Lontooseen yms. Mutta välillä käy näin, eiköhän tämä tästä :)

      March 10, 2018 at 21:08
  • Reply Tiia - Littlebigthings

    Lähetän täältä isosti tsemppiä ja halinrutistuksen <3

    March 7, 2018 at 15:38
    • Reply hannamaria

      Kiitos <3

      March 10, 2018 at 21:08
  • Reply Minttu-Maaria

    Tsemppiä, voimahalit ja kaikkea ihanaa elämääsi ♥

    Pala palalta sitä lähtee elämäänsä rakentamaan uudelleen ja onneksi se aina myös rakentuu!

    March 7, 2018 at 15:49
    • Reply hannamaria

      Kiitos :) Pikku hiljaa tämä tästä!

      March 10, 2018 at 21:09
  • Reply Charming Nails

    Olipa ikävä kuulla :( tsemppiä kuitenkin uuteen elämänvaiheeseen, kyllä se vielä iloksi muuttuu ja ehkä mielikin piristyy kun muuttaa uuteen kotiin ja alkaa kaiken alusta <3

    March 7, 2018 at 16:52
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Varmasti piristyy, nyt jo hiukan odotan sitä että pääsen sisustamaan tulevaa asuntoa :)

      March 10, 2018 at 21:09
  • Reply Priska

    Huh! Sulla on riittänyt muutosta, toivottavasti muistat olla itsellesi armollinen ja antaa aikaa toipua tuosta kaikesta! <3 Onneksi sulla on kivoja juttuja tiedossa kuitenkin vaihdon muodossa ja varmasti jotain hommaa löydät kesällekin. Miten olisi joku startup-yritys, joka kaipaisi graafista ohjeistusta tai muuten apua markkinoinnissa? Ne harvoin lomailevat kesällä, vaan ennemminkin hyödyntävät tuon hiljaisemman sesongin juuri brändin kehitykseen ja suunnitteluun :)

    March 7, 2018 at 18:33
    • Reply hannamaria

      Kyllähän tuota riittää! Täytyy koittaa ettiä jotakin kivaa graafisen tai markkinoinnin parissa olevaa duunia, vaikkei nykyisessäkään mitään vikaa kyllä ole :) Kaipaisin vain sitä “omaa juttua” enemmän kesälle :)

      March 10, 2018 at 21:10
  • Reply Anni Jää

    Iso hali ja voimia elämän muutokseen. ♡
    Ei ollut täälläkään helppo helmikuu; vesivahinko työpaikalla, uuden liiketilan metsästystä, kummitytön vakavat terveysongelmat ja ystävän avioero on stressaneet isosti. Onneksi myös hopeareunuksia ja liiketila löydetty, kummityttö selvisi leikkauksesta ja on hieman parempaan päin, lisäksi mun mies vakinaistettiin. Joten näiden perusteella uskallan väittää, että pian se aurinko paistaa sullekin taas. ♡

    March 7, 2018 at 19:35
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Ja tsemppiä suuresti sinnekin, eiköhän se aina jossain vaiheessa parempaan elämä käänny :)

      March 10, 2018 at 21:11
  • Reply Reetta

    Huh! Hurjasti tsemppiä! Eroa helpottaa todellakin se, että pystyy olemaan väleissä, vaikka ainahan se sattuu tilanteesta huolimatta.
    Onneksi näyttäisi olevan positiivisiakin juttuja tulossa ja sisustaminen on aina hauskaa, itsekin pääsen pian sisustelemaan ja se kyllä vie kummasti ajatuksia pois kaikesta negatiivisesta.
    Hurjasti iloa ja tsemppiä kevääseen <3

    March 7, 2018 at 20:19
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Ja kyllä, tuo ehottomasti helpottaa että ollaan väleissä. Sisustaminen tulee kyllä olemaan ihan ehdoton henkireikä tulevaisuudessa!

      March 10, 2018 at 21:11
  • Reply Emma

    Voi miten paljon asioita siulle on viime aikoina tapahtunutkaan! Taisitkin kommentoida blogiini stressistä enkä yhtään ihmettele, että tällä hetkellä on hieman hankalaa. Elämä kuitenkin etenee varmasti ja kaikki muuttuu hyväksi <3 Paljon tsemppiä!! :)

    March 7, 2018 at 20:24
    • Reply hannamaria

      Kiitos!

      March 10, 2018 at 21:12
  • Reply Minnea

    Paljon tsemppiä ja aurinkoa sun maaliskuuhun! Hollanti kuulostaa tosi mahtavalta!

    March 7, 2018 at 21:54
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Olen tuosta Hollannista itsekin todella innoissani :)

      March 10, 2018 at 21:12
  • Reply Inka Nitta

    Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen. Erot ja muutot sen vuoksi ovat aina ressaavia ja mieltä masentavia.

    March 8, 2018 at 11:26
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Ja juurikin näin.

      March 10, 2018 at 21:12
  • Reply JonnaH.

    Tsemppiä ihan hirveästi! <3

    March 9, 2018 at 09:53
    • Reply hannamaria

      Kiitos! <3

      March 10, 2018 at 21:12
  • Reply Katja/Valkoisen vuoren rinteillä

    No ohoh aikamoinen kuukausi takana! Tsemppihalit täältäkin <3

    March 9, 2018 at 12:26
    • Reply hannamaria

      Iso kiitos <3

      March 10, 2018 at 21:12
  • Reply abc

    Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen <3 Sulla kyllä riittää nyt muutoksia, koita antaa itsellesi aikaa ottaa niitä vastaan ja käsitellä asioita. Muista olla ystävällinen itsellesi!

    Oon itse ollut vaihdossa Hollannissa ja ai että!! Nyt toivon että se kutkuttavan jännittävä kokemus olisi edessä eikä jo takana. Ehdottomasti yksi hienoimmista, avartavimmista, vaikeimmista, opettavaisimmista, upeimmista jutuista mitä oon tehnyt IKINÄ! Suosittelen! Ja oi ne Hollannin meikkikaupat ja ruokakaupat ja kenkäkaupat! Ja tosiaan sieltä on tosi helppo matkata oikeestaan koko eurooppaan :)

    March 9, 2018 at 16:26
    • Reply hannamaria

      Ehdottomasti koitan, heti kun muutto on tehty ja työputki saatu päätökseen on aika keskittyä kouluun ja itseen hiukan paremmin :)

      Oih että sait mut innostumaan tosta Hollannista vielä enemmän. Nyt tahdon sinne todella kovasti!

      March 10, 2018 at 21:14
  • Reply Katja

    Kovasti tsemppiä eroprosessiin! Toivottavasti uusi kiva koti löytyy ja palaset loksahtelevat taas paikoilleen. <3

    March 12, 2018 at 20:03
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Kyllä tämä tästä, nyt on virallisesti muutettu erikseen ja homma meinaa realisoitua melko lailla :/

      March 19, 2018 at 20:35
  • Reply Mira / Blinger Shimmer -blogi

    Jaksamista sinne <3 Täällä on hieman erilaiset elämänmullistukset meneillään minkä vuoksi some jäänyt hieman vähemmälle viime viikkoina..

    March 19, 2018 at 17:45
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Ja tsemppiä sekä onnittelut sinne ;)

      March 19, 2018 at 20:36

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.