Follow:
Ajatuksia, lifestyle, Oma elämä, Puheenaiheet, Saatua

Kun tarvitsen omaa aikaa

En tiedä miten moni voi samaistua näihin joka syksy ainakin itselle tuleviin tuntemuksiin; vaikka koulu sekä työt tuntuu sujuvan, parisuhde on kunnossa ja muutenkin menee hyvin (silloin tällöin tulevia selkäkipuja lukuunottamatta), pitää kaivaa vitamiinit kaapista ja jokainen aamu tarvitsee extratsemppiä päivän aktiviteetteja varten. Nykyään kaiken kiireen keskellä tarvitsen myös entistä enemmän omaa aikaa ihan ilman ketään muuta.

Sudio Regent kuulokkeet Sudio Regent kuulokkeet Sudio Regent kuulokkeet

Sudio Regent -kuulokkeet (gifted)

Monessa blogissa on lähiaikoina näkynyt postauksia yksinäisyydestä ja yksin olemisesta. Meikäläinen ei ole yksinäinen vaan ympärillä on juuri sopiva määrä ihmisiä ja sellaisia, joiden kanssa haluaa olla. Ja sehän siinä on parasta; suurimmilta osin voi valita milloin on sosiaalinen ja milloin kaipaa omaa aikaa. Arvostan suuresti ihmisten ympärillä olemista mutta tälläisenä introverttina väsyn siitä melko nopeasti ja esimerikiksi työvuoron päätteeksi tarvitsen oman hetken jolloin rauhoittua.

Olen lähiaikoina kokeillut jälleen kerran useampia tapoja löytää sitä omaa aikaa ja tilaa. Tällä hetkellä onneksi koulun ja työn aikataulut sallivat sen, että saan tehdä omaa juttua melko paljon ja aika vapaasti joko koululla porukassa tai kotona yksikseni miehen ollessa päivisin töissä. Olen silti kokeillut uusia tapoja löytää sitä omaa aikaa ja kaivanut taas esille oman keväällä tekemäni postauksen 10 x Nopea rentoutumisvinkki ja näistä etenkin kohta 6. Kuuntele musiikkia on taas syksyn tullen nostanut päätään.

Sudio Regent kuulokkeet Sudio Regent kuulokkeet

Vaikka rakastan hiljaisuutta, rakastan myös musiikkia. Ja juurikin sitä siihen hetkeen sopivaa musiikkia joka tulee joko hyvistä ja uusista Sudio Regent -kuulokkeista, radiosta tai kotona kunnon musatornista. Hiljaisuus on joskus se paras ratkaisu mutta olen huomannut että etenkin kotona, mikäli ketään muita ei ole kotona ja tarvitsee tsemppiä esimerkiksi keittiön siivoamiseen, kouluhommien tekoon tai mielen nostatukseen, kaivan Spotifyn esiin ja laitan jotain siihen fiilikseen sopivaa musiikkia taustalle ja kaikki sujuu paljon paremmin.

Vaikka mulle musiikki ei ole niin tärkeää kuin jollekin, niin on se ihana rentoutumiskeino. Se myös auttaa ottamaan sitä omaa tilaa jos toinen on kotona; meillä on kuitenkin vain avoin keittiö&olkkaritsydeemi sekä pieni makkari ja iltaisin saattaa sohvalla olla ahdasta, on mukava napata Sudio Regent -kuulokkeet, läppäri ja hautautua oman lempparisarjan pariin makkarin lämmössä tai vaihtoehtoisesti laittaa kotia kuntoon sen sohvalla makaamisen sijaan.

Sudio Regent kuulokkeet

Parhaiten silti kuitenkin saan nollattua kun olen ihan täysin yksin musiikin kanssa, kävelyllä, salilla tai kotona vain tekemässä töitä. Sekin rentouttaa huomattavasti, kun saa itseksiään olla erittäin tehokas kodin suojissa ja loppupäivästä tulee tunne että on saanut päivän hommat tehtyä ja pääsee esimerkiksi näkemään kavereita tai viettämään iltaa muuten.

Kun on opetellut tunnistamaan sen, milloin tarvitsee omaa aikaa ja opetellut kuuntelemaan kehoa, on elämästä tullut aika paljon parempaa. Vaikka joskus pitääkin “edustaa” silloin kun omaa aikaa kaipaisi tietää, että sitä osaa sitten taas arvostaa ihan huolella kun sellainen hetki koittaa ja sitä osaa myös nykyään ihan omalla tavalla ottaa.

Alekoodi Sudio Sweden:in verkkokauppaan: hannav15. Tällä saat -15% Sudio Sweden:in sivuilta sekä ilmaisen pikatoimituksen. Voimassa toistaiseksi.

Tarvitsetteko te paljon omaa aikaa?

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

10 Comments

  • Reply marja liljeström

    Kyllä töitten jälkeen tarvitsen ainakin hetken omaa rauhaa. Työ kun on jatkuvaa esilläoloa. Tappaan noin sata nuorta päivittäin. Puhun, puhun ja vielä puhun. Minäkin olen introvertti oikeasti. Moni ei sitä uskoisi, kun olen niin kova höpöttämään.

    October 18, 2017 at 12:21
    • Reply hannamaria

      Toivottavasti vaan tapaat etkä tapa 100 nuorta päivittäin ;D Useinhan se menee niin että ne kovimmat höpöttäjät on kanssa niitä introverttejä, tunnistan tuota kyllä itsestäkin aika-ajoin.

      October 18, 2017 at 12:44
  • Reply Ida

    Tarvitsisin. Kaipaisin. Mutta lapset kaipaa mua enemmän, mitä mä omaa aika. ainakin vielä toistaiseksi.

    October 18, 2017 at 13:07
    • Reply hannamaria

      Ymmärrettävää, muista silti ottaa edes kerran viikossa sellainen oma pidempi hetki! :)

      October 22, 2017 at 13:12
  • Reply Outi/Pisteitä Ruudulla

    Täälläkin yksi introvertti, jota muut eivät usko. Mulla on aina luurit korvilla (kun vain mahdollista) ja kotiin päästessäni olen iloinen kun saa vain olla kotona.

    http://pisteitaruudulla.blogspot.com

    October 18, 2017 at 17:32
    • Reply hannamaria

      Voin samaistua erittäin hyvin!

      October 22, 2017 at 13:13
  • Reply Minnea/Minnean muruja

    Kyllä! Tarvitsisin paljon enemmän omaa aikaa ja hiljaisuutta kuin mihin elämäntilanteeni antaa mahdollisuuden. Olen aina tarvinnut paljon omaa tilaa rauhoittumiseen ja pään tyhjentämiseen. Lapsiperheessä oma aika jää todella vähiin, mutta osaan ottaa sitä aikaa tarvittaessa :)

    Kauniit nuo kuulokkeet!

    October 18, 2017 at 21:13
    • Reply hannamaria

      Hyvä että osaat ottaa tuota omaa aikaa tarvittaessa, se on tärkeää!

      October 22, 2017 at 13:13
  • Reply Virve Vee

    Tarvitsen, todella paljon! Parasta viikonlopussa on, kun saa perjantaina vetäytyä kotiin eikä tarvitse mennä minnekään ennen maanantaita… :D Onnekseni mies tekee paljon töitä nimenomaan viikonloppuiltaisin ja iltapäivisin, niin saan aina nauttia vain laiskoista aamuista hänen kanssaan, mutta sitten sitä täysin omaa aikaa muuten. Ja kahden viikon reissu yksin ulkomaille oli äsken aivan taivaallinen kokemus. Eli kyllä, omaa aikaa ja paljon, kiitos. <3

    October 22, 2017 at 13:36
    • Reply hannamaria

      Haha, mahtavaa etten ole ainoa! :D Olen omien lomien suuri fani ja ollaankin miehen kanssa vain yksi Tallinnan matka tehty yhdessä tässä kolmen vuoden aikana, muutoin ollaan matkusteltu yksinään. Pidän siitä että mies menee töidensä puolesta aikaisin illalla nukkumaan ja mulla on vapaa-aikaa keskittyä omiin juttuihin siinä, mutta on myös ihanaa että saa viettää niitä muutamia tunteja ja rentoja viikonloppuaamuja yhdessä :)

      October 22, 2017 at 13:44

    Leave a Reply