Hae
Hannamaria

426 – Ensimmäinen kokonainen 5:2 -dieettiviikko

Viime viikko oli ensimmäinen kokonainen 5:2-dieettiviikko, jonka toteutin Nutrilett-tuotteilla. En voi sanoa sen olleen helppo selkätilanteeni takia, josta kerron ihan erikseen tarkemmin. Pääpointti kuitenkin on, että kävelyä ja jumppaliikkeitä kummempaa liikuntaa en ole voinut kahteen viikkoon tehdä ja tällä hetkellä toipumisaikaa on vielä n 4-5 viikkoa jäljellä… Pitkiä kävelylenkkejä ei vielä selkä salli tehdä, mutta päivän aikana on pakko kävellä ja verrytellä ja liikkua muuten – portaita ja sen sellaista ympäri työpaikkaa, koulua ja asuntoa.

Aiheena kuitenkin oli kahden päiväkirjamerkinnän julkaiseminen. Jotta tämä postaus ei veny äärettömyyksiin, mennään aiheeseen;

Viikon 1. päivä – Maanantai 15.2.
Takana suht. rauhallisesti ja heräilemättä nukuttu yö. Edellisnä päivänä tehtiin kotitekoista pizzaa ja nappailtiin pari suklaalevyriviä (ei koko levyä!) Ystävänpäivän kunniaksi. Päivä vietettiin pitkälti lattialla / sohvalla maaten kauppareissua ja kokkailua lukuunottamatta selkäkipujen takia. Tänä maanantaina oli lääkärikäynti keskustassa, joten siinä tuli kävelyä ja kulutusta jonkin verran.

8:30 Breakfast pirtelö ja kahvi, 203 kcal
12:00 Kanakeittolounas ja kahvi, 122 kcal
14:45 Teekuppi
16:30 Suklaapirtelö (skippasin toisen keiton), 112 kcal
19:45 Mansikkapirtelö, 110 kcal
Kaloreita yht. 557
Vettä 2,4l

Olo ei ollut tänä päivänä erityisen huono. Selkäkivun takia hutera ja heikko, mutta ok. Nälkä vaivasi ainoastaan juuri ennen iltapalapirtelöä, jonka jälkeen ei ollenkaan ennen seuraavaa aamua ja aamuapalaa (rahkaa ja marjoja). Kalorit menivät hiukan yli, mikä on kyllä pieni ihme – söin kuitenkin todella tarkasti pitkin päivää.

Viikon 2. päivä – Torstai 18.2.
Takana huonosti nukuttu yö, paljon pyörimistä ja pätkittäistä unta kipeiden lonkkien ja selän takia. Kipulääkkeet eivät auttaneet nukkumista, nukahtamisessa auttoi lihasrelaxantti.

8:30 Breakfast -pirtelö ja kahvi, 203 kcal
12:10 Kasviskeitto ja kahvi, 121 kcal
15:30 Mansikkapirtelö, 110 kcal
17:40 Mansikkapirtelö, 110 kcal
18:50 Yksi porkkana, pieni 60kcal
19:30 Suklaapirtelö, 112 kcal
Kaloreita yht. 716 kcal
Vettä 2l

Olo ei päivän päätteeksi ollut hyvä, vaikka kalorit menivätkin yli sen suositellun 500 kcal. Töistä tulin kotiin väsyneenä ja selkäkivuissa, join pirtelön ja painuin sohvalle katsomaan televisiota. Blogia olisi pitänyt päivittää, mutta puhti ei riittänyt. Odottelin koko illan iltapalapirtelön juomista ja vettä hörpin pitkin iltaa jotta ei maha kurnisi koko aikaa. Opin tästä päivästä, että iltapäivälläkin pitää syödä keitto. Vaikka silloin ei siltä tunnu, tekee se elämästä paljon helpompaa loppupeleissä ja helpottaa iltaa.

Nämä olivat paastopäivät kaksi ja kolme. Selkäkipujen, siitä johtuvan väsymyksen sekä kehon paastoon tottumattomuuteen melko hankalia. Kumpanakaan päivänä ei yllättävää kyllä tehnyt herkkuja mieli, vaikka pieni nälkä välillä kurnikin. Ja herkkuja oli tosiaan tarjolla – ehkä sillä säännöllisesti syömisellä jotakin vaikutusta oli.

Täytyy ottaa Sanniin yhteys ja kysyä teenkö jotakin väärin ja miten näitä voisi rukata, jotta kalorimäärät pysyisi kurissa tuolla 500 kieppeillä. 5:2 -dieetin ohjeissa käsketään kalorit pitää alle 500 kcal per päivä, mutta Nutrilettin VLCD-ruokavaliossa käsketään naisten syödä 5 annospussia päivässä, joka vie kalorit pakosti yli tuon 500kcal. Täytyykin varmistaa kumpi on tehokkaampi tapa – vähentää pussien määrää per päivä vai syödä tuo 5 pussia mikä on tarkoitettu vai etsitäänkö ratkaisu näiden väliltä.

Painoa on tippunut liikkumattomuudestä, synttärikahveista ja paastopäivinä runsaasta kahvin- /teenjuonnista huolimatta reilu viikon aikana 700g ja vaaka näytti tiistai-aamuna 23.2. lukemaa 94.1kg. Vielä kun saadaan päivärytmi selville ja pääsen tästä edes niille kävelylenkeille niin johan alkaa tippua urakalla! 😀

Onko teillä projektia menossa tällä hetkellä?

Nutrilett -tuotteet saatu blogiyhteistyönä.

425 – INSTAGRAM & LIFE LATELY

Hiukan reiluun viikkoon on mahtunut aikas paljon. On ollut syntymäpäivää – jee 22-vee minä! – lääkäri- ja fysioterapeuttikäyntiä, ristiäiset, teehetki, ystävänpäivää ja kaikenmoista hemmottelua. Käydään kuitenkin kohta kohdalta asiaa hiukan tarkemmin lävitse.

1. & 2. Ristiäisistä viime lauantailta! Oli kerrankin aihetta pukeutua hiukan paremmin, joten otettiin tilaisuudesta vaari. En ostanut uutta mekkoa tälle kertaa, vaan käytin hyväksi todettua Espiritin mekkoani, joka oli viimeksi päällä omissa valmistujaisissa. Jullille saatiin kaulaan ihana rusetti, sliipatun tukan kanssa oli aika murun näköinen.

3. Ostin itse itselleni ystävänpäivänä tulppaaneja kaupasta ja oli muuten kevään ensimmäiset tulppaanit! Keskiviikkona kun oli virallinen syntymäpäivä käytiin kouluni jälkeen syömässä ja kaupan kautta nappaamassa pieni kakku kotiin illan herkuksi – syötiin tuosta itse asiassa vaan puolet, toinen puolisko odottaa pakkasessa parempia aikoja.

4. Eilen käytiin Aven kanssa käyttämässä lahjakortit Lutakossa sijaitsevassa Teeleidissä ja maisteltiin mansikka-shampanja -teetä sekä Irish Coffee -teetä. Rakastuin kumpaankin, etenkin tuohon mansikka-shampanjaan. Ave sitä osti kotiin, mulla on vielä pari muuta teepussia tyhjennettävänä ennenkuin kaappiin mahtuu lisää! Oli ihana taas päivitellä kuulumisia Aven kanssa, meillä jotenkin synkkaa tosi hyvin 🙂

Alaoikealla on ihana ystävänpäivälahja Change -liikkeeseen – tulee niin tarpeeseen kun justiinsa yksi päivä valitin ettei meinaa olla kunnolla istuvia alusvaatteista. Nyt siihenkin tulee muutos! Vielä kun kerkeäisi sinne asti… Ja samassa kuvassa uusi yberihana hiiri, jonka sain miehekkeeltä manattuani läppärin oman hiiren huonoutta kuvia muokatessa 😀 Valituksesta joskus jotain hyötyä 😉

Yläoikealla on aika perus työpäivän asu – kunnon kengät ja siistit vaatteet muuten. Nuo kunnon kengät on muuten tässä selkätilanteessa tulleet todella tarpeeseen… Selkäni nimittäin taas kenkkuilee urakalla ja nyt siinä on todettu iskias sekä SI-nivelten pieni revähdys tai jotain sellaista – kävelemään pääsen, pitkään istuminen ja seisominen on tuskaa. Salille menosta ei ole vielä puhettakaan, jumppaohjeet sain fysioterapeutilta joten niillä mennään. Onneksi on 5:2 -dieetti menossa, joten paino ei pääse karkaamaan taas. Kerron tästä selkätilanteesta tarkemmin kun saan lausunnot lääkäriltä.

Vasemmalla sitten yksi inspiskuva, jonka pohjalta olen alkanut miettimään ensimmäistä TATUOINTIANI! Synttäripäivän kruunasi, kun Julli ilmoitti kustantavansa mulle ensimmäisen tatuoinnin. Mulla on pitkään haaveissa ollut peura-aiheinen tatuointi, joka nyt pääsee toteutumaan. Ja paikkaan josta varataan on itse asiassa 2 for 1 -tarjous eli kaverille kanssa, joten Jullikin saa uutta mustetta ihoonsa! Taidan tehdä pienen inspispostauksen jos kerkeän, huomenna olisi tarkoitus varata aika. Niin ja se tärkein;

Ihanaa iltaa & yllätyksellistä viikonalkua!