Follow:
Kauneus, Meikit, Saatua, Tuotearvostelut

Avon #bereMARKable -haaste, osa 2.

Avon #bereMARKable -haasteet jatkuvat ja nyt poikkeuksellisesti on perjantaipostauksena vuorossa haasteen toisen osan meikin esittely. Julkaisin itse haastekuvan jo Instagramisssa (@hannamariav) aikaa sitten, mutta postauksen olin unohtanut kokonaan tehdä. Sain jälleen Avonilta tuotteita tätä meikkiä varten ja aiheeksi annettiin rokkarisilmät. Sinäkin voit vielä osallistua haasteeseen, sillä kolmatta osaa ei ole vielä julkaistu – postaa kuva Instagramiin ja tägää @avonfinland sekä #bereMARKable.

Avon Finland #bereMARKable Avon Finland #bereMARKable

Tässä on oma luomukseni, johon käytin saamiani tuotteita. Sain niin itse silmämeikin toteuttamiseen kamppeita, kuin itse pohjankin tekoon. Nude matte meikkivoide oli yksi niistä. Tämä meikkivoide ei peittänyt juurikaan ja koostumus oli melko vetistä eikä juurikaan omaan makuuni. Lopputulos suuren työn jälkeen on kuitenkin todella väihäisen peiton omaava meikkipohja, jossa kuivat kohdat ovat pohjustajasta huolimatta korostuneet ja joka on hiukan tahmaisen tuntuinen. Korjasin vielä tarvittaviin kohtiin eri sarjan peiteaineella lisää peittoa ja lopputulos oli ihan OK.

Avon Finland #bereMARKable

Saimme paketissa myös silmämeikkiin tarkoitettuja 18hr Artist Ink-luomivärejä, joista käytin sekä violettia että harmaata sävyä meikissäni. Pidin lookin yläluomella melko simppelinä, mutta alaluomelle loin violetti-valkoiset vibat ja yritin tuoda lisää violettia tähän käyttämällä NYX:n violettia ripsiväriä, mutta efekti jäi vähän vaisuksi. Silmän sisänurkkiin sain kuitenkin mukavasti valoa, samoin musta rajaus toimi mielestäni tässä meikissä hienosti.

Avon Finland #bereMARKable

Kokonaisuus huulineen kaikkineen on kuitenkin ihan kiva ja rokkarisilmät mielestäni onnistuivat ihan kivasti ja pitäydyin omalle tyylilleni uskollisena. Näin jälkikäteen kun katsoo meikkiä toivoisi, että olisi pari juttua tehnyt toisin mutta se on tilanne lähes kaikkinen lookkien kanssa että itse tekijä huomaa ne virheet ja miettii tarkasti mitä haluaisi muutella, muut eivät sitä huomaa. Etenkin näin jälkikäteen kun katson niin tuon huulimeikin sävyn olisin valinnut tarkemmin ja mennyt luultavasti tämän haasteen ykkösosan kaltaisella lookilla, joka olisi alaluomen lookkiin sopinut hienosti.

Millaiset ovat teidän rokkarisilmät?

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

8 Comments

  • Reply marja liljeström

    Minusta upea meikki. Eikä niin kauheen rokkari. Rokkarista tulee mieleen sysimustat rajaukset ja todella tummat silmät.

    August 26, 2017 at 08:30
    • Reply hannamaria

      Sellaista meinasinkin ensin, mutta on niin kliseinen että päätin tehdä jotain muuta ;)

      August 28, 2017 at 13:04
  • Reply Niina / une petite life

    Oi hieno meikki :) ja kivan rehellinen mielipide tuotteista!

    August 26, 2017 at 12:20
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Ja mitä sitä kaunistella, jos jokin tuote ei miellytä ja sitä käytät niin pakkohan se on tuoda esille! :D

      August 28, 2017 at 13:05
  • Reply Mari

    Tosi kaunis meikki! Itse asiassa mun lookki oli hieman samantapainen :) Jännää nähdä mitä seuraava osa tuo tullessaan.

    August 27, 2017 at 10:44
    • Reply hannamaria

      Odottelenkin tuota seuraavaa osaa jo suurella innolla!

      August 28, 2017 at 13:05
  • Reply Noora / KIDULT

    Tosi kivasti toteutettu meikki :-) Toi alaluomen sävy raikastaa ihanasti, et ei oo ihan full on musta smokey eye.

    August 27, 2017 at 11:24
    • Reply hannamaria

      Kiitos! Oon samaa mieltä ja vielä kun siellä on hiukan violettia, tuo se omanlaisensa fiiliksen tähän meikkiin.

      August 28, 2017 at 13:06

    Leave a Reply