Hae
Hannamaria

Kampaamoinspiraatio: Red to blonde ombre

Red to blonde ombre

Kuvat: Pinterest (omassa Hair -taulussa, jonka löydät täältä).

Mulla on nyt jo vuoden verran ollut tälläinen kuparioranssiin taittava hius, jota oon aina sävytellyt ja värjäillyt milloin milläkin suoravärillä, color maskilla ja kaupan kestoväreillä yhtä kampaamokertaa lukuunottamatta tuossa keväällä.

Nyt perjantaina mulla on kuitenkin kampaamoaika taasen kerran Kampaalo Lumo:n Sannalle, jolla olen käynyt jo ihan luvattoman monta vuotta. Niinkin paljon, että kyseinen kampaamo on saanut oman taginsa täältä blogin puolelta josta heidän tekeleeitään ja postauksia mm. Joicon hoidosta löytyy lisää.

Tällä kertaa tahdon syksyn kunniaksi hiukan tummempaa, mutta samalla vaaleampaa. Olenkin ihastellut jo pidemmän aikaa tälläistä ”red to blonde” -ombrea, jota lähden nyt tavoittelemaan. Tiedän, että pituudesta tullaan viemään jonkin verran ja latvaa on tasattava sillä kaksihaaraista löytyy vaikka muille jakaa tehohoidosta ja kunnossappidosta huolimatta. Yhtä muhkeaa ilmettä ei siis tulla tällä kertaa saamaan kuin kuvissa on, mutta tehdään kuitenkin mahdollisimman lähelle tätä – Sannan silmään voi luottaa sillä aina olen lähtenyt tyytyväisenä penkistä.

En malta odottaa, sillä olen jo melko kyllästynyt porkkanapääelämään ja kaipaan piristystä!

Onko teillä jo syksyn hiusmuutokset toteutettu?

 

 

 

14 kommenttia

  1. Linda kirjoitti:

    Oi tollaset hiukset on kyllä upeat! Sulle sopii varmasti tosi hyvin vähän vaaleampi latva 🙂 Muutenkin on niin ihanaa saada vähän pientä vaihtelua hiuksiin!

  2. Minnea/Minnean muruja kirjoitti:

    Oooh, mitä kuvia! Toimii! Nyt muakin alkoi himottelemaan tuollainen ombre!

  3. MINI-blogi kirjoitti:

    Ihanan pirteä sävy tuo ombre! Täällä ei ole syksyn hiusmuutoksia toteutettu 😀 Mutta kampaajalle pitäisi kyllä mennä pikapikaa sen verran on juurikasvua!

  4. Johanna / P.S. Never Stop Smiling kirjoitti:

    Ai vitsi, haluan niin nähdä lopputuloksen! Itse oon vähän ”jumissa” tän blondin kanssa mutta kun on kerran vaaleat hiukset siunattu niin mitä niitä sitten pilaamaan 😀 Näin syksyllä mulla jotenkin vähän unohtuu hiukset kun piilotan ne kaikkien huivien/huppujen/hattujen alle.

    • hannamaria kirjoitti:

      Haha, todellakin tuon kuvia tännekin! Ja sanopa muuta, luonnostaan vaaleisiin hiuksiin on ihana leikkiä suoravärien kanssa sillä muutokset on niin helppoja!

  5. Piiku kirjoitti:

    Kampaamoon menoa jo tovin suunnitellut. Haluaisin repästä ja säväyttää kunnolla. Olen vaan hivenen laiska ylläpitämään sitten mitään kamalan räikeää. Joku ihana syksyinen raidotus vois olla aika jees. Sun kampaamo kuulostaa huipulta! Laitahan sitten uusista kutreista kuva.

    • hannamaria kirjoitti:

      Todellakin laitan kuvaa! Ja räväkkään kokeiluun kannattaa ottaa suoravärit käyttöön, sillä ne lähtee nopeaan myös pois!

  6. marja liljeström kirjoitti:

    Upeat hiukset kuvien naisella. Tyyli sopii varmasti hyvin sinulle. Syksyn hiusmuutoksena on vähän vaalentaa hiuksia kullan ja kuparin sävyillä.

  7. Rakkaudella Henna kirjoitti:

    Itte just varailemassa aikaa parturiin, että käyn uusimassa kokonaan hiukset! Tuommoinen punainen liuku ois niin nätti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *