Follow:
Browsing Category:

Hyvinvointi

    Hyvinvointi, Ihonhoito, Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

    Bette Box Elokuu 2017

    Hellurei pitkästä aikaa! Reilu viikon blogitauko teki hyvää, sillä nyt jaksan taas ihan uudenlaisella innolla paneutua kosmetiikan ja blogin pariin! Niin ja mikäpä parempi tapa jatkaa päivittämistä kuin esitellä tämän kuun Bette Box (joka on osa Bette Boxilta saamaani lahjatilausta)! Osa sai omansa jo kuun ensimmäisellä viikolla, mutta omani seisoi Liedossa useamman päivän ja sain sen vasta toissapäivänä käsiini.

    Bette Box Elokuu 2017 Bette Box Elokuu 2017

    Olin spoilaantumatta siihen asti kun tämän sain (hitsi muuten mikä suoritus) ja nyt pohdin että miksi. Vaikka Bette Boxeista olen tähän mennessä tykännytkin, on tämä mielestäni tähän mennessä vaatimattomin mitä olen nähnyt. Tuotteita tuli vähän mutta ne mitä tuli, menevät kyllä osaksi käyttöön ja osa lähtee eteenpäin – siltikin, en saanut tästä wau-efektiä joka on periaatteessa kauneusboxien idea. Sekin kertoo jo jotain, että tämän boxin suosikkituotteeni on ehdottomasti 27€ arvoinen Heleinin ravintolisä.

    Bette Box Elokuu 2017

    Lumene Klassikko Yövoide (50ml, 5,90€) on ihoa kosteuttava, melko perinteinen yövoide. Kyseisen tuotteen sanotaan sisältävän antioksidanttipitoista tupasvillaa sekä puhdasta lähdevettä, joiden tulisi rahoittaa ja kosteuttaa ihoa. Klassikko sarjana on Lumenelta edullisemmasta päästä ja on korvannut perusmarketeissa olleen valko-sinisen linjan. Varmasti ihan perus-toimiva yövoide, vaikka tuoksu onkin hiukan hassu ja Suomi 100 -logo on tähänkin pakkaukseen tiensä löytänyt. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    Nivea Intensive Care käsivoide (75ml, 4,20€) oli yllättävän hyvä käsivoide. Nappasin sen jo töihin mukaan heti seuraavana päivänä ja tuote kuivui suhteellisen nopeasti jota arvostan näyttöpäätetyössä. Pakkaus on hyvän kokoinen joka kulkee helposti mukana. Tosin taas se, että mukana on Nivean tuote, vie hiukan fiilistä – käsivoide joltain muulta merkiltä olisi kiinnostanut ehkä hiukan enemmän vaikka tämä perustuotekin tulee käytettyä. Saatavana hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    Helein Skin, Hair & Nails kauneusravintolisä (60tbl, 27€) on tosiaan kuten sanottu, tämän boxin kiinnostavin tuote! Olen biotiinimix -ravintolisää syönyt kuurina ja sen kanssa huomannut vaikutuksen ihossa, kynsissä ja hiuksissa joten odotan tältä B-, C- ja E-vitamiinia sekä sinkkiä, kysteiiniä ja peltokorteuutetta sisältävältä ravintolisältä paljon. Tämä on kaiken lisäksi kokonainen tuote boxissa, joten siitä propsit että saan syötyä tämän kunnon kuurina! Saatavana apteekeista.

    Bette Box Elokuu 2017

    Ibero Ripsientaivutin (4,90€/kpl) lähtee kiertoon, sillä korkkasin juuri hetki sitten uuden Cailapin vastaavan ja tällä hetkellä ei itsellä ole tarvetta uudelle. Varmasti ihan hyvä ja perusluotettava ripsientaivutin. Saatavana K-Citymarketeista.

    Manna Kadar Prime Time -pohjustaja (2g, 25 USD) on kyllä ihan uusi tuttavuus. Tämä taisi ollakin se uusi merkki, jota boksissa kerrottiin olevan. Kortissa kerrotaan tämän sopivan silmien sekä huulien pohjustukseen, joten ainakin silmien kohdalla aion tälle antaa mahdollisuuden. Peiteaineeksi ja korostukseenkin tämän kerrotaan käyvän, mutta näitä hiukan epäilen. Saatavana www.mannakadar.com

    Clean Fresh Laundry -tuoksunäyte ja Listerine Zero -suuvesi olivat ihan mukava lisä laatikkoon, suuvettä matkakoossa on hyvä olla aina varastossa ja vaikka Cleanin tuoksut eivät olekaan omia suursuosikkejani, on niillä mukava freesata itseään reissussa rähjääntyessä. Käyvät kätevästi myös huonetuoksuksi!

    Summasummaarum, vaatimattomin boxi tähän mennessä ja osa jää käyttöön, osa menee kiertoon. Odotan kuitenkin tulevan syksyn boxeja innolla, sillä etenkin yhden niistä tulisi olla jälleen hiukan erikoisempi… Siitä kuitenkin lisää tuonnempana! Mikäli Bette Boxien tilaaminen kiinnostaa, laita omasi tilaukseen tästä (affilinkki, jonka avulla saan pienen provikan myydyistä boxeista ja pystyn tuomaan teille uutta sisältöä). EDIT: HOX! Nyt Syyskuun boxin saa hintaan 15,90€ (norm. 18,90€/kk) jatkuvan tilauksen ensimmäisestä boxista tai määräaikaisen tilauksen kokonaissummasta käyttämällä koodin SYYSBETTE.

    Mitä te piditte tämän kuun boxista?

    Boxi saatu blogin kautta.

    Share:
    Ajatuksia, Elämäntavat, Hyvinvointi, lifestyle, Oma elämä, Oma tyyli, Workworkwork

    Kun duunit vie mennessään

    Oon viimeisen viikon ollut ihan työkoomassa. Tällä viikolla viimeinkin oon karistanut pikku hiljaa kesälomafiilistä jaloista pois ja alkanut painaa töitä aika pitkälle yöhön asti, sillä sain viimeinkin aloitettua erään verkkokaupan parissa alkavaa työtäni pikku hiljaa, samoin kuin olen vielä tuotakin enemmän työstänyt Jullille tulevia juttuja, joista kerron myöhempänä lisää asioiden varmistuttua.

    hannamaria_suomipop_asu_7_2017_1851 hannamaria_suomipop_asu_7_2017_1830

    Näiden kaikkien työjuttujen lisäksi olen kuitenkin pyrkinyt pitämään päivässä paria tietokone-vapaata tuntia ja pyrkinyt tuolloin olemaan edes ajattelematta asioita sen tarkemmin. Maanantaina jopa kävin osa-aikaisduunini toimistolla tekemässä työvuoron. Loman viimeiset rippeet katoaa kyllä varmasti ensi viikolla, kun olen taas lähes koko Elokuun 5 päivää viikossa asiakaspalvelussa töissä.

    Ja jottei asiasta tulisi liian helppoa, kaatui palvelin jolla blogi oli aivan kokonaan yhdeksi päiväksi ja sotki sekä blogin näkymisen ja päivittymisen, että sähköpostini käytön. Blogisähköpostini on eri, mutta työsähköpostiini käytän hannamariav.com -päätettä joka sekin oli nyt tuon katkoksen aikaan tavoittamattomissa. Bad luck.

    hannamaria_suomipop_asu_7_2017_1813 hannamaria_suomipop_asu_7_2017_1834

    Vaikka loma alkaakin uhkaavasti loppua ja viimeiset täysin huolettomat päivät olla takana päin taas hetkeksi, ei se haittaa juuri ollenkaan. Saan tällä hetkellä tehdä niin paljon niitä juttuja joista tykkään – vaikka ne välillä turhauttaakin – että ei paremmasta väliä. Blogin suhteen mun on kuitenkin ainakin elokuun ajaksi hellitettävä ja sallittava itselleni vaan jopa se kolmen postauksen viikkotahti jotta pysyn kaikessa muussa kiini.

    Ainut asia josta voisin tällä hetkellä luopua on nämä taas vaivaamaan alkaneet selkäkivut. Kirjoittelin keväämällä iskiaksestani sekä selkäongelmistani enemmänkin, mutta summasummaarum täältä löytyy iskiasvaivaa, yliliikkuvia niveliä ja poksahtelevia luita jotka aika-ajoin aiheuttavat kipuja. Tällä hetkellä kipua tuottaa iskia / välilevynpullistuma, joka vihloo ja muljuaa niin ikävästi että perus Burana ei auta. Kovemmat lääkkeet ja lihasrelaksantin olen jättänyt nyt yöksi jotta saan nukuttua, duuneista ei tulisi mitään kovissa lääkepöllyissä.

    hannamaria_suomipop_asu_7_2017_1784 hannamaria_suomipop_asu_7_2017_1878

    Kirjoitan jossain vaiheessa vielä tarkemmin näistä tulevista duuni- ja opintokuvioista kun syksyn jutut alkaa selvitä, sitä ennen aion livauttaa muutamat jutut aina sinne tänne jotta ette tipu aivan kärryiltä! Niin, ja jos joku edelleenkään tarvitsee sometyyppiä, graafista suunnittelijaa tai valokuvaajaa niin huutakaa hep ja laittakaa sähköpostia osoitteeseen design (at) hannamariav.com ja ruetaan pohtimaan!

    Tällä hetkellä myös vaikuttaa siltä, että saatan pistää oman toiminimen pystyyn. Jos jollain on kokemusta toiminimen, opiskelun sekä palkkatyössä käynnin tiimoilta, ottaisin kaikki vinkit mielelläni vastaan ja kuulisin teidän tarinoita! Tähän asti oon siis toiminut Ukko.fi:n kautta Kevytyrittäjänä mutta tuo ei enää tulevaisuudessa tule onnistumaan.

    Miten teidän duunit tällä hetkellä menee?

    Share:
    Ajatuksia, Elämäntavat, Hyvinvointi, lifestyle, Oma elämä

    Lyhyen kesäloman parhaita juttuja

    Mulla on tää Heinäkuu ollut sellaista on-off lomaa, josta oon osannut nauttia aika paljon. Tai no, pidän sitä itse jo aika paljon lomailuna, jos viikossa on vain yksi tai kaksi virallista työpäivää jolloin liikun toimistolle asti ja muutoin saan mennä ja tehdä mitä haluan ja milloin haluan. Tähän pieneen lomaan ja kesään muutenkin on mahtunut paljon juttuja, vaikka tälläisiä hyviä shortsi- / t-paitakelejä kuten kuvassa ei oo näkynyt kuin muutama.

    hannamaria Hanna Voutilainen plussize hannamaria Hanna Voutilainen plussize

    Just eilen näin pitkästä aikaa ystävää, jonka luona Säynätsalossa vietin ihan parhaan päivän. Ollaan vanhoja aikuisopistokavereita ja tunnettu jo parisen vuotta, ikäeroa ja välimatkaa löytyy mutta vaikka saattaa mennä useampi kuukausi että toisesta kuulee vaan Facebookin tai Whatsappin välityksellä, on meillä joku ihmeellinen yhteys ja toisen seurassa on aina niin helppoa olla. Ollaan periaatteessa samalla alalla, vaikka melko eri juttuja tehdäänkin. Terhi on niin lämmin ja ihana ihminen, ettei useita samanlaisia löydy. Tänään tutustuin Säynätsaloon ja venejuttuihin taas ihan eri tavalla ja pääsin päiväksi olemaan kärpäsenä katossa “saarielämässä”. Säykkis on sellainen paikka jossa voisin kuvitella itsekin asuvani.

    Vaikka oon ärsyyntynyt sateesta, oon kanssa iloinnut että saa “luvan kanssa” olla lämpöisissä vaatteissa ja istua sisällä ja parvekkeella. Oon niin anti-kesäihminen, että vaikka tykkäänkin että on lämmintä ja semi-aurinkoista, en tahdo koko aikaa olla ulkona ja vaan “hengailla ja ottaa rennosti”. Tahdon saada juttuja tehtyä ja olla potematta siitä huonoa omatuntoa ja mikäs parempi keli sille kuin kylmyys ja sateet! Mutta myönnetään, tahtosin ees pikkasen lisää lämpöä mittariin (21 astetta tänks!) ja edes pilvistä, kunhan ei sadetta.

    hannamaria Hanna Voutilainen plussize

    Pääsin akkreditoitumaan Suomipop -festareille ja kuuntelemaan erittäin hyvää musiikkia. Oon aiheesta tehnyt ihan oman postauksensa mutta summasummaarum, festarit oli hyvät vaikka lauantai loppui omalta osalta lyhyeen ja propsit menee etenkin superhyvästä festariruokavalikoimasta ja kahden lavan järjestelyistä!

    Sain uuden työpaikan kellot.fi -somevastaavana. Tuun siis kyseisen verkkokaupan suomen päädyn somea ja aspaa hoitamaan, joten jos on uudelle rannekellolle tarvetta ni sinne vaan! Löytyy Hugo Bossia, Daniel Wellingtonia, GANTia, WeWOODia ja ties mitä. Aattelin muutenkin kirjoitella pikkaisen tulevan syksyn koulu- ja työkuvioista sillä ne mietityttää vielä hiukan itseäkin ja vaikka sanon etten jotenkin oota opintojen jatkumista ollenkaan, kyllä sitä kaipaa sellaista arkirytmiä jo pikkaisen enemmän.

    hannamaria Hanna Voutilainen plussize

    Summer bucket listiltäkin oon karsinut jo juttuja pois! Oon mm. opetellut elämään pikkasen enemmän hetkessä ja tehnyt todella paljon ex-tempore -juttuja jotka ei alkuvuonna olleet ollenkaan mahdollisia (mm. päivä ihan jossain muualla kun kotona), oon nauttinut työnteosta sen ollessa ainut päähomma ja oon maistanut ja todellakin yli viittä erilaista jäätelömakua. Vielä olisi mm. piknik ja liikuntapuoli händlättävä, vaikka ruokavalio onkin ollut ihan OK oon laiminlyönyt salin ihan totaallisesti.

    Mitä teidän kesälomaan kuuluu?

    Share:
    Hyvinvointi, Ihonhoito, Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

    Bette Box Kesäkuu 2017

    Kesäkuun Bette Box on viimeinkin täällä! Boxin tulemisessa venyi käsittääkseni heidän pakkauspuolensa kiireiden vuoksi, mutta onneksi paketit saatiin kuitenkin asiakkaille melko äkkiä! Itsehän tilaan boxin aina pakettiautomaattiin, mutta kertaakaan se ei suuren käyttöasteensa vuoksi ole päätynyt sinne oikeaan paikkaa joten seuraavaa varten täytyy tehdä toimipisteen muutos. Kuitenkin, hypätääs nyt näiden tuotteiden pariin! Edellisiä Bette Box -postauksia voitte lukea täältä.

    Bette Box Kesäkuu 2017Bette Box Kesäkuu 2017

    Tässä kuussa boxiin pakattiin kesän menoihin sopivia tuotteita, joista 5 on täysikokoisia! Pari tuotetta on ollut taas vaihtelevia per boxi joten täsmälleen samanlaista ei osalla teistä varmaan ole – käsittääkseni esimerkiksi naamio on osalla ollut tämä Irohan, mutta osalla on ollut Talikaa.

    Bette Box Kesäkuu 2017

    Nivea Body Oil in lotion -tuoksuvartalovoide (200ml, 7,50€) on kosteuttava vartalovoide, jonka itselleni tullut versio Cherry Blossom on melko ihanan tuoksuinen! Miellyttää siis ja tulee otettua käyttöön nykyisen Patykan vartalovoiteen loputtua! Saatavilla hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    Dove Nourishing Secrets Invigorating Ritual -suihkusaippua (250ml, 1,89€) on melko perus ja arkinen tuote, jonka olo boxissa ei oikein hetkauta suuntaan tai toiseen. Käyttöön silti menee, myös suihkusaippua todennäköisesti loppuu tässä parin viikon sisään. Saatavilla päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista.

    Bette Box Kesäkuu 2017

    IROHA Nature Intensive Face Mask Rejuvenating Caviar -kasvonaamio (4€/naamio) on ihan uusi tuttavuus! Kyseinen merkki ei ole ollenkaan tuttu ja erittäin suurella mielenkiinnolla odotan tämän naamion käyttöä. Kyseisen tuotteen tulisi kirkastaa kasvojen ihoa ja taistella ikääntymisen merkkejä vastaan mm. kaviaarin ja hyaluronihapon avulla. Saatavilla www.sunrisecosmetics.fi

    PIZ BUIN Tan & Protect Intensifying Sun Lotion SFP15 -aurinkosuojavoide (150ml/22€, boxissa näyte) sisältää melitanea, jonka tulisi nopeuttaa ihon luonnollista ruskettumisprosessia. Tuotteen tulisi olla tahmaamaton sekä hien- ja vedenkestävä, mutta enemmän olen huolissani tuosta suojakertoimesta 15 joka on melko pieni. Kasvoilla toki yleensä monella on muutakin meikkiä ja suojaa, mutta yksinään kuulostaa melko pieneltä. Testiin silti menee! Saatavilla hyvinvarustelluista apteekeista ja tavarataloista.

    Dermosil Kosteuttava kasvovoide Light (50ml, 11€) on sekin uusi tuttavuus. Tällä hetkellä jonossa on kuitenkin monta eri kasvovoidetta joten en usko tämän heti päätyvän käyttöön. Tuotteen sisältämien ainesosien kerrotaan kuitenkin tehostavan ihon omaa hyaluronihappo- ja keramidituotantoa, joten etenkin aavistuksen varttuneemmalle väelle tämä voisi olla kesäaikaan hyvä tuote. Saatavilla www.dermoshop.fi

    Bette Box Kesäkuu 2017

    Lumene Gel Effect kynsilakka (5ml, 6,90€) on melko kesäisen värinen. Itse kynsilakan koostumus on todella hyvä ja sivellin oiva, mutta väri on sellainen jota en itselleni heti osaa kuvitella. Pakko sekin on luultavasti testata ja mikäli ei nappaa, laittaa kiertoon. Mutta itse tuote on kyllä hyvä vaikkei sävy olekaan ehkä juuri ominta minua! Saatavilla hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista sekä tavarataloista.

    Relatabs, Kenzo Flower by Kenzo sekä Pandan Natural lakritsipatukka olivat paketin ns. extratuotteita, joista kaksi jälkimmäistä päätyvät omaan käyttöön ja Relatabs kiertoon, sillä en voi maitohappobakteereita käyttää. Lakun itse asiassa tuhosin jo samana iltana kun boxin sain, Kenzo lähtee mukaan nyt perjantaina Helsingin & Tallinnan reissulle!

    Bette Boxin voitte laittaa tilaukseen täältä / affiliate-linkki, jonka kautta tilatessanne minä saan pienen korvauksen.

    Millainen setti teidän mielestä oli tällä kertaa?

    Share: