Hae
Hannamaria

425 – INSTAGRAM & LIFE LATELY

Hiukan reiluun viikkoon on mahtunut aikas paljon. On ollut syntymäpäivää – jee 22-vee minä! – lääkäri- ja fysioterapeuttikäyntiä, ristiäiset, teehetki, ystävänpäivää ja kaikenmoista hemmottelua. Käydään kuitenkin kohta kohdalta asiaa hiukan tarkemmin lävitse.

1. & 2. Ristiäisistä viime lauantailta! Oli kerrankin aihetta pukeutua hiukan paremmin, joten otettiin tilaisuudesta vaari. En ostanut uutta mekkoa tälle kertaa, vaan käytin hyväksi todettua Espiritin mekkoani, joka oli viimeksi päällä omissa valmistujaisissa. Jullille saatiin kaulaan ihana rusetti, sliipatun tukan kanssa oli aika murun näköinen.

3. Ostin itse itselleni ystävänpäivänä tulppaaneja kaupasta ja oli muuten kevään ensimmäiset tulppaanit! Keskiviikkona kun oli virallinen syntymäpäivä käytiin kouluni jälkeen syömässä ja kaupan kautta nappaamassa pieni kakku kotiin illan herkuksi – syötiin tuosta itse asiassa vaan puolet, toinen puolisko odottaa pakkasessa parempia aikoja.

4. Eilen käytiin Aven kanssa käyttämässä lahjakortit Lutakossa sijaitsevassa Teeleidissä ja maisteltiin mansikka-shampanja -teetä sekä Irish Coffee -teetä. Rakastuin kumpaankin, etenkin tuohon mansikka-shampanjaan. Ave sitä osti kotiin, mulla on vielä pari muuta teepussia tyhjennettävänä ennenkuin kaappiin mahtuu lisää! Oli ihana taas päivitellä kuulumisia Aven kanssa, meillä jotenkin synkkaa tosi hyvin 🙂

Alaoikealla on ihana ystävänpäivälahja Change -liikkeeseen – tulee niin tarpeeseen kun justiinsa yksi päivä valitin ettei meinaa olla kunnolla istuvia alusvaatteista. Nyt siihenkin tulee muutos! Vielä kun kerkeäisi sinne asti… Ja samassa kuvassa uusi yberihana hiiri, jonka sain miehekkeeltä manattuani läppärin oman hiiren huonoutta kuvia muokatessa 😀 Valituksesta joskus jotain hyötyä 😉

Yläoikealla on aika perus työpäivän asu – kunnon kengät ja siistit vaatteet muuten. Nuo kunnon kengät on muuten tässä selkätilanteessa tulleet todella tarpeeseen… Selkäni nimittäin taas kenkkuilee urakalla ja nyt siinä on todettu iskias sekä SI-nivelten pieni revähdys tai jotain sellaista – kävelemään pääsen, pitkään istuminen ja seisominen on tuskaa. Salille menosta ei ole vielä puhettakaan, jumppaohjeet sain fysioterapeutilta joten niillä mennään. Onneksi on 5:2 -dieetti menossa, joten paino ei pääse karkaamaan taas. Kerron tästä selkätilanteesta tarkemmin kun saan lausunnot lääkäriltä.

Vasemmalla sitten yksi inspiskuva, jonka pohjalta olen alkanut miettimään ensimmäistä TATUOINTIANI! Synttäripäivän kruunasi, kun Julli ilmoitti kustantavansa mulle ensimmäisen tatuoinnin. Mulla on pitkään haaveissa ollut peura-aiheinen tatuointi, joka nyt pääsee toteutumaan. Ja paikkaan josta varataan on itse asiassa 2 for 1 -tarjous eli kaverille kanssa, joten Jullikin saa uutta mustetta ihoonsa! Taidan tehdä pienen inspispostauksen jos kerkeän, huomenna olisi tarkoitus varata aika. Niin ja se tärkein;

Ihanaa iltaa & yllätyksellistä viikonalkua!

6 kommenttia

  1. Tiia / Littlebigthings kirjoitti:

    Ihana viikkoa!
    Hitto kun alkaa itelläkin tatskakuume vähän poltella 😛

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Sitä samaa! Ja hei, se on ilkeä kuume kun se iskee 😀

  3. Krissu H kirjoitti:

    Voi kuinka kaunis oletkaan! 🙂 Kivoja kuvia!

    Unihiekkaa hiuksissa

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Aww kiitos et tiedäkään miten piristi päivää! 🙂

  5. Katja/Optimismiajaenergiaa kirjoitti:

    Mä olen nyt tuijottanut ja tuijottanut että mistä tunnen miehesi (?), ihan älyttömän tutun näköinen. Ovatko vain kaikki Jkylässä tuttuja naamoja? Äh kun en osaa nyt laittaa oikeaan yhteyteen, jäi häiritsemään!

  6. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Musta tuntuu että tuo ukkeli tuntee kaikki Jyväskylän asukit tai ainakin löytää tuttuja ihan kaikkialta 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *