Follow:
Ajatuksia, Hyvinvointi, Inspiraatio, Juhlat, lifestyle, Oma elämä, Tapahtumat

Blogilauantai – BID2017

Viikko sitten vietettiin Indiedays Inspiration Day:ta eli BID2017:ta Helsingissä Kattilahallilla. En muista miten mones kerta tämä oli kyseisissä pippaloissa, mutta todella mones – joka kerta paikan päällä on silti kiva käydä nyt etenkin, kun tuttuja naamoja tulee vastaan lähes koko ajan! Meitä oli kolme Jyväskyläläistä mennessä ja neljä tullessa, kiitokset siis seurasta Valkoisen vuoren rinteillä -Katja, Littlebigthings -Tiia ja Visions -Ninni!

BID2017 BID2017BID2017 ROOTS BID2017 ROOTSBID2017 ROOTS Falafel BID2017 BID2017 InstrumentariumBID2017 BID2017 Happy Joe

Paikalla oli vähemmän porukkaa kuin mihin olin tottunut mutta se ei menoa haitannut – oli mukava kun suurta jonoa ei ollut minnekään ja liikkumaan, sekä kuvaamaan pääsi todella hyvin. Syötävä oli tänä vuonna ensiluokkaista, sillä helsinkiläinen ROOTS toi falafelbuffetin tapahtumaan. Juomista löytyi myös alkoholillisten brändien, kahvin ja veden muodossa – ainut jota olisin kaivannut olisi ollut jonkinlainen alkoholiton juoma, esimerkiksi mocktail. Esillepanijoita oli kiva määrä, osa ei ihan omaan muhun napannut ja esim. kauneusjuttuja olisin kaivannut enemmän Glitternistin lisäksi.

Pitkä päivä, mutta toi mukanaan tarvittua karkausta arjesta!

Oli ihana mennä paikalle ja lähteä autolla, sillä pääsi aivan oven eteen eikä tarvinnut julkisilla liikuskella ees taas. Parasta oli myös hyvä seura, jossa juttu luisti ja jossa päästiin nauramaan oikein kunnolla. Ainut ikävä juttu päivässä paljastui myöhemmin illalla Olympuksen pisteeltä saadulta kaulahihnapaketista, mutta se on jo Indiedaysin sekä Olympuksen puolelta hoidossa.

Millaisen irtioton arjesta te olette viimeaikoina ottaneet?

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

10 Comments

  • Reply Maria / Maria Glow -blogi

    Päivä oli kyllä kiva ja oli tosi mukavaa tavata sutkin kasvotusten! :)

    April 29, 2017 at 11:12
    • Reply hannamaria

      No samat sanat, oli ihana saada viimeinkin ääni ja itse ihminen blogikirjoitusten ja kuvien taa! :)

      April 29, 2017 at 11:47
  • Reply Mari

    Tää on varmaan ollut tosi kiva tilaisuus, voi kun itsekin pääsisi vielä joku kerta mukaan :) Ihania kuvia oot ottanut tilaisuudesta!

    April 29, 2017 at 11:54
    • Reply hannamaria

      Oli kyllä kiva käydä pitkästä aikaa Helsingissä ja hengailla tuttujen kanssa! Ens kerralla sitten oot mun avec niin pääset mukaan! :)

      April 29, 2017 at 17:51
  • Reply Milja

    Oi, millaisia herkkuja siellä on ollut tarjolla! Muutenkin vaikuttaa houkuttelevalta tapahtumalta, kelpaisi kyllä itsellenikin vastaavanlainen irtiotto arjesta. Jospa kuitenkin vappupirskeet toisivat pientä piristystä arkeen näin ensialkuun. :)

    April 29, 2017 at 12:00
    • Reply hannamaria

      Toivotaan että toivat! :)

      May 8, 2017 at 10:19
  • Reply Ave

    Oi onpa ollut taas ihanan näköiset kekkerit! Mä bongasin kuvista tietty heti ekana nuo kaikki viherkasvit! :D Mun irtiotto arjesta on vasta tuloillaan, kun lähdetään perheen kesken kesäkuun alussa pitkäksi viikonlopuksi Kroatiaan. Vielä pitäis kuukausi malttaa odottaa! :)

    April 29, 2017 at 14:11
    • Reply hannamaria

      Haha, oli kyllä kiva että niillä oli paikkaa pikkasen somistettu! Ai että kuulostaa hyvälle, Kroatiassa tahtosin itekin päästä kyllä joskus vielä käymään! Saat nyt viimeinkin syyn kanssa kaivaa niitä ihania kesävaatteita vaatekaapista! ;D

      April 29, 2017 at 17:52
  • Reply Ninni / Visions

    Tuo Rootsin buffetti oli kyllä positiivinen yllätys tuolla! Muutenkin oli kans mun mielestä tosi kiva tapahtuma taas kerran!

    April 29, 2017 at 22:38
    • Reply hannamaria

      Tuo buffetti kyllä pelasti nälkäsen!

      May 2, 2017 at 18:42

    Leave a Reply