Hae
Hannamaria

241 – viimeinen joulupostaus

Sovitaan että tästä tulee viimeinen joulupostaus (ainakin tässä blogissa), jookosta kookosta? Joka tapauksessa halusin tulla hiukan hehkuttamaan mun joulua. Kuten jo lupailin, pääasiassa oli vaan se oleminen. Tosin perjantaina piti jaksaa raahauta miehen sukulaisille (jonne sitten loppujen lopuksi menasin tukehtua eläimien takia…), mutta muuten sai olla kyllä rauhassa. Ja nyt eilinen vietettiin sitten ihan kotosalla vaan oleillen ja tehden mitä huvittaa.

Ehdottomasti lahjojen top kolme tänä vuonna oli nallelta saatu hopeinen Lumoava Hertta-kaulakoru (parhautta!), porukoilta saatu Arabian Muumipeikko unelmoi ja Fazer-lautassetti sekä pikkuveikalta saadut korvakorut.

Miehekkeelle hommasin 8-bittisen Nintendon ja muutaman pelin. Oli muuten ehkä maailman surkein peli tuo The Addams Family. Onneksi mukaan ostin kuitenkin Super Mario Bros. 3n sekä Donkey Kong Classicin niin on jotain tekemistä. Ei sillä, ite en ole vielä päässyt koittamaan koko laitetta 😀

Tänään on tarkoitus hiukan siivoilla ja laitella paikkoja kuntoon – kämppä on taas sen näkönen että täällä on käyty vaan kääntymässä ja muuta ei sen eteen ole sitten tehtykään. Myöskin parit tutoriaalit- ja arvostelukuvat pitäisi kuvata, toivotavasti ne tuossa siivouksen ja raivauksen lomassa saan otettua ja kirjoiteltua valmiiksi.

Ai että, huomenna olisi jälleen työpäivä. Keskiviikko ja perjantai on mulla onneksi vapaata, joten tulee ihan suhteellisen hyvin lomaa kuitenkin kun ennen Loppiaista oleva maanantaikin on mulla vaapata. Ensi viikolla vaihtuu myöskin blogin ulkoasu – toivottavasti tykkäätte uudesta lookista. Ajattelin pistää jossain vaiheessa joko keskiviikkona tai torstainaina blogin kiinni ja tehdä päivitykset, katsellaan miten aikataulu pitää.

Toivottavasti teillä oli hyvä joulu!

4 kommenttia

  1. Ida kirjoitti:

    Noi lumoava korut on kyllä upeita! 🙂

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Samaa mieltä! Miehekkeellä on erittäin hyvä maku korujen suhteen 😉

  3. Jonna H. kirjoitti:

    Fazer Muumilautanen on aivan ihana!

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    No eikö! En osaa päättää kummasta noista pidän enemmän, taidan kuitenkin kallistua tuon Muumipeikon puolelle – Seikkailu-sarja on mun lemppari muutenkin ja tää muistuttaa mua suuresti siitä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *