Hae
Hannamaria

447 – Tatuointiaika

En ole kerennyt ollenkaan hehkuttaa mitä tuo mies lupasi mulle synttärilahjaksi. Okei, otsikko se kertoo jo aika pitkälle, mutta silti – tatuoinnin!! Meinas pieni onnen kyynel vierähtää kun oltiin syömässä ja sain asiasta tietää. Haaveilin tatuoinnista muuten jo vuonna 2014, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen. Nyt kun ajattelee niin en olisi tuolloin ollut valmis tatuointia ottamaan – nyt tilanne on kuitenkin ihan eri ja tässä on tullut pyöriteltyä vaikka minkälaista ideaa.

Oon kerännyt Pinterestiin todella suuren määrän tatuointeja, joista tykkään. Pääsette itse asiassa tästä katsomaan mun Tattoos -boardia. Kuitenkin, ideat on hyppineet niin HP:n kuin kukkienkin ympärillä. Ja paikkakin on vaihdellut kädestä selkään. Olisi niin paljon kaikkea mitä haluaisi toteuttaa, mutta päädyin nyt tälläiseen moderniin ’fleur de lis’ -tyyliseen, mustavalkoiseen ja hiukan graafiseen ideaan. Kollaasissa etenkin nuo isoimmat kuvat sekä kolmesta pienestä kuvasta keskimmäinen on sitä tyyliä, mitä haen.

Ollaan menossa yhtä aikaa toukokuussa Simply Tattoon Meretelle tänne Jyväskylään. Heillä oli helmikuun aikana kaksi yhden hinnalla tarjous, jonka aiomme käyttää hyväksi. Täältä pääsette katsomaan Mereten portfoliota jos haluatte tutustua hänen töihinsä tarkemmin. Tulen melko varmasti esittelemään valmiin version täällä tulevaisuudessa 🙂

Onko teillä tatuointeja tai haluaisitteko ottaa tatuoinnin?

6 kommenttia

  1. Jonna H. kirjoitti:

    Mulla on yksi. Olen joskus haaveillut, että sen ympärille olisi saatava koko selän kokoinen merimaailma, mutta se on jäänyt.

  2. Panda kirjoitti:

    Mulla on yksinkertaisia mustavalkoisia ja graafisia tatuointeja, ja kyllähän niitä tekisi mieli vielä lisää hankkia. Mitkään isot (ja värikkäät) eivät oo mun juttu 🙂

  3. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Kuulostaaa hyvälle! Toivottavasti joku päivä vielä toteutuu 🙂

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Oi että, kuulostaa hyvälle! Sama juttu, hirveä määrä väriä ei iske muhun ja tottakai isotkin kuvat on aina työläämpiä, ainakaan suorilta käsin en sellaisia halua 🙂

  5. Isla Sofia // Kahden kesken kirjoitti:

    Ojj, kuulostaa hyvältä! Kiva nähdä lopputulosta!

  6. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Oon itekin aika innoissani!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *