Follow:
All Posts By:

hannamaria

    Ajatuksia, Hankinnat, Inspiraatio, Kauneus, lifestyle, Oma elämä

    464 – Ensimmäinen tatuointini

    Helmikuussa, kun oli synttäreideni vuoro, mieheke yllätti ja lupasi minulle ensimmäisen tatuointini – olin siitä haaveillut jo pitkään ja silloin tällöin aiheen nostanut esille. Aloin innolla tutkimaan eri artistien portfolioita ja kaverin avustuksella melko äkkiä löysikin mieleisen tekijän, Mereten, Simply Tattoosta.

    Simply Tattoo, Merette BrandtSimply Tattoo, Merette Brandt

    Sattui niin kätevästi, että heillä oli Helmikuun ja ystävänpäivän kunniaksi erityinen 2 for 1 -tarjous, jossa kaksi henkilöä sai itselleen tatuoinnin yhden hinnalla samalta taiteilijalta ja tehtynä samalla kertaa. Jullihan siitä innostui ja päädyttiin varaamaan aika Simplyyn yhteiseen tatuointiaikaan. Kalenteri oli pitkälle varattu ja meille löytyikin aika Toukokuulta, 16.5. Aloiteltiin siinä 12 maissa hakkailemaan tatuointia ihoon ja tämän tekemiseen meni noin tunti.

    Alun perin idea oli ottaa jonkinlainen peura, mutta nähtyäni esimerkin heraldinen liljasta (fleur de lis) tatuoituna selkään tykästyin siihen niin paljon, että idea sai vaihtua. Tästä ideasta teinkin postauksen. Peurasta oli Merette tehnytkin luonnoksen ja se jäi hänelle odottelemaan rahatilanteen parantumista ja toista kertaa ;)

    Simply Tattoo, Merette BrandtSimply Tattoo, Merette Brandt

    Heille jotka kuitenkin miettivät sattuiko tatuointi – ei se sattunut. Poltteli ennemminkin. Vertasin sitä aiemmin minulle tehtyyn naaman mikrohiontaan, joka tuntui lähes yhtä paljon ellei jopa enemmän tietyissä kohdissa. Ainut kohta joka oikeasti nipisti ja sattui oli tuo aivan yläosan pallo sekä pari viivaa. Tottakai, tämä oli melko nopea tehdä eikä iho kerennyt alkaa aristaa sekä turvota, joten pääsin suht. helpolla. Julli-parka taas ei, hänellä säären tatuoiminen kesti useamman tunnin (4-5h?) ja loppuaika vaikutti olevan tuskaa. Meillä molemmilla tatuointi on parantunut jo melkein täysin, itselläni tottakai tälläinen yksinkertaisempi paremmin kuin Jullilla, jolla tatuointi oli isompi ja siihen tuli runsaasti väriä.

    Simply Tattoolle tulen menemään toistekin. Musiikki, seura ja hygieenisyys oli erinomaista ja paikan omistajan, Ianin, kanssa tuli vaihdettua useampikin sana Jullin ollessa tatuoitavana. Simply on itse asiassa muuttanut juuri ja sijaitsee tällä hetkellä mun lempikampaamon seinän toisella puolella, Kilpisenkatu 7:ssa. Meretelle menee myös vahva suositus – hänellä on jo nyt runsas portfolio sekä äärettömästi taitoa vaikka tatuointeja hän on tehnyt muistaakseni vasta parisen vuotta. Simplyn Facebookista löytyy Mereten portfolio, täältä hänen henk. koht. artistisivunsa sekä Instagram-tili täältä.

    Onko teillä tatuointeja?

    Share:
    Ihonhoito, Kauneus, Saatua, Tuotearvostelut

    463 – Lumene Glow Reveal | Kirkastava pikakasvohoito

    Olen todella, todella laista mitä tulee ihon kuorimiseen sekä naamioiden käyttöön. Pitkitän väliä mahdollisimman pitkään ja hoitosession pitäessäni ihmettelen aina miksi olen taas lykännyt kuorintaoperaatiota. Naamioden kanssa en yleensä en jaksa odotella tarvittua vaikutusaikaa ja kuorintoja en tällä hetkellä omista kuin yhden, joka viikottain käytettynä on hiukan liian tuju. Onneksi tämä testiin tullut Lumene Glow Reveal, 60 second facial – Kirkastava pikakasvohoito ainakin nimensä puolesta voisi nämä tekosyyt kumota!

    Lumene Glow Reveal Kirkastava pikakasvohoito Lumene Glow Reveal Kirkastava pikakasvohoito

     

    Lumene Glow Reveal | 60 Second Facial | KIRKASTAVA PIKAKASVOHOITO

    Ainutlaatuinen koostumus, jossa yhdistyvät lakka- ja tyrniöljyt sekä kuorivat aineosat. Puhdistaa tehokkaasti jättäen ihon pehmeäksi ja kauniin hehkuvaksi. Käytä päivittäin tai aina kun haluat nopean ja tehokkaan kasvohoidon.

     

    Lumene Glow Reveal Kirkastava pikakasvohoito

    Ensituntumalla ei kuorinnoille tuttuja, suuria rakeita vaikuta olevan ollenkaan. Levittäessä tuotteen pitkin kuivaa ihoa alkaa pieni kuorinnan tuntu kuitenkin olla havaittavissa. Naamio asettuu nopeasti olematta kuitenkaan liian tuju. Iho ei myöskään jää narskuvaksi naamion jäljiltä. Toisin sanoen  problem solved – nopea ratkaisu ihon kuorintaan ja naamioiden käyttöön!

    Tämä Lumene Glow Reveal -naamio lanseerataan virallisesti nyt Touko-kesäkuussa Stockmanneilla ja saapu muiden kauppojen hyllyille Heinä-elokuun vaihteessa. Suurimmat vähittäiskaupat ja mm. Sokokset myyvät Lumenea, joten heillä tätä tulee varmasti olemaan valikoimissaan.

    Miten usein te kuoritte naamanne ihoa tai käytätte naamioita?

    Share:
    Ajatuksia, lifestyle, Oma elämä, Rakkaus ja suhteet

    462 – Arjesta sekaisin

    Tiedättekö sen tunteen, kun päivät menee hujauksessa ohi… Tämä kevät on mennyt ihan ohitse ja tuntuu vieläkin että olen vasta palannut töihin joko a) joululomalta tai b) neljän päivän vapailta Helatorstain puolesta. Tuntuu vieläkin että jokainen alkava viikko on tuo muutaman viikon takainen viikko numero 19. Ja tuntuu koko ajan, että vastahan…

    hannamaria arki

    . . . olisin muka valmistunut uuteen ammattiin. Kevätjuhla oli kuulema viime keskiviikkona, unohdin ne aivan kokonaan vaikka kaveri henkiseksi tueksi pyysi. Anteeksi Terhi jos luet, unohdin ihan täysin ja elin tiistaissa. Kuitenkin, paperit saapui postissa jo päälle viikko (vai kaksi?) sitten mutta en koe osaavani yhtään enempää tai olevani jotenkin parempi työssäni tuon koulun kautta.

    . . . hommasin uuden luurin. Olen vieläkin ihan uutuudenviehätyksessä tuosta uudesta Honor 7 Premiumista, jonka ostin jo jokin aika sitten. Onhan siihen jo näyttöön eksynyt pari ei-toivottua lohkeemavierasta ja ollaan kalenterin kanssa hyvin synkissä, mutta vieläkin se tuntuu uudenkarhealta.

    . . . me alettiin tuon yhden kanssa seurustella ja muutettiin yhteen. Nyt ollaan oltu yhdessä melkein, ellei yli, 1,5 vuotta ja tuntuu että vieläkin siitä löytyy joitain uusia puolia. Vaikka asutaan saman katon alla ei keretä näkemään ja juttelemaan tällä hetkellä niin paljon kuin haluaisin, sillä molemmilla on omat duunit ja yleensä kun minä pääsen duunista, on mies joko nukkumassa tai lähdössä töihin. Sitä tahtoisin viettää kaiken liikenevän ajan toisen kanssa, mutta se ei ole tällä hetkellä mahdollista ja pienet vieroitusoireet alkaakin jo iskeä.

    hannamaria arki

    . . . olisin toipunut viimeisimmästä selkäongelmasta. Taisi olla helmikuuta ja olin viimeinkin flunssakauden jälkeen tehnyt paluun salille sekä lentopallon pariin ja mulla oli viimeinkin hyvä flow päällä koko  liikkumishomman suhteen. No ei ollut pitkään, kun lentopallossa meni selkä ja siellähän todettiin iskias. Ensin sitä hoidettiin venähdyksenä, mutta kun kipulääkkeet eivät vieneet kipua pois ja vasemmasta jalasta alkoi voima heikentyä, oli pakko suunnata uudelleen lääkäriin. Fyssarikeissi, josta toimintaohjeet sekä lääkkeeksi pillereitä kolmion kera. Nyt ollaan jo selvillä vesillä, tosin lentopallon pariin teen paluun vasta ensi kauden alussa. Rakkaudesta lajiin vaikkei se mun selälle ja nivelille se paras olekaan. Nyt kun tatuointi paranee alkaa liikunta (ja etenkin töihin pyöräily) taas!

    . . . kävin Helsingissä Indiedaysin päiväohjelmassa sekä PING Helsingissä. Tai olisin muutenkin reissannut pitkin Suomea. Tai ollut vaan koko ajan menossa. En oikein pysy enää kärryillä. Nimimerkillä loman tarpeessa.

    hannamaria arki

    . . . stressannut ihan liikaa. Tämä kevät, kuten sanoin, on ollut hektinen kaikkine tapahtumineen ja sattumuksineen ja onkin ollut vaihteeksi yksi stressaavimmista pitkään aikaan. Se ei ole blogissa välttämättä niin paljoa näkynyt ellei Huhtikuun postaustahtia oteta lukuun, mutta arjessa ja sen kuluttavuudessa se näkyy. Odotan jo innolla kesälomaa sekä tulevaa syksyä, kun arkeen tulee muutos ja elämä on edes aavistuksen erilaista. Toivon että se tuo tullessaan uusia juttuja, joista osaan nauttia – se nähdään lähempänä.

    Ny kuitenkin loppuu nillitys, asiat on kuitenkin loppujen lopuksi todella hyvin. Kuvituksena ensimmäinen kukkakimppu, jonka olen mieheltä saanut. Hämmennys oli suuri, mutta niin oli ilokin.

    Onko teillä haasteita ihan perus ‘arjen’ kanssa?

    Share:
    Inspiraatio, Keittiö, Oma elämä, Ruoka

    461 – Punainen Kirahvi -kahvipaahtimo, nam!!

    Meidän työpaikan läheisyyteen on muuttanut ihana pieni kahvipaahtimo, Punainen Kirahvi. Työpaikkakahvilaan oli ilmestynyt heidän kahvejaan näissä söpöissä pahvipaketeissa myyntiin ja oli pakko ostaa yksi testiin jo ihan vaan tukeakseen kyseistä paahtimoa.

    Punainen Kirahvi kahvi Punainen Kirahvi kahviPunainen Kirahvi kahvi

     

    Punainen Kirahvi on jyväskyläläinen kahvinpaahtimo, joka on erikoistunut ensiluokkaiseen kahviin. Valmistamme ja myymme pääasiassa single origin -kahveja maailman parhaista lajikkeista. Valmistamme huolella valituista, korkealla kasvaneista pavuista ensiluokkaista kahvia. Anna maukkaan kahvimme käynnistää luovuutesi, lennättää ajatuksiasi ja rakentaa maailmasta hauskempi – kupillinen kerrallaan.

     

    Punainen Kirahvi kahvi Punainen Kirahvi kahvi

    Tälläisestä tykkään – vaikka pavut on tuotu toiselta puolelta maailmaa, niiden paahto tapahtuu suoraan meikäläisen työpaikan vieressä. Tästäkin paketista näkee heti milloin se on paahdettu, kuka sen on paahtanut ja miltä alueelta se on. Itse suosin kahveissani vaaleapaahtoista, joka sopii ‘suomalaiseen makuun’ kuten sanotaan, joten nappasin hyllyltä tämän Kigoma -lajikkeen kahvin. Kahveja saa niin papuina, jolloin ne voi itse jauhaa tai jo jauhettuna versiona kuten minulla tässä.

    Punaisella Kirahvin kahveja saa myös heidän omasta verkkokaupasta (ja löytyy sieltä ehkä maailman söpöin kangaskassikin!!) niin tummana kuin vaaleanakin paahtona. Eriä tulee aina miten sattuu raaka-aineita saamaan, joten koskaan ei tiedä varmaksi mitä odottaa ;) Ostaessa saa myös valita millaisena jauhatuksena kahvi tulee – Papuina, suodatinjauhatuksena, Pannuna… Loput termeistä menikin sitten yli ymmärryksen. :D Kirahvin touhuja voi somessa seurailla niin Instagramista (klik!) kuin Facebookistakin (klik!). Henk. koht. seuraisin mikäli heillä olisi Snapchattikin, olisi mielenkiintoista nähdä itse työvaiheita!

    Juotteko te pienpaahtimoiden kahveja?

    Share: