Hae
Hannamaria

491 – Muutto PRKL

Vuonna 2014 muutin, vuoden 2015 keväänä muutin ja taas muutan. Tai itse asiassa viime vuonna me muutettiin ja nyt muutetaan taas. Kuten kerroin, on tämä asunto nykyään yksi unelmien ja inspiraation hautuumaa ja en voisi enempää odottaa muuttoa uuteen, pienempään ja valoisampaan kaksioon uudella, tietyövapaalla asuinalueella. Ensi viikon keskiviikkona koittaa se päivä, kun sanotaan tälle asunnolle (huom. asunnolle, ei kodille) heipat ja päästään rakentamaan kotia muualle. Ollaan molemmat Jullin kanssa odotettu tätä hetkeä kuin kuuta nousevaa jo reilu kuukauden päivät ja on ihanaa että muutto odottaa nurkan takana.

hannamaria Muuttohannamaria Muutto hannamaria Muutto hannamaria Muutto

Kuvituksena kuvia miltä asunnossa näyttää nyt. Mitään ei ole kaunisteltu ja edes tyynyjä en jaksanut laittaa ojennukseen kuvia varten. Huohpyh, ihan turhaa tälläisessä kaaoksessa. Vielä on parit kirpparikamat ja roskalavakamat jälellä, mutta niistä hankkiudutaan viimeistään alkuviikon aikan eroon tavalla taikka toisella. Osan saan toivottavasti vielä myytyä ja osan joudun luultavasti heittämään kierrätykseen. Ja viikonlopun aikana pääsen viimeinkin pakkaamaan loput kamat kuten käyttöastiat, Jullin ollessa damissa poissa jaloista 😉

hannamaria Muutto

Tässä teille mun ’en aio tämän jälkeen hetkeen muuttaa’ -ilme. Jaoin muuten jo viime muuton yhteydessä parhaat muuttovinkit ja niistä on ollut apua suuresti itsellekin tämän muuton yhteydessä. Voisin pari juttua kuitenkin lisätä kyseisen postauksen listaan:

  • Siivoa ’vanha’ asunto edes pintapuolisesti ennen muuttoa. Ei ole uusien asukkaiden mukava tulla asuntoon, joka täytyy hinkata lattiasta kattoon muuttopäivänä (niinkuin meille kävi tämän asunnon kanssa, hyi että). Hyvä on siivota ainakin uuni, jääkaappi, näkyviin jäävät pinnat ja imuroida pintapuolisesti.
  • Käy tavaroita läpi niin paljon kuin pystyt pakkaamisen yhteydessä. Muutto on hyvää aikaa käydä kaappeihin hautautuneita papereita ja vaatekaappia lävitse samalla heittäen pois ne, mitä ei enää tarvitse. Kiertoon laitto esimerkiksi Facebook-ryhmien kautta on melko helppoa.
  • Yritä muuttaa yhden päivän aikana. Joillekin tämä ei tietenkään ole mahdollista, etenkään kaupungista toiseen muuttaessa, mutta helpottaa huomattavasti stressiä kun etenkin saman kaupungin sisällä muutto onnistuu päivässä. Tässäkin auttaa hyvä porukka, ruoka ja kunnon kuljetusvälineet.

Onko teillä muuttoa edessä?

8 kommenttia

  1. Aino kirjoitti:

    Muuttaminen on kyllä aivan kamalaa! Ainoa hyvä puoli siinä on se, että tulee laitettua paljon vanhoja romuja roskiin tai myyntiin ja saa päivittää vähä sisustusta 🙂 Mutta kaikki se pakkaaminen, kantaminen, siivoaminen ja purkaminen – en tykkää! 😀

    • hannamaria kirjoitti:

      No elä! Ihan samoilla linjoilla – saa puhdistettua elämäänsä aika hyvin varsinkin kun aloitaa alusta, mutta etenkin tää pakkaaminen ja purkaminen on ihan hanurista!

  2. Mira / Blinger Shimmer -blogi kirjoitti:

    Viime kesänä muutin peräti kaksi kertaa – ihan hetkeen siis toivottavasti ei muuttoa ole tiedossa xD

  3. Jasmin N kirjoitti:

    Tsemppiä muuttoon! Meilläkin on semmonen edessä kun on vauva tulossa ja pitäis just päästä johonkin vähän isompaan että saa sille kasattua oman huoneen jossain kohtaa 😀

    ~ Jasmin N
    Little Things With Jassy

  4. Katja/Valkoisen vuoren rinteillä kirjoitti:

    Been there done that! Mutta on se sit ihanaa kun muuton jälkeen istahtaa rauhassa uudessa kodissa sohvalle ja tajuaa, että pahin on takana 😀

    • hannamaria kirjoitti:

      Oi että ootan sitä fiilistä! Meillä muutto osuu keskelle viikkoa joten voi olla, että lösähdän ennemmin suoraan sänkyyn kuin sohvalle – sen verran hektinen päivä tulossa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *