Follow:
Browsing Category:

Hiukset

    Hiukset, Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

    Unique Haircare – uniikkia hiustenhoitoa

    Tänään jutellaan luonnollisesta hiustenhoidosta! Tutustuin Unique Haircare -merkkiin vasta nyt alkutalven ja talven aikaan, mutta olen tykästynyt etenkin näihin testiin saamiini tuotteisiin erittäin paljon! Kolme tuotetta, josta kaksi jäi vakkarikäyttöön ei voi olla huono saldo merkiltä, jolla on Ecocert -sertifikaatti, joka ei testaa eläimillä ja jonka tuotteet ovat 99% luonnonmukaisia sekä, Tanskalainen merkki kun on, tuotettu väittämänsä mukaan sataprosenttisesti tuulivoimalla. Säilöntäaineetkin lupaavat olla mietoja ja suurin osa ainesosista muutenkin luomua. Vakuuttavaa puhetta on!

    Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner

    Pari sanaa, kuten aina, puteleista. Tykkään erityisesti tuotteiden kuosista sekä selkeästä värimaailmasta. Korkit ovat molemmat hyviä, tosin hoitoaineen pumpusta saisi tulla kerralla enemmän (omaan käyttööni joudun pumppaamaan ainakin neljästi jotta tuotetta tulee tarpeeksi). Värikoodaus voisi olla myös hyvä idea – miksi kaksi saman sarjan tuotetta ovat eriväriset huomioväriltään? Muistelin alkuun etteivät nämä edes ole samaa sarjaa juuri tämän seikan vuoksi! Käyttöähän tuollainen seikka ei haittaa, valintaa vain!

    Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner Unique Haircare Colour Care shampoo conditioner

    Unique Haircare Color Care -shampoo on kuvassa vasemmalla ja kuten näkyy, erittäin juoksevaa ja “kevyttä”. Tämä yksi pullo on kestänyt itselläni nyt melko pitkään vaikka jokaisella pesukerralla vaahdotankin kahdesti, sillä tuotetta tarvitsee melko vähän (n. rypäleen verran) jotta sen saa nätisti vaahdotettua koko hiusten tyven alueelle.

    Tuoksu on itseäni hämmentävä enkä voi sanoa sitä tuoksuhermojani hiveleväksi, mutta en suorilta käsin osaa kuvaillakaan mitä tuoksu on. Katsottuani incilistaa huomasin sen sisältävän luomuvehnää, aloe veraa, luomua ‘hedelmämehua’, punajuuritiivistettä, voikukanjuurta, seljankukkaa sekä monia muita aineita, joita en olisi kuvittelut sen edes voivan sisältää. Tykästyin tuotteeseen siis entistä enemmän!

    Unique Haircare Color Care -hoitoaine puolestaan alkuun hämmenti metsäisellä tuoksullaan. Koostumus on suhteellisen ohut ja juokseva, mutta pysyy silti hiuksessa eikä valu pois. Hiusten kosteustasapainossa olen huomannut muutoksen positiiviseen; käytän tätä n. 2 viikossa ja siihen päälle kerran Color Maskia. Nyt tässä usean viikon aikana kun tämä kombo shampoon kanssa on ollut käytössä, olen huomannut hiusteni olevan vähemmän pörröiset ja paljon pehmeämmät kuin ennen.

    Unique Haircare Vitamin F hair oir hiusöljy

    Unique Haircare Vitamin F hair oil -hiusöljy jäi itselläni aavistuksen vähemmälle käytölle, sillä koin sen olevan hiukan liian ohutta omalle hiuslaadulleni. Vaikka tämän sanotaan sopivan kaikille hiustyypeille koen, että tämä sopii paremmin hiukan ohuemmalle ja hennommalle hiukselle, oman ollessani melko paksu ja ajoittain karhea. Käytin tätä n. viikon verran, jonka jälkeen päätin vaihtaa takaisin toiseen tuotteeseen käyttääkseni sen loppuun. Kun tuo tuote loppuun, aion antaa tälle uuden mahdollisuuden ja katsoa tykästynkö myöhemmässä vaiheessa tähän.

    Unique Haircare on brändinä juuri sitä, mitä kaipaan – puhdas, ei peittele mitään ja on vastuuntuntoinen. Väriä säästäviä ominaisuuksia en näissä tuotteissa huomannut, mutta pesutulos ja kosteutus ovat tehneet hiuksistani paljon terveämmät, kiiltävämmät ja pehmeämmät. Mikään muu hiusrutiinissa ja -tuotteissa ei ole muuttunut (kuten ei ruokavaliossakaan näiden aloituksen jälkeen), joten muutoksen on melkein yksinomaan täytynyt johtua näistä yhdistettynä siihen, että lämpökäsittelen tuotteita vain n. 1-2 kertaa viikossa.

    Hintaa täysikokoisilla 250ml purkeilla on n. 15 euron verran, tällä 30ml öljyllä noin 13€ (shampoide, hoitoaineiden ja öljyjen hinnat vaihtelevat muutaman euron tarkkuudella riippuen tuotteesta). Nämä hinnat on otettu Miraz.fi -verkkokaupasta (PST! 15.2. asti kaikki tuotteet -20%), mutta tuotteita löytyy myös Hyvinvoinnin.fi*, Biodelly.fi* sekä Ecco Verde -verkkokaupasta. Kivijalkaliikkeistä en uskalla varmaksi sanoa

    Kiinnitättekö huomiota hiustuotteiden luonnollisuuteen?

    *affiliate -linkki

     

    Share:
    Ajatuksia, Hiukset, lifestyle, Oma elämä

    BLOOPERS – pilalle menneet otokset

    Aina välillä tulee kuvatessa hetkiä kun räpsäisy sattuu erittäin otollisella hetkellä eli juuri silloin, kun ilme on parhaimmillaan. Tänään iisin sunnuntain kunniaksi paneudutaan näihin ja naureskellaan. Koitan myös valoittaa tarinaa kuvien takaa aavistuksen, joissakin valitettavasti en muista enää ollenkaan mitä on tapahtunut. Toivottavasti saatte näistä muutamat hymähdykset sunnuntai-päiväänne piristämään, itsehän vietän sen koulu- ja työhommien parissa!

    hannamaria Bloopers

    Mitä sää sanoit?

    Oltiin kuvaamassa meikäläiselle erään uuden tuotteen kuvia (josta toivottavasti kuulette jo ensi viikolla!) ja loppuun ajattelin että otetaan muutamat pärstäkuvat, sillä tykkäsin yberpaljon tuona päivän tausta-meikki-hiukset -kombosta. Tuossa vaiheessa alkoi olla jo melko kylmä ja jotakin koitin soperrella, että “yritetääs nyt saada tää purkkiin”. Supermallikatse tässä näin miksattuna lauseeseen “mitäs kettuilet”!

    hannamaria Bloopers

    Helekatti tän tsuumailun kanssa.

    Power of Makeup -postauksen kuvat oli ensimmäiset, joissa käytin uutta joululahjaksi saatua jalustaa ja sen tsuumailu oikeaan kohtaa puhelimessa olevan Olympus -appin kanssa voi olla haastavaa. Kieli keskellä suuta, kirjaimellisesti.

    hannamaria Bloopers

    No mitäpä tuijotat?

    Kuvailtiin Eeron kanssa (@lvhti Instassa) tuosta kuvassa näkyvästä Savotta Reppu 101:stä muutamat kuvat jo marraskuussa (oli superlämmin keli btw). Nopeasti muuten huomaa kehityksen kameran toisella puolella olemisessa, näissäkin olin vielä melko “entahdoenhalua” -fiiliksissä, mutta pikku hiljaa se helpottuu. Tuossa muistan katsoneeni jotakuta ohikulkijaa, ilmeestä näkee etten ollut kovin tyytyväinen miekkosen tuijotteluun.

    hannamaria Bloopers hannamaria Bloopers

    EI TÄSTÄ TUU MITÄÄN!

    Parit kyllästymiset kuvausvaiheessa kun tuntuu, että sellaista oikeaa kuvakulmaa ei löydy tuotteen / nassun esittelylle! Molemmissa tarkennus ihanasti aivan muualla, onneksi molemmista kuvaushetkistä tuli ihan käytettäviä ruutuja! Alemmassa kuvassa on muuten Konjac Sponge, jonka käytöstä aion kirjoitella hetkisen päästä!

    hannamaria Bloopers

    Ny tuntuu että on tukka hyvin, nappaas ne kuvat!

    Oltiin ottamassa tukkakuvia eräänä lauantaina ja keli oli todella kaunis, mutta aivan jäätävän kylmä. Oltiin tuolloin vielä Jyväsjärven rannalla, joten tuuli teki ilmasta jumalattomasti paljon kylmemmän. Sitä ei ehkä huomannut näistä julkaisuun päätyneistä kuvista, mutta fiilis oli melko hirveä! Kokeiltiin kuvausten lopuksi vielä näin, että käännän rintamasuunnan kohti aurinkoa ja eihän siitä mitään tullut – silmät piti siristää kiinni ja tuuli heitti tukan ihan päin helkattia. Seksikästä!

    hannamaria Bloopers hannamaria Bloopers

    Katotaas mitä siellä on!

    Superkylmä ja Lutakon tuulisuus ei auttanut yhtään. Nappailtiin parit kuvat 10 x Mistä en ennen pitänyt -postaukseen kuvitukseksi ja osa meni ihan lekkeriksi. Kuten ylempi, jossa koitan hienovaraisesti ja nopeasti nostaa laseja jotta voin ottaa taas hupusta kiinni – no tottakai räpsy käy juuri silloin. Alemmassa kuvassa päätin että ny riitti, katsotaan mitä sieltä rullalta löytyy ja kokeillaan josko vielä pitää räpsyjä ottaa. Meni ihan nappiin.

    Sellasia tällä kertaa! Harmittaa että osan oon menny poistaan ihan kokonaan ja kaikkialta, pitää jatkossa muistaa näitä pilalle menneitä otoksia varastoida jonnekin koneen suojiin ihan vaan omia nauruhermoja silmällä pitäen! Ensi viikosta teenkin (jos muistan) Arkikuvahaasteviikon, johon mut kaksikin ihmistä Instagramissa haastoi mutten sitä siellä tahdo toteuttaa. Blogi olkoon hyvä alusta tälle. Katsotaan josko sieltäkin tulisi näitä kieli keskellä suuta, juoksen kuvasta pois sekä olen humalassa – laatuisia kuvia!

    Miten te yleensä mokaatte kuvissa?

    Share:
    Hiukset, Ihonhoito, Kauneus, Saatua, Shoppailu, Tuotearvostelut

    Loppuneet tuotteet – Joulukuu 2016 & Tammikuu 2017

    Kerrankin isompi määrä loppuneita tuotteita! Osa varmaan bongasi, että jätin joulukuun tuotteista kirjoittamatta, sillä niitä oli vain kaksi. Tuntui siis järkevämmältä koota kaikki näiden kahden kuukauden loppuneet tuotteet yhteen postaukseen näin Tammikuun lopuksi. Kuvissa näkyy pari lempparituotetta ja -brändiä, joista kerronkin myöhemmin lisää. Edellisten kuukausien loppuneita tuotteita ja niiden arvosteluja pääset katsomaan tagin Kuukauden loppuneet takaa!

    Loppuneet tuotteet: Joulukuu 2016 Tammikuu 2017

    Tälläisiä tuotteita pääsi loppumaan! Melko monta hiustuotetta ja ihonhoitoon liittyvää putelia, eikä yhtäkään meikkituotetta! Tämä on erittäin jännä, mutta hyvä reaktio. Meikkiä kyllä kuluu ja on tunne että ensi kuun loppuneissa näkyy useampikin, mutta välillä on hyvä kulutella urakalla näitä muitakin tuotteita kuin meikkejä. Hypätäänpä tuotteisiin!

    Loppuneet tuotteet: Joulukuu 2016 Tammikuu 2017

    I love… Lemon Sorbet -suihkusaippua (500ml, 5,90€) saapui luokseni viime kesänä, kun sain tuotteita maahantuojalta ja järjetin näiden tiimoilta mm. arvonnan. Tuote ei sinänsä ole erikoinen, ihan perus suihkusaippua aavistuksen geelimäisellä koostumuksella. Vaahtosi ihanasti ja tuoksu oli oikein mukava! Erittäin makea tosin, joten mikäli tälläiset makeat tuoksut ei ole omaan nenääsi, et varmaan tykkää tästäkään.

    Cien Gentle Facial Wash (150ml, n. 3€) oli ihan OK-putsari. Geelimäinen, joten ei ihan mun suosikki, sillä rakastan vaahtoputsareita yli kaiken. Hoiti kuitenkin hommansa ja pesi meikitkin ihan hyvin pois (ei tosin voinut mitään vedenkestävälle ripsarille), joten halpana putsarina ajoi asiansa. Kirjoittelin syksyn puolella Lidlin myymistä Cien -tuotteista ja meikeistä muutenkin, tsekkaa postausta näistä mikäli se on mennyt ohi. Tuote on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle, mutta uskaltaisin kyllä kuivallakin tätä ehkä käyttää, kuitenkin oman ihon vaatimusten mukaan!

    Loppuneet tuotteet: Joulukuu 2016 Tammikuu 2017

    Swarchkopf Osis+ Flatliner -suoristusrautasuihke (200ml, n. 14€) on ollut jo vuosia ihan ehdoton lemppari suoja suoristuksen alle. Tämä sisältää lämpösuojan ja suojaa kosteudelta. En muista edes kuinka mones pullo on menossa, aina täytyy käydä ostamassa uusi kun tämä loppuu. Käytän tätä itse kuiviin hiuksiin juuri ennen suoristusta ja tukka pysyy suorana useammankin päivän! Ihan ehdoton lemppari.

    Goldwell Kerasilk Control -shampoo (250ml, N. 29€) päätyi luokseni erään koulutuksen kautta, josta sain tämän sekä muita Kerasilkin tuotteita kotiin. Korkkasin tuotteen viime syksynä ja se kesti pitkälle joulukuun loppupuolelle asti ja on ollut ihan supertuote. Tämän kerrotaan sisältävän keratiinia ja liquid -silkkiä, joiden on tarkoitus puhdistaa pörröiset hiukset hellävaraisesti ja siloittaa hiusta.  Toimi meikäläisellä ja herkkäpäinen pikkuvelikin tykkäsi!

    Joico K-PAK Deep Penerating Reconstructor -tehohoito (50ml, 5€) -tuotteen sain joskus kampaajalta mukaan, kun Sanna totesi hiusteni tarvitsevan lisäkosteutusta ja hoitoa. K-PAK -sarja on yleisesti tarkoitettu vaurioituneille hiuksille joten on luonnollista olettaa, että tämä jälleenrakentaa ja suojaa hiusta n. 19 aminohapon ja erillisen Quadramine Complex -yhdisteen kanssa. Tykkäsin, kuten monista muistakin Joicon tuotteista ja ihastuin eritoten tuoksuun!

    Herbina Volumizer hoitoaine (200ml, n. 3€) lupaa kosteuttaa ja tuuheuttaa hiuksia. Vaikka tykkäänkin Herbinan tuotteista ja etenkin niiden suomalaisuudesta, en tälle oikein lämmennyt. Omassa tukassani on tuuheutta jo tarpeeksi enkä kokenut tämän tuovan hiuksilleni tarpeeksi kosteutta. Suomalaiselle hennolle hiukselle varmasti parempi kuin omalle paksulle pörrötukalleni! Käytinkin tämän loppuun sheivauksen apuna.

    Sellaista tällä kertaa! Tykkäsin kyllä isoimmasta osasta tuotteita ja kaksi superlempparia pääsi loppumaan parin viime kuun aikana – molempia onneksi löytyy jo hyllystä uudet purkit! :) Loppuneiden tuotteiden yhteenlasketuksi rahalliseksi arvoksi tuli 59,90€, joka voi eurolla tai parilla tarkempien hintojen puutteessa heittää. Melko OK summa, mutta tuotteiden määrään verrattuna melko vähän!

    Minkä tyyppisiä tuotteita teillä kuluu eniten?

    Share:
    Ajatuksia, Hankinnat, Hiukset, Kauneus, Lookbook, Oma tyyli, Tuotearvostelut

    Alkuvuoden uusi hiustyyli

    Hanna Voutilainen Kampaamo Lumo Hanna Voutilainen Kampaamo Lumo Hanna Voutilainen Kampaamo Lumo

    Hyvvee torstaita! Tähän viikkoon on mahtunut ja mahtuu vaikka ja mitä. Eilen kävin magneettikuvissa alaselän takia ja tänään onkin sitten vielä jännempi päivä, kun pitää pikkasen edustaa ja osata erottua joukosta. Loppuviikko varmaankin menee niin töissä, kuin aika rennoissa sekä blogintäyteisissä merkeissä, jotenkin on blogiaika ollut kortilla nyt alkuviikosta. Mutta enough tästä, aika jutella hiuksista!

    Kävin taas kerran Kampaamo Lumon Sannan hoivissa osana Timma.fi -yhteistyötä Nordic Style & Beautyn kanssa. Tällä kertaa siirryttiin puhtaasta punaisesta ja oranssista kuparimpaan suuntaan ja leikattiin mitasta useampi sentti pois. Myös jakaus vaihdettiin keskelle päätä ainakin näin alkuun. En muistanut pyytää Sannalta sävyjä joita käytettiin, mutta edelleenkin on käytössä Joicon ihanat värit ja plussana päälle tehtiin vielä Joicon neljän stepin hoito, josta kirjoittelinkin aiemmin. Samaan syssyyn tehtiin vielä ripsien värjäys, joka oli kyllä aikamoista luksusta.

    Vaikka kasvattelenkin hiuksia tässä pikku hiljaa, oli niistä hyvä ottaa nyt muutama sentti mittaa pois. Arvioisin että senttejä katosi 3-5 kappaletta. Sanna sanoi, että toiselle puolelle hiusta oli syntynyt lovi, jolle ei oikeastaan ole syytä. Se voi olla hiusten kiinnipitämisen vika tai ihan vaan muuten vaan syntynyt lovi. Kuitenkin, ero taisi olla niin suuri että oli hyvä napsaista tukka tasamittaan jälleen. Myös keskelle siirretty jakaus tuo heti uutta ilmettä, jota en ihan heti osannut odottaa. Tykkään tästä hiuksestä nyt niin laineilla kuin suoranakin. Pelkkää lovee.

    Millainen hiustyyli teillä on näin alkuvuoteen?

    Share: