Hae
Hannamaria

215 – syksyfiilis

Kellekään varmaan ei ole jäänyt epäselväksi, että syksy (ja miksei talvikin) on mun lempivuodenaika. Itse asiassa kaikki muu paitsi kesä on melko ihanaa… Mutta anyways, se syksy. Arki koittaa kesän jälkeen ja illat alkaa pimetä. Saa luvan kanssa syrjäytyä (:D) ja mennä töistä suoraan kotiin, laittaa ruokaa ja istua illan töllön ääressä. Niin ja kirjoitella postauksia.

Arkeen kuuluu myös liikunta. Työmatkoja en ikäväkseni kovin usein kävele, sillä yleensä on niin kiirus lähteä töistä joko harkkoihin tai sovittuu kahvihetkeen ystävän kanssa etten viitsi ensin kävellä kotiin ja vasta siitä lähteä autolla menemään. Mutta liikuntaa tulee kyllä niin kuntosalin kuin lentopallonkin muodossa. Tänä syksynä selkä on vaivannut normaalia enemmän ja kunhan saan sen taas kuntoon, pääsen tosissani harrastamaan rakastamiani lajeja – nyt on reilun kuukauden verran menty puolikuntoisena.

Ja se ruska. Ja sumu. Onko mitään upeampaa kuin lehtien värin muuttuminen keltaiseksi ja punaiseksi? Niiden peittämä maa on erinomainen kuvauskohde, varsinkin jos sattuu olemaan sopivan aurinkoinen ja kirpakka päivä että luonto ei anna periksi olla koko iltaa sisällä. Meillä muuten tuli jo ensilumi, työkaverit ei arvostaneet mutta itse hehkuin onnesta 😉

Lämpöiset vaatteet ja kerrospukeutuminen. Olen kerrospukeutuja henkeen ja vereen ja sen takia saankin kesäisin aina raivarit – tai lämpöhalvauksen. Haluan että linjat soljuvat ja asu koostuu monista eri elementeistä. Peittäähän ne kerrokset nyt näitä vararenkaitakin vähän 😉 Ja tummista vaatteista kun pidän niin syksy ja talvi on mulle sitä kulta-aikaa!

Kynttilät on tänä syksynä innoittaneet mua todella suuresti. Ennen en ole niille niin lämmennyt, mutta nyt oman asunnon myötä olen todellakin rakastunut. Tuikut on mun lempparit, niitä saa aina siirrellä helposti paikasta toiseen eikä tarvitse huolehtia kaatuuko tuikku, toisin kuin jalallisissa malleissa. Vielä kun muistaisi ostaa ne tulitikut niin saisi tuikut tulille.

Nyt alkaa pikku hiljaa töissäkin taas helpottaa ja jää vapaa-aikaa. Kuten jo viime postauksessa tokaisin, on viikonloppuna jälleen aika suunnata nokka kohti Helsinkiä ja Indiedaysin päivä- ja iltaohjelmaa. Reissusta tulee varmasti mahtava, sain eilen viimeinkin valittua mekon ja kengät iltaohjelmaa varten. Nyt enää vain korut puuttuvat 😉 Huutakaa hep jos olette tulossa ID:n tapahtumiin lauantaina!

Joko olette valmiita talveen?

214 – viikko 42

Kootut selitykset viime viikon vähäiseen postausmäärään olkaa hyvä! Nykyään tuntuu, että tälläiset ’hei mitä mulle kuuluu’ -postaukset olisi helpompi tehdä videona, mutta kun rupeaan miettimään senkin muokkaamiseen kuluvaa aikaa en ole enää niin varma. Mutta, jatketaan niihin (teko)syihin eli mun viime viikkoon.

Viime viikolla tuli tehtyä aivan sairaasti töitä, joka selittää postausten vähyyden. Ensin normaalit päivät viikolla ja siihen perään päivät viikonloppuna. Ei siinä, tykkään työstäni vaikka se onkin stressaavaa, mutta tällä viikolla kaikki on ollut jotenkin erityisen hankalaa. Nyt viikonloppuna tehdyt työt olivat hieman erilaista siihen normaaliin verrattuna (lue: siivousta ja puunaamista tuotannon poikien kanssa), mukavaa vaihtelua välillä. 🙂

Se, mikä ei ole mukavaa vaihtelua on unettomuus. Tämä viikko on ollut aivan törkeän hankala unien vähyydenkin takia – joka yö on tullut nukuttua joko alle tai vain lähemmäs 6h. Sillä määrällä ei pitkään jaksa työpäivää ja harkoituksia. Selkäkipu vei  viime viikolla mehut kyllä aika lailla, toivottavasti nyt helpottaa. Jouduin tiistain kahvittelukin perumaan kivun takia, töissä meinasin yhdessä välissä rueta huutamaan suoraa huutoa kivun takiah… En muista millon viimeks mulla olis oieasti ollut _virkeä_ olo.

Viikonloppuun mahtui myös ystäväni Ronjan synttärit – hänkin liittyi viimeinkin meidän parikymppisten kööriin! Nyt ollaan kaikki virallisesti vanhoja, hups. Miten tässä näin kävi! Tosin vasta nyt tuntuu että oikeasti elämä alkaa pikku hiljaa hymyillä, ei ketuta enää niin suuresti ja ehkä tämä elämä tästä. Onneksi joku pv jaksaa ryhdistäyty ja lähteä ihmisten ilmoille! Ainut kuva koko juhlista on ruoasta – muita kun ei saa kuulema julkaista 😀

Toivottavasti teilläkin oli hyvä viikonloppu – ja erittäin suurempiuninen viikko! Täälläkin koitetaan taas saada nukuttua ja saada postaustahti normaaliksi. Onneksi nyt lauantaina on Indiedaysin pv- ja iltaohjelma tiedossa, mutta missä on mun Zalandon mekot! Saisi paketti jo tulla… Kiinnostaisiko teitä muuten kuulla tuosta mun selkäsysteemistä enemmän? On nimittäin pitkä tarina siinäkin.

Ps. Nellyn lahjakortin arvonta päättyi eilen, arvon voittajan tällä viikolla!

Hyvää viikonalkua!


Long story short – 7 days in a row of work (and still going strong!), a broken car, not enough  sleep, insane back-pain, friend’s birthday and a draw that ended yesterday evening. Oh and a nice new acquaintance… 😉