Follow:
Browsing Category:

Hyvinvointi

    Ajatuksia, Hyvinvointi, lifestyle, Muoti, Oma elämä, Oma tyyli

    Summer bucket list 2017

    Tänä vuonna voi ehkä sanoa että kesä tuli vähän puun takaa. Lunta tuli vielä Toukokuussa täällä keskisessä Suomessa ja mietin jo etten tee koko listaa, mutta pakkohan se on nyt tällekin kesälle tehdä. Vuoden 2015 versio täältä, viime vuonna en tainnut yhtä edes tehdä – WTF? Kuitenkin, tänä kesänä toivon siis…

    Summer Bucket List 2017

    … Pyrkiväni elämään pikkaisen enemmän hetkessä. Keväämmällä kirjoittelin siitä miten tuntui että mut piti bookata vähintään kaksi viikkoa etuajassa mikäli jotakin halusi tehdä tai mut nähdä. Nyt fiilis on taas paljon vapautuneempi ja onkin tullut tehtyä spontaanimpia juttuja kuin aikoihin. Tämä juontaa juurensa ihan siihen, ettei ole enää jatkuvaa aikataulua ja deadlineja koko ajan nurkan takana. Tykkään kyllä, mutta nyt jotenkin on tullut pieni laiskistuminen ja ehkä tässä taas pikkuhiljaa aloittelen uusia projekteja joiden parissa vietellä aikaa.

    … Nauttivani työnteosta nyt kun se on ainut päähomma. Kesä- sekä elokuu menee täysipäiväisesti töissä, mutta ainakin kesäkuulle saan mahdutettua pienen lomareissun Helsinkiin / Tallinnaan ja Heinäkuussa taasen aion vierailla Suomipopeilla (tähän tietoon). Myöskin pelkkä yksi pääduuni tarkoittaa enemmän aikaa liikkumisella ja muulle jaksamiselle.

    Summer Bucket List 2017Summer Bucket List 2017

     

    … Leipovani jotakin uutta. Pitkään aikaan en ole varsinaisesti kokeillut mitään uutta leipomisen saralla ja siihen tahtoisin tehdä muutoksen. Ainakin nyt alkuun tahtoisin aloittaa jollakin suolaisella tai vastaavalla, saas nähdä mitä tulee ensimmäisenä testattua. Listalla olisi mm. kukkakaalipizzaa, brownieseja sekä jonkinlainen kesäinen jäätelöhässäkkä.

    … Pääseväni kunnon piknikille Jullin kanssa. Tätä varten on odoteltu Kadetin valmistumista ja en malta odottaa että löydettäisiin tänä kesänä aikaa pakata Kadett ja lähteä pienelle roadtripille eväät mukana. Mukaan pakkaisin ainakin viinipullon sekä jotakin raikasta pientä syömistä, vinkkejä saa heittää kommenttiboksiin!

    Summer Bucket List 2017

    … Pystyväni pienentämään vararengasta liikunnan sekä ruokavalion tasapainotuksella. Etenkin näin kesän tullen tässä kahden vuoden aikana kertynyt vararengas ahdistaa erityisen paljon ja kesäpukeutuminen ei huvita juurikaan. Nyt kuitenkin kun aikaa on yllin kyllin aion tehdä asialle jotain ja jatkaa projektia vielä syksylläkin, maksimaalinen kyllästymispiste kaikkeen kaulasta alaspäin näkyvään on saavutettu. Ja ehkä siinä samalla selkäkin tykkäisi musta jälleen. Saliohjelma ainakin on sen mukainen että ihme jos paino ei lähde laskuun.

    … Maistavani ainakin viittä uutta ja erilaista jäätelömakua. Vaikka painonpudotus tällä hetkellä onkin koko ajan mielenpäällä, aion silti ottaa ilon irti kesästä ja nappailla altaasta silloin tällöin itselleni uusia jäätelömakuja. Mm. jäätelöaltaisiin paluun tehnyttä Superia on tullut molemmissa mauissa jo maistettua, mutta etenkin Liisankankaan ja Jymyn jäätelöt olisi listalla vielä.

    Millaisia juttuja teidän summer bucket listit pitää sisällään?

    Share:
    Ajatuksia, Elämäntavat, Hyvinvointi, lifestyle, Oma elämä, Painonhallinta, Sponsoroitu, Yhteistyökykyinen

    Uusi treeniohjelma painonpudotukseen (iskias)

    Postaus toteutetty yhteistyössä Elefit:n kanssa.

    Kuun alkupuolella kävin PT-käynnillä luottosalilla Elefit:llä, tällä kertaa Veeran hoivissa. Veera on yksi pitkäaikaisimmista PT:stä joita salilta löytyy ja omasta mielestä toisen pitkäaikaisen PT:n, Kaisan, ohella yksi parhaista. Uudistettiin mulle ja mun vaivoihin sopiva treeniohjelma sillä ajatuksella, että kuntoutetaan selkää ja pyritään pääsemään iskiasvaivojen kanssa yhteisymmärrykseen, sekä pudotetaan painoa.

    Elefit treeniohjelma painonpudotus iskias välilevynpullistuma

    Nykyinen saliohjelma (2krt viikossa, 2krt viikossa ryhmäliikuntaa)

    1-osio (3-4 kierrosta, 30sec palautus)
    Kyykky + punnerrus kuulalla 10kg, 15kpl
    Pallon paiskaus maahan rutistaen keskivartaloa 10kg, 15kpl
    Soutu TRX -nauhoilla, 15kpl
    Selin makuulla jalan vuorotäppäys (vatsalihasliike), 15kpl per jalka

    2-osio (3-4 kierrosta, max 45sec palautus)
    Jalkaprässi 100kg, 15kpl
    Alatalja 22kg, 15kpl
    Rintaprässi 20kg, 15kpl

    3-osio (3-4 kierrosta, 30sec palautus)
    Etuheilautus kuulalla 12kg, 15kpl
    Kylkilankku 15kpl / puoli
    Lantionnosto kuulan kanssa 12kg, 15kpl

    Ja jo on perhana jos ei ylimääräiset lähde! Ensimmäisen pari kertaa kun kävin tämän vetäisemässä salilla, olin aivan valmis sairaalalepoon. Kunto oli vajonnut todella alas ja sen huomasi erittäin hyvin puuskutuksena ja hengen melkein kesken loppumisena. Voimaa olisi vielä löytynyt, mutta viimeistä kolmatta kierrosta tehtäessä happi meinasi loppua ja tämä teki ensimmäisistä kerroista tämän treeniohjelman kanssa tuskaa. Siitä vain tosin näkee, että treeni puree.

    Yhdistin näiden treenien kanssa myös salille pyöräilyn jo toisella viikolla, joka lisäsi n. 4,5km lenkin ennen, sekä salin jälkeen pyöräillen. Pelkäsin etenkin esimmäisen pyöräilykerran kohdalla että miten selviän sekä puuskutustreenistä, että kotiin pyöräilystä (ja siitä yhdestä hemmetin mäestä), mutta fiilis oli ihan hyvä. Nyt olenkin pyöräilyä jatkanut mitä voin, esimerkiksi töihin on juuri sopiva matka n. 8,5km pyöräillä – töihin mennessä jätän pyöräni Ylistönsillan viereen ja kipuan siitä reilu 100 porrasta sekä pystysuoran mäen päästäkseni työpaikalle.

    Elefit treeniohjelma painonpudotus iskias välilevynpullistuma

    Ennen näitä, sekä ryhmäliikuntatunteja, pyrin tekemään fysioterapeutin minulle määräämät selän kuntoutusohjeet. Toki itse treenissäkin tulee alaselkää ja keskivartaloa tukevia liikkeitä, mutta erikseen fysioterapeutti määräsi kolme liikettä tehtäväksi treenin ohessa. Nämä pyrinkin tekemään ennakkoon heti lämmittelyn jälkeen. Kyseessä on lannerankaa stabiloivia liikkeitä, jotka tehdään seisten ja pääosin taljan kanssa. Voin näistä tehdä erillisen postauksensa mikäli kiinnostusta löytyy.

    Elefit treeniohjelma painonpudotus iskias välilevynpullistuma

    Olen tämän treeniohjelman myötä ilokseni huomannut, että sekä selkä että hapenotto on parantunut huomattavasti. En puuskuta normaaleissa arjen askareissa tai mäkien / portaiden kiipeämisessä läheskään niin paljon kuin ennen, mutta kehitystä on vielä paljon jäljellä. Selän kanssa on ylä- sekä alamäkiä, mutta kun pysyy liikkeessä ei suuria ongelmia pääse syntymää – viikon flunssakatkos ja lähestyvät menkkakivut tosin toivat taasen oman mausteensa kipuhin. Toisaalta on hyvä huomata kehitys, mutta samaan aikaan painin vanhan ajatuksen kanssa; milloin mun kunto laski näin paljon? 

    Nyt on kuitenkin suunta taas oikea ja vielä kun syömiset saisi oikein kunnolla kuriin, olisi todella hyvät mahdollisuudet painonpudotukseen näillä eväillä. Toivotan todella että selkä ei sano itseään pahasti irti ja muistan keskittyä salilla ollessa sen huomioonottamiseen tarpeeksi jotta vältyn vammoilta.

    Onko teillä vammoja/ominaisuuksia, jotka rajoittavat liikkumista?

    Share:
    Ajatuksia, Elämäntavat, Hyvinvointi, lifestyle, Oma elämä, Puheenaiheet

    Alkuvuoden meiningit

    Muut harrastaa bucket listoja enemmänkin, itse tykkään käydä vanhoja juttuja lävitse. Tottakai täytyy tulevaisuuden varalle tehdä suunnitelmia, mutta itse saan voimaa niistä “menneistä hetkistä” ja pystyn reflektoimaan sekä suunnittelemaan tulevaa. Toki melko varmasti tulen vielä bucket listin kesälle tekemään, mutta jos nyt käydään alkuvuoden plussa ja miinukset läpi! Niin ja tähän aikaan kun tätä kirjoittelen, ei todellakaan tarvitse enää noin lämmintä kaulahuivia joten eiköhän se kesä sieltä kohta jo hiivi!

    Hanna Voutilainen

    Opinnot ovat viimein pulkassa tältä keväältä! Nyt aikaa riittää niin paljon muuhun ja jos joskus tuntuu ettei ole fiilistä mitään erikoisemmin tehdäkään, ei se tällä hetkellä ole sitten pois tulevasta ajasta – hommaa ja vapaa-aikaa kun on nyt vielä parin viikon ajan juuri sopivassa suhteessa, mun makuun ehkä jopa liian vähän hommaa…

    Selkäongelmat ja niiden selättäminen uudelleen oli yksi tämän kevään kantavista teemoista. Alkuvuodesta selkä pariinkin otteeseen alkoi käydä hermon (pun intented) ja kunnon päälle, joten kävin magneettikuvissa ja siellä todettiin jälleen se sama, eli välilevynpullistuma oikealla puolella. Tällä kertaa kuitenkin pääsin jälleen fysioterapeutin paikkeille ja sain kunnon treeniohjeet salille, joita oonkin melko ahkertasti tehnyt. Myös uusi treeniohjelma tehtiin Elefitillä, mutta siitä lisää myöhemmin.

    Opinnot ovat tosiaan viimeinkin pulkassa tältä keväältä… Se tarkoittaa sitä, että koko kaupunki tyhjenee opiskelijoista ja opiskelijapippaloista. Ei ole enää jokapäivästä tekemistä joka velvottaisi liikkumaan asunnosta ennen kokopäivätyön alkua ja opiskelijapippalotkin häipyy taas muutamaksi kuukaudeksi. Toisaalta nyt on hyvä aika nauttia siitä vapaammasta ajasta ja pitää taukoa opiskelijapippaloista, syksyllä niitä sitten tuleekin ihan riittämiin!

    Hanna Voutilainen

    Hommasin uuden kameran, jota oon jo pariin otteeseen päässyt oikeen kunnolla testaamaan! Mm. yhteistyövideota on tulossa ihan tässä lähiaikoina, joten pitäkää silmät auki ;) Myös muutamat tuote- ja kamppiskuvat oon päässyt räpsimään, ai että rakastan tuota uutta runkoa. Tarkempaa postausta tulossa tuosta uudesta OM-D EM-5 Mark 2 -rungosta tulossa myöhemmin!

    Parhaat työkaverit, niin vanhat kuin uudet! Tänä keväänä vanhan työpaikan työkaverit vieraili taas Jyväskylässä ja vietinkin melko tiiviisti heidän kanssaan aikaa Huhtikuun ekana viikkona. Oli mahtava päästä heitä näkemään, mutta samalla mieli oli vähän haikea koska seuraava näkemiskerta sijoittuu melko varmasti vasta loppuvuoteen, jos silloinkaan. Mutta onneksi tilannetta on paikkaamassa nykyiset työkaverit, jotka on kyllä jokainen ihan mahtavia!

    Lisääntyneen ajan myötä treeni-into on palannut arkeen, ja se on ihan täysin positiivinen juttu! Nyt kun treeniohjelma on pistetty kokonaan uusiksi ja sitä on noudattanut parin viikon ajan, alkaa ihan arjen perusaskareissa näkemään muutoksen. Vielä kropassa ei ole lähtenyt kuin parisen kiloa ja muutama sentti, mutta kaikki aikanaan. Ruokapuoli pitäisi pistää vielä kuntoon, sillä tiedän vieläkin syöväni liikaa hiilareita siihen nähden mitä tarvitsisin etenkin niinä päivinä kun en treenaa. Mutta kun ruisleipä ja pasta on vaa nii hyvvee.

    Hanna Voutilainen

    Kuvat: Ninni / Visions

    Testailin ja kokeilin jos minkämoista uutta tuotetta alkuvuodesta ja löysinkin monia uusia lemppareita, sekä ikäväkseni myös inhokkeja. Esimerkiksi L’Oreal Infallible Fixing Mist oli yksi näistä, samoin Jeffree Star Androgyny -paletti. Inhokkeja ja lisää suosikkeja löytyy Hit & Miss -postausten takaa. 

    Pukeutumistyylini vaihtui jotenkin todella paljon tummemmaksi ja synkemmäksi tässä kevään mittaan, kuvan vaatekaappiin olisi pitänyt tuoda väriä. Parit lempparifarkkuni ratkesivat, joten jouduin hankkimaan uusia pareja ja ainoat jotka tunsin omikseni oli mm. nämä kuvien tummat farkut. Myöskin uudet kengät tuli löydettyä Jyväskylään auenneesta Stadium Outletista, nekin kuvissa vilkkuu.

    Koin myös pienoisen hiuskriisin taannoin kun pohdin vakavasti, että vetäisin hiukset takaisin ruskeaksi. Olen moneen kertaan kaivannut joko omaa, tai vaihtoehtoisesti helppohoitoisempaa väriä tämän kevään aikana mutta en silti ole jotenkin valmis luopumaan tästä kupari-oranssi-punahässäkästä. Tällä hetkellä mietiyttääkin että millä / missä sitä seuraavan kerjan värjäisi, edellinen L’Oreal Feria -väri kun oli makuuni aavistuksen liian vaalea ja teki tyvestäni liian vaalean verrattuna muuhun kuontaloon. Ennen Tallinnan reissua se on silti hoidettava pois alta!

    Millainen teidän alkuvuosi on ollut?

    Share:
    Hyvinvointi, Ihonhoito, Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

    Bette Box Toukokuu 2017 – Usean pikkutuotteen boxi

    Toukokuun boksista paljastui tuotteita teemalla “upeaa kosmetiikkaa kesän alkuun” ja kuten boksissakin todettiin, oli kuuma tai ei, kesä on aina kesä ja aina se melko varmasti tulee. Tällä linjalla boksia lähdettiinkin kasaamaan ja tuotteita mukaan mahtui huikeat huimat 11, joista kaksi oli extraylläreitä.

    Bette Box Toukokuu 2017Bette Box Toukokuu 2017

    Tässä kuussa boksista paljastui valkoista höttömateriaalia, jota en voi sanoa kaivanneeni. Sitä on yht’äkkiä kaikkialla kuvaushetken jälkeen! Hyvin tiiviisti oli boksi tällä kertaa täytetty usealla hyvällä tuotteella, joten propsit siitä. Mukana tulevaan korttiin on mahdollista päästä mukaan kun julkaiset instagramissa häsällä #BETTEDAY kuvan mm. joko tuotteesta käytössä tai boksista ja sinusta, ne jotka korttiin valitaan saavat ilmaisen boksin!

    Nyt muuten kannattaa laittaa Bettebox tilaukseen, sillä vielä tänään sunnuntaina sen saa edullisempaan 16,90€/kk -hintaan mutta huomisesta lähtien hinta nousee aavistuksen. Pääset tilaamaan täältä (affiliate-linkki). Tämä hinnankorotus ei koske jo määräaikaisia tilauksia, mikäli muistat jatkaa tilaustasi ilman väliä tilauskuukausissa.

    Bette Box Toukokuu 2017

    Tresemmé Keratin Smooth shampoo & hoitoaine (100ml, 2,50€) -sarjan tuotteiden pitäisi olla uudistunut, mutten olen silti jotenkin skeptinen. Itselleni on Tresemméstä jäänyt hiukan halpa ja silikoninen kuva shampoiden ja hoitoaineidensa puolesta, sillä käytin niitä joskus aiemmin jonkin verran. Merkin lämpösuojat on kyllä olleet ihan hyviä ja siloittaneet hiusta nätisti. Tämän uudistuneen sarjan tulisi sisältää marulaöljyä sekä keratiinia, jotka auttaisi selvittämään hiukset ja siloittamaan katkenneita hiuksia. Sen nämä melko varmasti tekevätkin, joten eiköhän nämä jollakin reissulla tule käytettyä. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista.

    Bette Box Toukokuu 2017

    RFSU Intim Easy Shave (150ml, 5,29€, tässä näytekoko 40ml) kerrotaan olevan läpinäkuvä geeli, joka ei vaahtoa helpottaen sheivaamista. pH -arvon tulisi myös tehdä sheivaamisesta helppoa ja hellävaraista. En ole vielä tätä kokeillut, mutta eiköhän se testiin mene jossain vaiheessa. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista, apteekeista ja nettikaupoista.

    Salus Detox BIO Täysmehu-yrttiuutevalmiste oli extraylläri, joka boksista ilmestyi. Join tämän heti pois alta sekoittaen vähän reiluun kahteen desiin vettä ohjeistuksen mukaan ja pakko sanoa, että hämmennyin suuresti. Tämä detox -juoma sisältää mm. vesi-viikuna-luumu-uutetta, inkiväärin juurakkoa, voikukan ja piparmintun lehtiä sekä siankärsämöä. Tuntui kuin olisi juonut porkkanamehun yrttisempää versiota, jonka mausta ei oikein päässyt perille. Ihan hauska boosti silti.

    Ultrasun Dace SPF30 -voide (50ml, 25,50€, tässä näytekoko 7ml) sisältää UVA-, UVB sekä infrapuna-A -suojat ja on tarkoitettu kasvojen iholle. Sen myös kerrotaan vähentävän auringon vaikutuksesta syntyviä ikääntymisen merkkejä ja aavistuksen estävänkin niiden syntymistä. Varmasti ihan hyvä tuote, kyseisen merkin voiteita en ole koskaan kokeillutkaan joten mielelläni otan näin kesälle testiin! Saatavana Sokokselta, Stockmannilta sekä Ego by YA:sta.

    Schwarzkopf Got2B Fresh It Up Extra Fresh Dry Shampoo (100ml, 4,90 €) on itselleni hiukan turha tuote, vaikka melko varmasti hyvä kuivashampoo on. Minulla on tällä hetkellä kuitenkin kuivashampoota varastossa ainakin kolmeksi vuodeksi eteenpäin, sillä en ole suuri niiden käyttäjä mutta silti niitä on nurkkiin kertynyt. Tälläistä matkaversiota ei kuitenkaan ole, joten tällä Got2b:llä on hyvä mahdollisuudet. Sen kun ei pitäisi jättää valkoista rantua hiuksiin ja sopia näin useamallekin hiusvärille, on tämä tuote varmasti tuoksunsakin puolesta kokeilemisen arvoinen. Tästä liikkui boksissa käsittääkseni kaksi eri versiota. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista.

    Bette Box Toukokuu 2017

    RFSU Intim Cooling Balm (40ml, 5,79€, tässä 10ml näyte) voi olla melko hyvä tuote. Vastaavanlaista olen RFSU:lta olenkin kokeillut ja siitä ainakin tykkäsin. Sen tulisi vähentää etenkin sheivaamisesta syntyvää ihoärsytystä ja niiden ilkeiden punaisten pilkkujen muodostumista, sekä viilentää intiimialueen ihoa. Varmasti hyvä tuote! Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista, apteekeista ja nettikaupoista.

    Avéne Tolérance Cream (50ml, 23€, tässä 5ml näyte) on uusi sarja Avénelta minulle. Kyseessä on nopean etsinnän mukaan herkälle ja erittäin herkälle iholle suunnattu sarja, jolla on Allergia- ja astamliiton Allergiatunnus. Tämä kyseinen voide rauhoittaa ja kosteuttaa sekä sopii päivittäiseen käyttöön. Ei sisällä väriaineita, säilöntäaineita, hajusteita tai emulgaattoreita. Saatavana apteekeista.

    Lumene Nordic Chic (5ml, 9,90€) -kulmageeli on pitkäkestoinen muotoilgeeli, joka on helppo levittää ja väritön. Itse suosin sävyllisiä versioita, mutta tämäkin varmasti tulee nykyisen loppumisen jälkeen korkattua testiin – kulmageelit on nykyään kyllä must! Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    L’ANZA Keratin Healing Oil Lustrous Finish Spray (350ml, 29,50€) on mulle kyllä ihan uusi tuote sekä merkki. Brändistä ja tuotteista olen kuullu pelkkää hyvää ja mielenkiinnolla odotan tämän korkkaamista testiin! Kyseessä on viimeistelysuihke, joka takaa voimakkaan tuen, kosteussuojan ja lämpösuojan 260C asteeseen asti. Tämän voi suihkuttaa kuiviin tai kosteisiin hiuksiin, itse tosin mieltäisin tämän käytön ehkä nimensä perusteella kuiviin hiuksiin. Testiin menee! Saatavana kampaamoista.

    o.b. Liners Super Thin Light Scent (40kpl, 3,95€) oli ihan ok lisä boksiin, mutta jotenkin muiden tapaan miellän o.b.:n tamponien valmistajaksi. Myös tuoksu tässä hämmentää, senkin voisi puolestani jättää pois tämän tyyppisistä tuotteista… Eiköhän tuokin tule kuitenkin käytettyä! Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista.

    Sellainen Bette Box tällä kertaa! Oli paljon kaikkea pientä ja kivasti jopa itselle muutama uusi tuote joiden testaamista odotan innolla. Etenkin L’ANZA, Lumene sekä Ultrasun jäivät tästä boksista mieleen ja ne tullaan melko varmasti korkkaamaan käyttöön pikimmiten. Harmi tosin oli, että sain oman boksini todella myöhään Postin sekoilujen takia ja tämän postauksen teko venyi melkein loppukuuhun – kohtahan sitä tulee jo uusi boksi!

    Tykkäsittekö kesää kohden vievästä boksista?

    Bette Box saatu blogin kautta.

    Share: