Follow:
Browsing Category:

Ajatuksia

    Ajatuksia, lifestyle, Oma elämä

    INSTAFEED 8/2018

    hannamariaw

    Elokuuhun mahtui jos jonkinlaista – ainakin se, että Instafeed -postaussarja tekee paluun! Tällä kertaa mennään itse asiassa alhaalta ylöspäin aikajärjestyksessä. Ei tullut julkaistua niin paljon, että olisin erikseen valinnut vain lempparikuvat postaukseen.

    Oikeassa alakulmassa näkyykin Liesen mulle tekemä festari / unicorn -meikki! Pyysin meidän Nordic Style & Beautyn Lieseltä jotain ihan muuta kuin perus ruskea smokyeye ja sen myös sain! Tehtiin tästä ihan kokonainen videokin höpötellen kaikenlaista, joten se tsiikaukseen jos et ole jo nähnyt! Paremmat kuvat ja postaus lookista löytyy täältä.

    Elokuun Bette Box myös tuli ja meni. Syyskuun boxi onkin itselleni muuten viimeinen hetkeen, sillä vaihdon ajaksi pyysin tuota minulle sponsoroitua boxia olemaan tulematta – en ole sitä kuitenkaan avaamassa, harmikseni!

    Kuvattavana tuli oltua ihan urakalla (vielä on settiä julkaisematta, just wait and see!) ja päiväreissu Porvooseenkin tuli heitettyä. Tuotearvosteluiden kanssa myös ryhdistäydyin ja olenkin yrittänyt niitä kirjoitella varastoon vaihtoaikaa ajatellen.

    Myös loppukuun reissut olivat oikein kaivattu piristys muuten melko hiljaiseen elokuuhun – niistäkin löytyy omaa postaustaan sekä videotaan (TonyMolyn lanseeraus sekä ProCaren pressipäivä olipi tuon reissun pääsyy!). Kouluhommat eivät ole vielä(kään) alkaneet ja olenkin voinut täyttää kalenteria vapaa-ajalla sekä töillä, mikä on tuntunut aika hyvältä.

    Meikätyttö muuten irtisanoutui myös tässä syyskuun alussa, tarkemmin sanottuna viime maanantaina! Jään edelleen kirjoille “sokkarityöhöni” kauneuskonsulenttina, mutta irtisanoutuminen tapahtuipi toisesta osariduunista. Olo on todella helpottunut ja samaan aikaan olen harmissani jättäessä tiimikaverit jälkeeni, mutta onneksi yhteyttä voi pitää muutenkin kuin töiden lomassa.

    Millainen oli teidän elokuu?

    Share:
    Ajatuksia, Kauneus, Matkailu, Tapahtumat

    VIDEO: WEEKDAYS HKI EDITION | TonyMoly -lanseeraus & ProCaren pressipäivä

    Postaus sisältää mainoslinkkejä & tuotteet saatuja.

    Pitkästä aikaa oli vuorossa reissu Helsinkiin, tuohon oivaan pääkaupunkiimme! Reissun aiheena oli korealaisen kosmetiikkamerkin Tony Molyn lanseeraus, sekä heti seuraavana päivänä järjestetty Procare Oy:n pressipäivä.

    VIDEO: WEEKDAYS HKI EDITION | TonyMoly -lanseeraus & ProCaren pressipäivä

     

    TonyMoly TonyMoly

    Charlotta Eve / meikäläinen / Kauneusgurusi / Helmi

    Kyseinen lanseeraustapahtuma pidettiin Elva Event Loftissa, joka oli tilana todella ihana, mutta kuuma etenkin tuolloin keskiviikkona! Lämmin päivä yllätti ja hiki valui kaiken ihanan seuran ja kosmetiikan parissa. Sarjan tuotteista tulen kertomaan vielä tulevaisuudessa (pieni unboxin tehdään jo tuossa videolla) heti niihin tutustuttuani.

    Merkki TonyMoly on siis korealainen kosmetiikkamerkki joka nyt virallisesti lanseerattiin Suomessa. Tuotetta tulee löytymään mm. Sokoksista ja Stockmanneilta (sekä Stockmann.comista), mutta sitä on löytynyt jo aiemmin mm. Bearelista. Pidän tästä että erikoisempaakin kosmetiikkaa alkaa löytyä jo “perinteisempien tavaratalojen” hyllyiltä pikku hiljaa!

    ————————–

    Yön nukuin hostellissa Merihaassa (Merihakassa?), josta jatkoin suoraa aamusella matkaa aamupesujen kautta klo 11 samaiseen tilaan kuin edellisenä päivänä. En ollut osannut odotella että tapahtumassa olisi noin hyvät tarjottavat, joten tuli siinä samalla syötyä kattava aamupala pressipäivässä – parasta!

    ProCaren (eli maahantuontifirman mm. Oletkaunis.fi:n takana) valikoimaan kuuluu mm. Real Tehcniquesin siveltimet, Jeffree Starin meikit Eyluren ripset, EcoTools, Natura Siberica, Masque BAR sekä Yes to -kosmetiikka. Kyseisen firman kaikki merkit ovat sellaisia joista kirjoittaa oikein mielellään ja joita testaa erittäin suurella innolla. Jokainen saikin mukaansa oikein näpsäkkään goodiebagin, jonka sisältöä tulette näkemään lähiaikoina edemmänkin!

    ————————–

    Videomuodossa löydätte kaiken suoraan alta!

    Sellainen reissu tuli heitettyä, todella tiivis ja tapahtumantäyteinen – olinkin torstaina ihan naatti kun pääsin kotiin. Mukavaa silti oli joten kiitos kaikille seurasta ja järjestäjille kutsumisesta tapahtumiin!

    Onko teille korealainen kosmetiikka tuttua?

    Share:
    Ajatuksia, Inspiraatio, Oma elämä, Puheenaiheet

    7 x Näitä juttuja en osaa

    Tuli yksi päivä mieleen sellainen, että hirveästi (varsinkin työhakemuksissa) hehkutetaan sitä mitä osaa ja missä on hyvä. Ajattelinkin itse listata asioita joissa itse en ole hyvä – osa näistä on sellaisia, joiden parissa haluaisin kehittyä jossain vaiheessa elämää.

    hannamaria Hanna Voutilainen hannamaria Hanna Voutilainen

    1. En osaa puhua “syvällisiä” perheelle tai ystäville. Oon aina ollut melko yksityinen ihminen mitä tulee tunteisiin tai isoihin ja mua hiertämään jääneisiin tapahtumiin. Tästä oon saanu kuulla useemmankin kerran ja etenkin parisuhteissa mitä on ollut. En tiedä onko tässä luottamus-, haavoittuvaisuus- vai mikä ongelma, mutta en niitä syvimpiä oloja kerro juuri kellekään. Arkipäiväisiä juttuja ja tapahtuneita juttuja sun muuta kyllä, mutta en oikeasti niitä isoja juttuja. Oon parantunut tässäkin ja jaan nykyään paljon, mutta silti tahtoisin parantaa vielä enemmän. Sinänsä hassua varmaan lukijoiden tätä ajatella, koska jaan aika paljon jo sosiaaliseen mediaan välillä isojakin juttuja (mutta nekin pintapuolisesti).

    2. Yhtään erikoisempi ruoanlaitto on mulle oikeasti aika hankalaa. En oo hyvä kokki ja vaikka oon koittanut parantaa, on vaan muutama ruoka jotka osaan tehdä ensinnäkin ilman ohjetta saatika toisekseen niin, ettei kaikkia aineksia ole kaapissa ja joutuisi soveltaan. Minkäänlainen luovuus puuttuu ja yleensä tykkäänkin kokata suoraan ohjeesta (jopa sen kinkkukiusauksen). Ja sitten toisaalta taas kanafileet yms. osaan paistaa melkeen täydellisen mehukkaaksi – siihen se taito sitten loppuukin.

    hannamaria Hanna Voutilainenhannamaria Hanna Voutilainen

    3. En pysty omaksumaan uusia rutiineja nopeasti. Rutiinihan vissiin muodostuu siinä kolmen viikon kohdalla, mutta jotenkin musta tuntuu että mulla menee aikaa aina tuplaten. Tää on sellainen missä tahtoisin kanssa kehittyä, sillä tahtoisin oikeasti saada monestakin asiasta tällä hetkellä rutiinin. Tuntuu silti että jos jotkin asiat ei kiinnosta tarpeeksi lujaa sydämestä asti, ei niistä saa itselleen rutiinia ja hommat vaan jää. Kuten vaikka salilla käynti, pahviroskien vienti (tälläkin hetkellä laatikoita ja paperipostia parvekkeen pöytä täynnä koko kesän ajalta) sekä tottuminen uuteen arkeen… Niin ja se että tajuaisin ottaa ns. “seuraavan vuodenajan vaatteet” käyttöön tarpeeksi ajoissa.

    4. En osaa enää lähteä tutustumaan uusiin urheilulajeihin tai osallistua edes urheilua vaativiin “leikkeihin”. Nyt kun välilevynpullistuma kipuilee, kiloja on tullut, lonkan pursiitti vaivaa ja ihan perus kävely on joinain päivinä hankalaa, ei sitä tule lähdettyä uusiin urheilulajeihin tutustumaan. Tästä nautin sekä koulussa että vapaa-ajalla vielä aika paljon ennen selän rysähtämistä ja se mua harmittaa. Mua myös nyt jo pelottaa se, että jos vaihtoon lähdössä Welcome weekillä on jotain urheilullista aktiviteettia johon pitäisi osallistua ja olisinkin kaikissa aivan todella huono sekä satuttaisin itteni vielä pahemmin tän nykyisen tilanteen takia.

    hannamaria Hanna Voutilainen hannamaria Hanna Voutilainen hannamaria Hanna Voutilainen

    5. En tiedä miten päin olla eläinten kanssa. Tämä johtuu ihan tasan meikäläisen allergiasta ja siitä, että ei etenkään muksuna ollut mahdollisuutta olla elukoiden kanssa tuon allergian takia. Pienet koirat (alle mun polvimitan) vielä menee, samoiten jotkin kissat jotka vaan katoaa, mutta muuten vähän jännitän enkä tykkää mennä paikkoihin joissa tiedän että on eläimiä. En pelkää elukoita (muita kuin isoja koiria), mutta en pidä eläinten ympärillä olemisesta sillä en tiedä miten päin olla, en osaa niitä käsitellä enkä tykkää siitä alituisesta “varomisen tunteesta” joka itsellä on vaikka allergialääkkeen on ottanu (tähän viimeiseen kohtaan osaa varmasti muut allergikot samaistua). Tässä ehdottomasti haluaisin parantua, mutta pienin askelin (koska ne allergiat edelleen vaivaa) enkä halua esimerkiksi isoa koiraa heti lähestyä, vaan aloittaa tutustumisen esimerkiksi pienemmästä hauvasta.

    6. En osaa pitää “pientä siivousintoa” jatkuvasti yllä. Mamma mulle aina jaksaa sanoa, että kämppä pysyisi siistimpänä kun tekisin jatkuvasti sellaista pientä siivoamista – mikä on kyllä totta. Enkä voi edes vedota sellaiseen “hallittu kaaos” -keissiin. Asiaa helpottaisi jos veisi astiat suoraan koneeseen eikä jättäisi niitä pöydälle notkumaan, kun ne pyykit on kuivuneet niin viikkaisi ne heti kaappiin eikä roikottaisi niitä päiväkausia telineessä, veisi ne hemmetin pahvi- ja paperiroskat yhtä usein kuin muut roskat kun se roskis on kerta siinä muiden vieressä, ottaisi sen rätin ja imurin kaapista useammin kuin kerran kolmessa viikossa (koska tämmösen kämpän pölyt + imurointi vie oikeasti sen vartin). Yleensä mun siivouspäivät pitääkin sisällään sitten jonkinasteisen suursiivouksen, kun pitää viedä kaiken maailman roskat, raivata ja pyykätä liinavaatteet jajaja… Niin, äiti oli taas oikeassa. 

    7. En osaa laulaa. Laulan kyllä, mutta ääni on ihan hirveä enkä pysy nuotissa. En edes osaa nuotteja eikä mulla ole minkäänlaista sävelkorvaa. Niin ja se “laulan kyllä” rajottuu siihen että laulan festareilla, autossa sekä yksin (tai läheisen ihmisen kanssa) kotona. Sori naapurit.

    Huhhuh, olipahan siinä. Mekko muuten on yhteistyömekko Lindexiltä, jonne mainoslinkki tässä! Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta, sillä mun mielestä tätä oli oikeen hauska kirjoittaa ja jos rehellisiä ollaan, ei näitä kohtia ollut todellakaan ees hankala keksiä vaan jokainen tuli ihan luonnostaan!

    Mitä työ ette osaa kovin hyvin ja missä haluisitte kehittyä?

    Share:
    Ajatuksia, Muoti, Oma elämä, Sisustus

    VIDEO: Vaatekaapin suursiivous

    Opiskelijavaihtoa silmällä pitäen tuli tarvetta siivoilla vaatekaappia pikkaisen enemmän. Olin melkoisen ison urakan tehnyt jo muuttaessa nykyiseen asuntoon reilu puoli vuotta sitten, mutta kyllä sitä kamaa vain vieläkin lähti.

    Yritin tällä kertaa ottaa sen asenteen, että mikäli vaate ei ole oikeasti eksynyt päälle tai muuten vaan ei tuota enää iloa, saa se luvan lähteä. Tämä onnistui aika hyvin ja löysin siinä samalla siivotessa pikkaisen aartehia!

    Fiilis on nyt todella hyvä, sillä tyhjää tilaa jäi kivasti. Vielä pienellä uudelleenjärjestelyllä tilaa jää vielä enemmän ja nyt on helppo päättää mitkä näistä pakkaa kellariin, mitkä kamppeet ottaa mukaan britteihin ja mitkä saa jäädä tänne kämpän kaappiin.

    Onko teillä “suursiivousten” aika yleensä keväällä vai syksyn tullessa?

    Share: