Follow:
Inspiraatio, Kauneus, lifestyle, Tapahtumat

Jeffree Star -hulluutta I love me -messuilla + MYDAY-video Helsingistä

Juuh elikkäs! Olin perjantaina I love me -messuilemassa ja täytyy kyllä sanoa, että matka oli melkoinen. Itse matkustelut meni oikein mukavasti ja fiilis oli ihan mahtava, mutta vanha ei enää jaksa tungosta tai selkäkipuja enää niinkuin silloin nuorena (huom. kolme vuotta sitten). Oli todella mahtavaa päästä paikalle jälleen Bloggaajapassin kera ja törmätä bloggaajatuttuihin, samoin kuin uusiin tuttavuuksiin sekä tehdä muutamia ihan uusia merkkilöytöjä!

I love me Jeffree Star Oletkaunis.fi I love me Jeffree Star Oletkaunis.fi

Oletkaunis.fi -verkkokauppa oli tänä vuonna mukana erittäin suurella messuosastolla ja oli kiistatta suosituin ständi koko messuilla. Heillä järjestettiin sekä perjantaina että lauantaina Jeffree Starin Meet & Greet, johon lippuja oli kuulema oltu jo aamuyöstä jonottamassa ja johon pääsi vain rajallinen määrä populaa yhteiskuvaan. Tapahtumaa sai toki olla katsomassa, mutta tämä harmikseni ruuhkautti aluetta entisestään.

Ainut harmi tässä tilanteessa oli se, että koska ständi oli niin keskeisellä paikkaa ja tungos oli merkin pisteelle suuri, jäi muutamat muut lähellä olevat ständit varjoon tämän takia. Kuten kuvasta näkyy niin kulkuväylät olivat melko tukossa ja söivät tilaa muilta melko paljon – paras aika olikin kierrellä nämä pisteet meet & greeting loputtua klo 16 jälkeen kun väenpaljous hiukan laantui ja Oletkaunis.fi:n pisteelle ylipäätään pääsi kiertämään. Heillä tarjoukset olivat hyvät ja oikeasti “messutarjouksia” ja tein itsekin pienet löydöt kyseiseltä pisteeltä.

I love me Beauty Pop UpI love me Jolie I love me Jolie

Myös Beauty Pop Up, Biozell, Face Helsinki ja monet muut pisteet olivat jälleen omassa loistossaan. Tykkäsin suuresti messupäivästä ja tutustuin muutamaan uuteen brändiin sekä joihinkin erittäin  tuotteisiin, joista tulette varmasti kuulemaan. Palkinto kauneimmasta messupisteestä menee kyllä tänäkin vuonna Jolielle, herranjestas miten nätti pisteestä olikaan saatu! Viime vuonna heillä oli katossa vaaleanpunaisia kukkia, tänä vuonna todella ihana lamppurykelmä.

Ainut mikä jäi harmittamaan oli vain tämä yksi päivä aikaa messuilemassa sekä pieni messutarjousten puute. Itsehän pääsin bloggaajapassilla sisään, mutta mikäli kuluttajana olisin käyttänyt varoja paikanpäälle maksamiseen ja kokenut sen, ettei kauneuspuolella tänä vuonna ollut niin suuria tarjouksia enää kuin ennen, olisin ollut varmasti hämmentynyt. Kuten jo sanoin, niin Oletkaunis.fi oli tarjouksissa jälleen kärkipäässä, samoin Natural Goods Company, Face Helsinki ja etenkin terveyspuolen ständit – muutoin osa tarjouksista oli hiukan meh.

Lush Mannerheimintie Helsinki Lush Mannerheimintie Helsinki

Messuilla pyörimiseen oli vain muutama hassu tunti aikaa Liesen kanssa lounaallakäynnin lisäksi, sillä vielä ennen bussin lähtöä kuuden aikaan kotipuoleen olin sopinut myös että käyn paikanpäällä Lushin Mannerheimintien myymälässä tutustumassa Joulun uutuuksiin. Sainkin aika oivan katsauksen taas Lushin joulutuotteista ja näistä tulossa juttua myös myöhemmin! Sen vain sanon että Lushin joulu on tänä vuonna entistäkin parempi.

Päivittelin I love me -messupäivän aikana Instagram Storya ja olen muutenkin siirtymässä sinne enemmän Snäpin jäädessä taka-alalle, joten kannattaa laittaa @hannamariaw -seurantaan. Kuvasin päivästä myös videon, jonka löydättekin tuosta yltä mikäli sellainen kiinnostaa!

Millainen I love me -messukokemus teillä oli tänä vuonna?

 

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

11 Comments

  • Reply Maria Glow

    Noi sun My Day -videot on niin kivoja :) Katsoinkin sen jo tuossa kotimatkalla. Ja oli niin kiva taas nähdä! ♥ Parasta messuissa ja näissä tapahtumissa on just se kun näkee blogikollegoita!

    October 23, 2017 at 10:21
    • Reply hannamaria

      Kiitos! :) Ja oli todella ihanan nähdä taas pitkästä aikaa, tälläset tapahtumat on kyllä siitäkin puolesta mahtavia. Pääsispä vain enemmän kaikkiin PR -tapahtumiin pääkaupunkiseudulle!

      October 23, 2017 at 20:36
      • Reply Maria Glow

        No sanoppa muuta! Rakastan mun kotia, mut hitsit kun ei vaan pysty lähtee jokaiseen tapahtumaan.:)

        October 25, 2017 at 20:39
  • Reply Tiia - Littlebigthings

    Vähän kaksjakoinen fiilis messuista (joita siis olen seuraillut netistä, hah); toisaalta olis ollut kiva käydä, mutta toisaalta tiedän miten järki olis lähtenyt tuossa ruuhkassa. Säästyipähän rahat ja säästyin siltäkin ärsytykseltä kun ei kerran kunnon tarjouksia edes ollut :) Ehkä ens vuonna…

    October 23, 2017 at 15:35
    • Reply hannamaria

      Hahah, voin kertoa että ensimmäinen tunti ja olisit ollut jo ovesta ulkona! Joissain kohti vaati ihan meikäläisenki lehmänhermoja että jakso tuolla tungoksessa mennä ja meinasi itteäkin rueta pariin otteeseen ärsyttämään!

      October 23, 2017 at 20:37
  • Reply NelliL

    Kyllä on paljon kaikenlaista siellä ollut :)

    October 23, 2017 at 17:17
    • Reply hannamaria

      Kyllä vain!

      October 23, 2017 at 20:37
  • Reply Taru | Mutsi hoitaa

    Kuulin aika paljon tosta messujen tungoksesta, oli vissiin paljon porukkaa liikkeellä. Olisin itsekin halunnut käydä, mutta oltiin reissussa ja sunnuntaina en sitten enää jaksanut miettiä.

    Jolien pistettä oon ihastellut muistakin kuvista. On yksi mun lempparikauppoja muuten 😍👌🏻

    October 23, 2017 at 20:06
    • Reply hannamaria

      Jep, oli aika lailla ja tuo Jeffree Star villitsi ihan urakalla! Jolie on kyllä ihan mahtava aina ständiensä sekä kauppansa puolesta!

      October 23, 2017 at 20:38
  • Reply Nina

    Itse heräsin näihin messuihin vähän liian myöhään ja olisi ollut kiva käydä kurkkaamassa, mutta nyt kun sanoit itsekin messutarjousten olleen vähäisiä niin ei harmita niin paljon. :)

    October 24, 2017 at 10:49
  • Reply Kosmetiikan Suurkuluttaja

    Olisi kyllä jännä joskus päästä käymään tuolla messuilla! Vielä en ole päässyt, ehkä ensi vuonna sitten..

    October 25, 2017 at 12:45
  • Leave a Reply