Hae
Hannamaria

318 – Ruokajuttuja vko 26

Oon nyt jonkin aikaa, eli noin viikon, kuvannut aika ahkerasti sitä, mitä on päivän mittaan tullut syötyä. Ruokailut on sujuneet melko hyvin, ei ole vielä kertaakaan tullut aivan järjetöntä makeanhimoa tai mitään – olenko siis pääsemässä sokerista irti!? Vaaleaa viljaa on tullut kyllä syötyä vielä suht. paljon etenkin kuluneella viikolla, mutta koitan sitäkin tästä lähtien vähentää.

Tottakai vaaleasta viljasta en ole kuvaa ottanut, mutta sitä on tullut syötyä mm. paahtoleivän muodossa osana lämpöisiä leipiä, johon kuului mm. sinappia, tomaattia, leikkelettä, juustoa, ananasta, tomaattimurskaa ja kaikkea mitä kaapista sattui löytymään. Näitä tuli tällä viikolla syötä pariin otteeseen 2kpl kerrallaan *punastuu*.

Aamupalat mulla on koostuneet aika pitkälti joko annospuuroista tai rahkasta ja mangopiltistä. Pitkään söin vaan tuota rahkaa&mangopilttiä (oikeat marjat kun on vielä Petäjävedellä pakkasessa…), nyt tällä viikolla oon alkanut syödä puuroa aamulla ja oon todennut että se on paljon parempi aamupala – ei ole heti ysin aikaan nälkä! Ennen lounasta, joka on kello 12, syön kyllä lähes aina yhden banaanin. Ennen lounasta menee myöskin vähintään 0.75l vettä, jota mulla on aina työpisteellä pullossa vieressä.

Lounaat ovat melko samantyyppisiä kuin nämä yllä olevat annokset. Oikeanpuoleinen on itse asiassa lounas, vasemmanpuoleisen annoksen söin juuri ennenkö lähdettiin perjantaina festareille ja tiesin että ruoka-aika venyy pidemmälle iltapäivään. Joskus käyn meidän ruokalassa syömässä, jolloin yleensä skippaan perunat/riisit/pastat ja otan ruisleivän proteiinin ja salaatin kera. Ruokajuomana on vettä, maitoa en osaa enää juoda ruoan kanssa.

Välipaloina on banaania, rahkaa&pilttiä, joskus leipää jos tiedän seuraavan isomman ruoka-annoksen venyvän hiukan pidemmälle iltapäivään. Päivälliseksi otan yleensä palan ruisleipää sekä mitä kaapista sattuu löytymään – kanaa&salaattia, kinkkikiusausta, leipää, you name it. Eilen tein lounaaksi täytettyjä paprikoita ja kasasin siihen kylkeen salaatin. Paprikoissa on sisällä kanaa, kesäkurpitsaa, paprikaa, kevätsipulia sekä valkosipulia.

Sain tuossa viime viikolla lisäksi Hyvinvoinnin tavaratalolta* CocoVi:n Superfood starttipaketin sekä parit muut CocoVin: tuotteet tutustuttavakseni, niistä juttua blogissa vähän myöhemmin. Olen noissa superfood-asioissa vielä ihan uuno, joten hyviä reseptivinkkejä otetaan vastaan!

Nyt maukkaat ja kevyet lounasreseptit jakoon!

317 – Iskelmäfestivaali

Normaalisti en hannamariassa juurikaan kirjoita musiikista, keikoista tai festareista ylipäätään. Viimeisin musiikkiaiheinen postaus taitaa olla viime kesältä Ruisrockin reissusta. Vai olisko sittenkin viimekesäinen Suomipop? Anyways, tänä kesänä tämä Iskelmäfestari taitaa jäädä ainoaksi festariksi (ellen sitten mene salakavalasti kuuntelemaan suomipoppeja aidan takaa satamaan!).

Iskelmäfestarithan järkätään Himoksessa Jämsässä, jonne on tästä Jyväskylästä niinkin lyhyt matka että reissun voi tehdä ihan päiväseltään. Huomattava parannus parin vuoden takaiseen Himos-reissuun oli nyt asfaltoitu piha, aiemmin piha oli suurikivistä soraa ja oli tuolloin paljon paskempi kävellä. Nyt paikka oli järkätty oikein hyvin, mutta 3€ vesipullosta on aivan järkyttävä määrä (ja ei, paikalla ei ollut erillistä täyttöpistettä kuten normaalisti vaan aina janon yllättäessä piti ostaa uusi pullo…)

Komeampi puolisko voitti meille Iskelmäradiosta liput perjantaiksi, joten auton nokkahan kääntyi ilman muuta sitä kohden perjantaina. Itse missasin tuon kyseisen soiton SEKÄ sen uusinnan, täytyy koittaa googlailla josko sen löytäisi podcastina vielä jostakin – oli se niin söpösti tehty ja lämmitti mieltä 🙂

Listasta löytyi kummallekin jotakin jota odottaa oikein toden teolla – miehekkeelle Arttu Wiskari ja mulle Juha Tapio. Herra Wiskari oli kyllä aivan mahtava, miehellä on todella upea ääni ja mahtavat biisit. Jos Leavings iskee niin iskee warmasti Wiskarikin. Wiskarin aikaan soitti vielä Sillanpään Jari toisella lavalla ja päästiinkin suht. lähelle lavaa. Jari oli kyllä yllättävän vaisu, oli hiukan liikaa tarinankerrontaa koko setissä.

Mun suosikki kyseisen päivän ohjelmasta, Juha Tapio 🙂 Haluttiin jäädä katsomaan kyseinen keikka tuolta yläältä, sillä lavan eteen olisin varmasti pienenä tyttönä kuollut ja takaa taas en olisi nähnyt mitään. Nyt näkyi ja kuului hyvin! Meinasi pari kyyneltä vierähtää jälleen kerran keikan aikana, sama meinasi käydä Wiskarin kohdalla. Juha Tapiota kuuntelisin vaikka ja kuinka työpäivän aikana, mutta spontaanit liikuttumiskohtaukset ei välttämättä olisi kovinkaan suotavia työaikana. *punastuu*.

Yö oli livenä suhteellisen vaisu, joten jätettiin katsomatta kyseinen bändi ensimmäisen 20 minuutin jälkeen. Heidän musiikkinsa on todella hyvää levyltä toistettuna, livenä ei näköjään ole minkäänlainen. Mentiin toisen lavan luo istumaan, joten siihenkin musiikki kuului. Abreu ei jotenkin sopinut kattaukseen, eikä laulusta saanut keikan aikana selvää ollenkaan. Tähkä ja Vartiainen skipattiin, olin niin kylmissäni ja fiiliksissäni Tapion jälkeen että oli aika mennä ruoan kautta kotiin.

Reissu oli siis mitä mahtavin, keli suosi ja seura oli parasta mitä tämän pallon päältä löytyy. Kiitos kulta kun viitsit nähdä vaivaa ja jaksat vaikka välillä oonkin hiukan känkkäränkkä. Oot paras.

Käyttekö te festareilla tänä kesänä?