Hae
Hannamaria

30 Kysymystä & 30 vastausta

Bongasin tämän superkivan haasteen viimeksi Nadjan blogista, josta sen nyt itsellenikin nappasin! On kiva vaihteeksi kirjoitella haastepostauksia, sillä ne ovat olleet pidempään jo hiukan tauolla omalla kohdalla (vaikka haasteita välillä olen saanutkin). Pupulandian Jenni taisi ensimmäisenä tämän tehdä.

Loihtimo Annijaamuah Loihtimo Annijaamuah

Avioliittoja:  Ei löydy omia, mutta useampi sellainen jota ihailen.

Kihloissa: En kertaakaan.

Lapsia: Nolla kappaletta.

Lemmikkejä: En omista, sillä olen allerginen. Joskus meillä oli gerbiilejä kotikotona, mutta niitäkään ei ole ollut enää vuosiin. Ehkä joskus tulevaisuudessa haluaisin allergiastani huolimatta vielä semipienen koiran.

Leikkauksia: Ei taida olla. Tuosta selästäni en vielä tiedä että mihin sen kanssa päädytään ja joudutaanko se joskus leikkaamaan, mutta aika näyttää ja toivon todellakin että ei.

Tatuointeja: Yksi kappale yläselässä. Tarkempi postaus aiheesta löytyy täältä.

Lävistyksiä: Löytyy yhteensä kuusi kappaletta. Viimeisen vuoden aikana olen näistä ottanut kaksi, loput neljä on tullut otettua jo ihan junnuna. Lävistykset ulottuvat itselläni vain korviin eikä niitä ole aikomuksissa ottaa muualle. Tällä hetkellä oikeassa korvanlehdessä on kolme korvareikää, vasemmassa lehdessä yksi ja vasemmalta löytyy myös kaksi

Muuttoja: Ihan liikaa. Piti oikein alkaa laskemaan ja viimeisen neljän vuoden sisään niitä on mahtunut kuusi kappaletta. Ensimmäinen oma asunto, yhteiset kämpät silloisen poikakaverin kanssa, viime kevään omilleen muutto ja nyt muutto Nottinghamiin. Lasken tämänkin tavallaan muutoksi, sillä puoli omaisuutta piti ottaa mukaan ja olen täällä Syys-Tammikuun ajan (vaikka välissä pienen jakson Suomessa). Keväällä todennäköisesti on uusi muutto mikäli niin vain on tarkoitettu ja saan harjoittelupaikan Etelä-Suomesta.

Ottanut lopputilin: Itse asiassa yllättävän monesti ihmiseksi, joka ei tahdo millään päästää työpaikoista irti. Irtisanouduin ensimmäisestä virallisesta työpaikasta Staffpointilta, sen jälkeen markkinointiassarin hommasta opiskeluideni vuoksi sekä nyt viimeisenä toisesta aspaduunistani ennen tänne lähtöä. Friikkuhommille olen tosin sitten useampaan kertaan sanonut ei.

Loihtimo Annijaamuah Loihtimo Annijaamuah

Ollut saaressa: Miten random! Joo ehkä muutaman kerran, ainakin lapsena mentiin läheiselle lammelle ja siellä olevalle saarelle mm. paistelemaan makkaraa. Ja oonhan nytkin tavallaan saarella hehe!

Autosi: Niitä on ollut muutama. Ensimmäinen oli kullitettu (hehe), kolmiovinen Renault Clio vuosimallia -98. Sen vaihdoin hiukan isompaan Fiat Stiloon (jossa oli jatkuvasti moottorin kanssa ongelmia sen sammuessa kesken ajon), välissä oli yhteisenä autona mm. BMW:tä (rakastin sitä bemaria ja bemarin tahdon tulevaisuudessakin) sekä kuntoonlaitettu Opel Kadett D joltain hippivuosikymmeneltä. Viimeisin oli viininpunainen farkkurellu, eli Renaul Megane vuodelta 2000 (muistaakseni) – todella toimiva peli 600€ autoksi. Renaultista luopuessa keväällä olen sitten lainannut porukoiden melko uutta Renaultia sekä ei-niin-uutta Peugeotia.

Ollut lentokoneessa: Jonkin verran. Tällä hetkellä seuraava matka onkin jo buukattu, nimittäin lento takaisin Suomeen jouluksi! Lennän joulukuun alussa takaisin Suomeen viettämään joulua ja tekemään hiukan joulumyyntejä, jonka jälkeen palaan Englantiin viimeistelemään lukukauden.

Onko joku itkenyt vuoksesi: Todellakin, niin hyvässä kuin pahassa.

Ollut rakastunut: Kyllä.

Ollut ambulanssissa: En muistaakseni itse, mutta muiden vuoksi ainakin henkisenä tukena.

Luistellut: Talviluistelut tuli suoritettua koulussa (ja aikuisiällä en ole kuin kerran tai pari vetänyt luistimia jalkaan), rullilla en ole koskaan ollut.

Surffannut: En kertaakaan enkä kyllä välttämättä tällä selällä uskaltaisikaan!

Ollut risteilyllä: Kyllä vaan! En ole kuitenkaan koskaan ollut Tukholman risteilyllä, joten ehkä sekin olisi joskus koettava.

Ajanut moottoripyörällä: En ajanut, mutta ollut kyydissä. Isukki omistaa tälläisen aika siistinkin vekottimen. Mopot ja skootterit oli enemmän mun juttu.

Ratsastanut hevosella: Lapsuusajan paras kaverini omisti hevosen, joten tuli muutamaan otteeseen tätäkin tehtyä. Nykyään olen niin allerginen että hevosen näkeminenkin saa jo kutinat ja hengenahdistukset aikaan.

Loihtimo Annijaamuah Loihtimo Annijaamuah

Lähes kuollut: En muistaakseni tai tietääkseni. Kivut on välillä kyllä olleet sitä luokkaa että niihin olisi voinut luulla kuolevansa.

Ollut sairaalassa: Tutkittavana ja vieraana kyllä useampaan otteeseen, mutten ole joutunut jäämään yöksi tai vastaavaa.

Suosikkihedelmä: Mango sanoisin. Rakastan sitä nykyään lähes kaikessa ruoasta kosmetiikkaan!

Aamu vai ilta: Ilta, en voi sietää aamuja.

Lempiväri:  Violetti, tietenkin! Tumman sininen, valkoinen, musta, harmaa, fuksia ja metsänvihreä ovat myös todella isoja lemppareita!

Viimeisin puhelu: Javieralle, uudelle chileläiselle kaverille jonka olen täältä Nottinghamista saanut.

Viimeisin viesti: Suomessa olevalle kaverille, jolle valitin taas yhdestä palohälytyksestä. Olin justiin kerennyt suihkuun ja alkanut putsaamaan öljyllä meikkejä pois, ei auttanut muu kuin pyyhkiä nopeasti öljyt pyyhkeeseen, pukea vaatteet märän kropan päälle ja juosta pihalle. Kiitos ihmiset jotka polttavat sisällä, en ole koskaan ollut niin monessa väärässä palohälytyksessä mukana kuin täällä ollessa.

Kahvi vai tee: Kahvi ehdottomasti, mutta olen pikku hiljaa vuosien saatossa alkanut lämmetä myös teelle.

Kissa vai koira: Koira!

Paras vuodenaika: Syksy. Värit on maailman parhaat, ilma ihana jotta voi kerrostaa ja muoti muutenkin just mun makuun. Ainut mistä en tykkää on valon puute ja siitä johtuvat jutut.

————————

Hiukset on btw toteuttanut Loihtimon Anni / Instagramissa @annijaamuah. Pituudesta pätkäistiin mittaa vaikka millä mitalla ja väristä tehtiin viileämpi violetti. Väri on toki nyt jo osasta tukkaa haalistunut jonkin verran, mutta ylläpitoa jatkan Biozellin Cool violet -naamiolla täällä Englannissa. Kuvat napannut jo syyskuussa Juulia Sallinen.

Tänä vuonna en ole menossa I love me -messuille, joka harmittaa jonkin verran! Toivon kuitenkin että teillä kaikilla jotka sinne pääsette on messuilla ihanaa, olen hengessä kuitenkin mukana! Kannattaa tuttuun tapaan ainakin tsekata Oletkaunis.fi:n sekä Biozellin pisteet, sekä uutuutena Elevenin piste!

Osuiko joku kohta teillä erityisesti silmään?

10 kommenttia

  1. Minnea kirjoitti:

    Kiva lukea randomeja juttuja sinusta 😀 En voi uskoa, ettet ole koskaan ollut Tukholman risteilyllä!
    Pitää ehkä napata tämä haaste omaankin blogiin.

    • hannamaria kirjoitti:

      No sanopa muuta, en voi itekään sitä uskoa 😀 Ehkä tuleva Helmikuu muuttaa asian kun täytän 25v ja ei ole hajuakaan miten sitä juhlisi!

  2. Katta /Arki(paska)ruokaa kirjoitti:

    Viimeisin viesti jäi mieleen. En vaan tajua ihmisiä, ketkä polttaa sisällä… Tai siis ylipäänsä. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    • hannamaria kirjoitti:

      Tuo on kyllä ihan todella raivostuttavaa että sisätiloissa poltetaan – osa näistä on kuulema johtunut siitä että ihmiset on käyneet suihkussa ovi auki, jonka höyrystä on palohälytys pärähtänyt päälle!

  3. Venla Huttunen kirjoitti:

    Kivoja tällaiset postaukset, joista saa vähän infoa bloggaajasta, varsinkin jos on uusi lukija! 🙂 Pakko vielä mainita, vaikkei postaukseen varsinaisesti liitykään, että sulla on aivan ihanat hiukset, sopivat sinulle todella hyvin. 🙂

    • hannamaria kirjoitti:

      Mukava kuulla että tykkäsit! 🙂 Kiitos suuresti, oon alkanut ihan toden teolla kiintyä tähän violettiin väriin!

  4. NelliL kirjoitti:

    Vau, menossa Nottinghamiin…Toivottavasti jatkat postailua ja kertoilet mitä kaikkea siellä tapahtuu 🙂

  5. Minna M kirjoitti:

    Oli kiva lukea random juttuja sinusta! Mukavaa syksyn jatkoa Englantiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *