Hae
Hannamaria

341 – Kesäasu

Kun mulla alkoi työt, tuli hyvät ja lämpimät kelit. Iltaisin on kuitenkin vielä niin valoisaa, että yritän ottaa niistä kaiken ilon irti. Samoin kuin panostaa siihen, mitä teen näinä viimeisinä kauniina ja lämpiminä elokuun viikonloppuina. Eilen oli esimerkiksi paljon tapahtumaa Jyväskylän alueella, joten päädyin hetkeksi aamupäivästä pyörimään pitkin kaupunkia ja satamaa.

Neuletakki – Lindex / Toppi – House of Brandon* / Housut – KappAhl / Laukku – House of Brandon* / Kengät – Tommy Hilfiger

Tästä asusta ainoastaan laukku oli tuolla reissulla mukana, mutta halusin silti jakaa kys. asun teidän kanssa. Tykkään tästä, kun kerrankin päällä oli vaaleaa ja värikästä ainaisen mustan, valkoisen tai tummansinisen sijaan. Tai no, jokaista tästä asusta löytyi mutta pääpaino oli siellä vaaleassa! Tuohon Piecesin laukkuun olen aivan rakastunut, se onkin kulkenut mukana jo lauantaisen Hesareissun ja nyt sunnuntaisen JKL-reissun.

Palatakseni sunnuntaihin – tapahtumaahan oli vaikka ja mitä, kuten ravintolapäivää, Magia WKNDiä, Second Hand Sundayta… Niin ja ranskalais-italialaiset markkinat keskustassa! Tuolta tarttui mukaan pari muffinssia, jotka oli taivaallisia – niin maultaan kuin hinnaltaan. Satamassa sijainneelta kirpparilta meinasi lähteä yksi paita mukaan, mutta se oli juuri ja juuri hiukan liian nafti – ja kun kunnon sovitusmahdollisuutta ei ollut, en halunnut riskata. Nyt kun miettii niin olisi ehkä pitänyt.

Viikonloppu meni siis aika jees, sunnuntai-ilta tuli nollattua aika hyvin päänsärystä huolimatta. Lauantaista kirjoitan ihan erikseen postauksen, tuli taas parit uudet tutut tavattua ja yksi Hesareissu heitettyä!

Miten teidän viikonloppu meni?

Jyväskyläläiset ja KS-alueen ihmiset! Olettehan jo käyneet tykkäämässä JKL-BLOGIT -sivusta Facebookissa?

2 kommenttia

  1. ☆ namehisa☆ kirjoitti:

    Ihana asukokonaisuus, olet hurjan söpö ^_^
    Ja oma viikonloppu meni töissä, ei oo hekkuu opiskelijan arki 😀

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Kiitoksia! Söpöks mua ei olekaan ennen kukaan sanonut, poikaystävää lukuun ottamatta 😀 Muistan hyvin nuo ajat – viikot koulussa ja viikonloput töissä. Eiköhän se mullakin ole vielä edessä taas!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *