Follow:
Monthly Archives

August 2016

    Hankinnat, Inspiraatio, Kauneus, Saatua, Shoppailu, Sponsoroitu, Tuotearvostelut

    492 – Maybelline Vivid Matte Liquid -mattahuulipuna

    Melkoinen tuote. Sain testiin pari sävyä tästä Maybelline Vivid Matte Liquid -mattahuulipunasta, joiden pakkaukseen ihastuin alkuunsa. Sain näiden ohella ison määrän kaikkea muuta ihanaa testiin myös, mutta aletaan purkaa niitä hieman myöhemmin kun on muutto saatu alta! Sain siis testiin etenkin tänä syksynä muotia olevan mattaisen, rusehtavan punan sekä perinteisen punaisen. Kyseisestä tuotteestahan sävyjä on Suomen markkinoilla saatavilla kuusi kappaletta kaikista kymmenestä. Itseäni olisi houkuttanut muualta saatava upea violetti…

    hannamaria maybelline vivid matte liquidhannamaria maybelline vivid matte liquid swatches

    Heti paketin aukaistuani kohdensin katseeni tuohon ruskeaan. Omistan vain harvakseltaan edes lähellekään sen sävyisiä punia, saati mattoja sellaisia. Ja ei, en omista Nyxiltä mattapunia ruskeissa sävyissä. Koska halusin testata miten puna sopii itselleni, laitoin sitä heti huulille koko päiväksi. Kuljeskelin kaupungilla, siivosin, söin ja join päivän aikaan jos se auttaa pysyvyyden arvioinnissa teitä.

    Tuote levittyi todella nätisti ja oli helppo korjailla eikä jämähtänyt heti kuten osa mattapunista. Sitä ei myöskään tullut kerralla liikaa. Koostumus oli todella, todella kermainen ja jätti huulille mukavan tunnun. Huuleni eivät kuivuneet tai tuntuneet nahkeilta, mikä johtui osaksi siitä että itse tuotekaan ei jäänyt niin mataksi kuin alkuun kuvittelin. Tämä kaikki johtui kermaisesta, voidemaisesta ja ‘runsaasta’ koostumuksesta.

    hannamaria maybelline vivid matte liquid

    50 Nude Thrill

    Ainut haittapuoli etenkin tässä ruskeassa on voimakas tuoksu. Se ei punan hiukan asetettua koko ajan nenään yllä, mutta mikäli erehdyt etenkin juomaan jotakin, tuoksuu se heti nenään. Kahvikupin reunaan jäi myös melko paljon tuotetta ensimmäiselle juontikerralla. Pysyvyydestä tai tuoksusta ei siis tule plussaa, mutta levittyvyydestä, kosteutuksesta ja tunnusta huulilla sitäkin enemmän. Tästä tuli kiva arkituote.

    hannamaria maybelline vivid matte liquid

    35 Rebel Red

    Voih tämä punainen. Niin upea sävy, mutta paremmalla koostumuksella vastaavia on olemassa todella, todella paljon. Kyllä tätäkin tulee käytettyä, mutta ei nouse mun suosikiksi vaikka sävy onkin täydellinen niin kylmille, kuin lämpimille ihonsävyille. Ja tuoksu tässäkin on melko voimakas, ikävä kyllä. Levittyi suht helposti, mutta piti olla tarkkana että rajasta tuli tarkka – näin ilman huultenrajausta etenkin sisänurkista saattaa hiukan lähteä tuote karkuun. Rajauksella tämäkin saadaan kuriin.

    Hintaa näillä Maybelline Vivid Matte Liquid -huulipunilla on n. 9-10 euron verran. Myyntipisteinä suurimmat vähittäiskaupat, Sokokset sekä Stockmann. Nettikaupoista ainakin eleven myy kaikkia kuutta sävyä. Vaaleat ja ‘helpot’ sävyt jäävät itsellä käyttöön, punainen saattaapi parin lisätestikerran jälkeen lähteä kiertoon.

    Ps. Iik, tänään ensimmäinen koulupäivä! Saas nähdä miten menee ja löydänkö edes paikalle. Illalla on kuitenkin siivoiltava, sen verran päivästä tiedän, koska muutto.

    Käytättekö te ruskeita huulipunia?

    Postaus sisältää mainoslinkin. Tuotteet saatuja.

    Share:
    Ajatuksia, Elämäntavat, Hyvinvointi, Inspiraatio, lifestyle, Oma elämä, Sisustus

    491 – Muutto PRKL

    Vuonna 2014 muutin, vuoden 2015 keväänä muutin ja taas muutan. Tai itse asiassa viime vuonna me muutettiin ja nyt muutetaan taas. Kuten kerroin, on tämä asunto nykyään yksi unelmien ja inspiraation hautuumaa ja en voisi enempää odottaa muuttoa uuteen, pienempään ja valoisampaan kaksioon uudella, tietyövapaalla asuinalueella. Ensi viikon keskiviikkona koittaa se päivä, kun sanotaan tälle asunnolle (huom. asunnolle, ei kodille) heipat ja päästään rakentamaan kotia muualle. Ollaan molemmat Jullin kanssa odotettu tätä hetkeä kuin kuuta nousevaa jo reilu kuukauden päivät ja on ihanaa että muutto odottaa nurkan takana.

    hannamaria Muuttohannamaria Muutto hannamaria Muutto hannamaria Muutto

    Kuvituksena kuvia miltä asunnossa näyttää nyt. Mitään ei ole kaunisteltu ja edes tyynyjä en jaksanut laittaa ojennukseen kuvia varten. Huohpyh, ihan turhaa tälläisessä kaaoksessa. Vielä on parit kirpparikamat ja roskalavakamat jälellä, mutta niistä hankkiudutaan viimeistään alkuviikon aikan eroon tavalla taikka toisella. Osan saan toivottavasti vielä myytyä ja osan joudun luultavasti heittämään kierrätykseen. Ja viikonlopun aikana pääsen viimeinkin pakkaamaan loput kamat kuten käyttöastiat, Jullin ollessa damissa poissa jaloista ;)

    hannamaria Muutto

    Tässä teille mun ‘en aio tämän jälkeen hetkeen muuttaa’ -ilme. Jaoin muuten jo viime muuton yhteydessä parhaat muuttovinkit ja niistä on ollut apua suuresti itsellekin tämän muuton yhteydessä. Voisin pari juttua kuitenkin lisätä kyseisen postauksen listaan:

    • Siivoa ‘vanha’ asunto edes pintapuolisesti ennen muuttoa. Ei ole uusien asukkaiden mukava tulla asuntoon, joka täytyy hinkata lattiasta kattoon muuttopäivänä (niinkuin meille kävi tämän asunnon kanssa, hyi että). Hyvä on siivota ainakin uuni, jääkaappi, näkyviin jäävät pinnat ja imuroida pintapuolisesti.
    • Käy tavaroita läpi niin paljon kuin pystyt pakkaamisen yhteydessä. Muutto on hyvää aikaa käydä kaappeihin hautautuneita papereita ja vaatekaappia lävitse samalla heittäen pois ne, mitä ei enää tarvitse. Kiertoon laitto esimerkiksi Facebook-ryhmien kautta on melko helppoa.
    • Yritä muuttaa yhden päivän aikana. Joillekin tämä ei tietenkään ole mahdollista, etenkään kaupungista toiseen muuttaessa, mutta helpottaa huomattavasti stressiä kun etenkin saman kaupungin sisällä muutto onnistuu päivässä. Tässäkin auttaa hyvä porukka, ruoka ja kunnon kuljetusvälineet.

    Onko teillä muuttoa edessä?

    Share:
    Ajatuksia, Hankinnat, Inspiraatio, lifestyle, Muoti, Oma tyyli, Shoppailu, Sponsoroitu, Yhteistyökykyinen

    490 – Back to School / kun nuori aikuinen lähtee kouluun

    Kuten monesti olen tainnut todeta, mulla alkaa koulu tämän kuun viimeinen viikko JAMK:n Liiketalouden linjalla. Odotan tuota hetkeä jo suurella innolla sekä kauhulla – mitä jos en sopeudu joukkoon ja voisiko tosiaan noista vanhoista kouluista ja työkokemuksesta olla niin paljon apua, että saisin hyväksiluettua hyvän määrän pakollisia opintoja? No ennenkö uppoan taas näihin ajatuksiin, ajattelin koota teille kollaasin mun pakollisista Back to School -tuotteista!

    hannamaria ellos back to school

    Phoenix Fringe -loaferit – 89,95€ / Thea Slim -farkut – 39,95€ / Modern Basic -pusero – 17,95€ / Modern Basic -venepääntiepusero – 34,95€ / Sain Tropez -pilottitakki – 49,95€ / Maybelline Eyeshadow Pallets The Nudes – 18,90€ / Villahattu – 34,95€ / Triwa Rose Falken Tan Classic -rannekello 189,00€ / Mokkalaukku – 119,00€ / Cornelia Webb -kaulakoru – 34,95€

    Syksyn tullessa on hyvä päivittää ihan perusteet – kengät, housut, mukava arkipaita ja lämpöinen neuletakki, niin iso laukku että sinne mahtuu paperit ja mielellään läppäri mukaan ja perusmeikit ovat pop. Asun täytyy syntyä nopeastikin, aikaa kun ei aina ole miettiä ja pohtia mitä pistäisi päälle ja miten tekisi meikin. Itselläni ainakin perusnudet ja ruskan sävyt korostuvat meikissä syksyllä, vaatetus taas kokee pienen skarppiuden kenkien ja laukun kautta yhdisettynä arkisempiin osiin, kuten farkkuihin tai neuletakkiin. Jaksaa istua luennoilla ja tehdä ryhmätöitä kun olo on mukava, mutta kuitenkin huoliteltu. Myöskin takki tulee jossain vaiheessa tarpeeseen, ikävä kyllä!

    Omaa vaatekaappiani aion kasvattaa nyt Elloksen kautta (kollaasin tuotteista osa nimittäin lähti tilaukseen – josko ne istuisivat mulle!) ja pitää erityisesti silmät auki tulevana perjantaina kun Jyväskylän Vilaan käy tie muiden bloggareiden kanssa pieneen shoppailuiltaan. Yhtä ihanaa kukkabomberia olen Vilalta himoinnut suuresti, täytyy pitää silmät auki jos sellainen lähtisi hyvään hintaan matkaan ;)

    Vaikka en olekaan pikkukoululainen, on Elloksella heille erityisen kiva kampanja. Nimittäin kaikki lastenvaatteet ja -kengät saa nyt -25% ja mukaan kuuluu ilmaiset toimituskulut! Tsekkaa lasten uutuudet tästä linkistä ja hyödynnä hyvät alet!

    Miten te valmistaudutte koulujen alkuun?

    Postaus sisältää mainoslinkkejä.

    Share:
    Ajatuksia, Hankinnat, Ihonhoito, Kauneus, lifestyle, Shoppailu, Tuotearvostelut

    489 – Saksan kosmetiikkaostokset

    Noniin! Eihän siitä reissusta olekaan kuin muutama viikkon ja nyt vasta päästään kiinni ostoksiin. On vähän ollut tuon ajan kanssa vaikeuksia ja inspis hukassa, kuten eilen kerroin, mutta nyt päästiin viimeinkin näiden pariin. Shoppailin siis suuresti dm:llä (ja vääääähän Douglasilla..), jonka valikoimiin kuuluu ihan täälläkin myytäviä tuotteita kuten Garnierit, L’Orealit jne, mutta joka myös pitää sisällään Suomessa tuntemattomampia meikki- ja kosmetiikkamerkkejä. Voisin tehdä näistä merkeistä toisen postauksen, mikäli innostusta löytyy niistä kuulla? Mutta nyt niihin ostoksiin!

    Saksan ostoksetSaksan ostokset

    Kosmetiikkavälineet

    Mukaan tarttui pari todella tarpeellista juttua ja pari vähemmän tarpeellista, jotka ostin vain sillä että ‘no perhana, noihan on kiva lisä’. Tarpeellisia olivat nimen omaan tämä kuorintahanska ja Alverden kosteusliinat, joilla muuten lähtee meikki aivan uskomattoman hyvin! Nuo pienet purkit joihin saa kätevästi vaikka meikkivoiteen jämät tai hiusmaskia matkalle mukaan, maksaa Saksassa niin vähän että niitä olisi pitänyt ostaa pari lisää… Zoevan 142 Concealer Brush on ollut ihana lisä arkimeikkiin ja tekee peiteaineen levittämisestä mukavampaa. PS Stippling Brush on Primarkilta ja maksoi sen 2€, joten en siltä suuria odottanut. Eihän tuolla peittävää lopputulosta saa sillä harjakset ovat niin pitkät eivätkä millään tavalla tukevat. Ajaa silti asiansa esimerkiksi nestemäisen varjostuksen levittämiseen kun ei tahdo liian tummaa lopputulosta.

    Saksan ostokset

    Matkapakkaukset ja naamiot

    Sorruin. Kaikki oli niin halpaa ja kätevää testailla! Noh, nämä onneksi maksoi max vaan sen 2€ kipale. Mukaan mahtuu niin kosteuttavia kapseleita, erilaisia kosteuttavia ja korjaavia naamioita kuin yksi Douglaksen oma meikkivoidetesterikin. Näistä olen korkannut ainoastaan tuon Douglaksen vihreän Hydrating Maskin joka näkyy etualalla ja tykkäsin siitä suuresti! Kapselit säilytän syksyn ja talven kuivalle iholle. Seuraavaksi testiin menee tämä meikkivoide, sillä sävy oli sen verran tumma ettei sitä talvella enää voi kokeilla. Odotan innolla etenkin tuota maito-hunaja -maskia ja samalla hiukan pelkään tuleekohan siitä allergista reaktiota (hunaja kun saattaa ikävästi välillä vaikuttaa ristiin tuon siitepölyallergian kanssa).

    Saksan ostokset

    Meikit

    Hillitsin itseni näköjään melko hyvin meikkien suhteen. Kaikki olisi ollut luomiväripaleteista lähtien niin halpaa ja edullista, että olisin voinut mennä sekaisin. Pidättäydyin kuitenkin jutuissa joita halusin joko testata, tarvitsin ja jotka menevät varmasti käyttöön ajan kanssa. Tässä muuten näkyy pari niitä sarjoja jotka on suomalaiseen silmään hiukan tuntemattomampia. Kuvasta uupuu KIKOlta ostamani kulmakynä, sillä se taitaa olla vielä jossakin laukun pohjalla… Garnierin luotto-misellivedestä löytyi minikoko matkalle mukaan, joten olihan se pakko kotiuttaa! Kerron etenkin noista Alverden ripsareista lisää tulevaisuudessa, sillä vaikka Alverde ei kaikilta osin täysin luonnonkosmetiikkaa olekaan, ovat ne melko lähellä ja hintansa vuoksi todella hyviä vaihtoehtoja normimerkeille!

    Saksan ostoksetSaksan ostokset

    Hygieniatuotteet

    *punastuu* Tässä menin hiukan överiksi. Kaksi erilaista suihkusaippuaa, kropparasva, käsirasva, yövoide, silmänympärysvoide ja kolme dödöä. Mandy itse vannoo alumiinittomien dödöjen puolesta, joten lupauduin Alverdelta kokeilemaan yhtä. Korkkaan tämän myöhemmin ja teen aiheesta luultavasti postauksen. Lisäksi hamstrasin kaksi lempparidödöä – Rexonan Maximum Protection -sarjan deodoranttia. Täällä ne maksavat lähemmäs kymmenen euroa, Saksassa puolet vähemmän. Score! Kuten näkyy oli kroppatuotteet todella Alverde -painotteista, mutta minkäs teet kun siitä on kovaa tahtia nousemassa lempibrändi ainakin ihonhoidon saralla luonnollisuutensa ja hintansa puolesta! Niin ja tuo Douglaksen käsirasva – jos tuoksu voisi pyörryttää ihanuudellaan, kaikki tuoksuisi tältä.

    Kulutetut varat

    Koitin hiukan summailla yhteen paljon kosmetiikkaan meni rahaa yhteensä ja loppusummaksi sain n. 80 euroa. Tämä on kaikesta tästä + yhdestä vähän hintavammasta kulmakynästä mun mielestä aika todella vähän. Suomessa olisi saanut pulittaa ainakin 1/3 enemmän ja tuotteet olisi olleet sitä perus Niveaa jne. ME LIKEY. Onnea on Saksassa asuva ystävä, joka vierailee Suomessa ainakin kahdesti vuodessa joten mikäli johonkin näistä rakastun toden teolla, ovat ne jälleen saatavilla ;) Tälläiset on siis mun perus ulkomaan kosmeostokset – suosin mahdollisimman paljon merkkejä, joita ei Suomesta saa. 

    Millainen kosmetiikkaostaja olet – maassa maan tavalla vai pysytkö tutuissa merkeissä?

    Share: