Follow:
Monthly Archives

May 2014

    Ruoka

    149 – tammerfors på veckoslutet

    Antakaa anteeksi ruotsinkielinen otsikko, en malttanut olla käyttämättä sitä näin hyvin soveltuvaan postaukseen! Tai no hyvin ja hyvin, viime kesän saaristoreissun postauksiinhan se olisi pitänyt käyttää, mutta oh well…

    Lautantai tuli siis luurattua Pirkanmaan suunnalla pyörähtäen IKEAssa ja Tampereen sykkeessä. Tai no, jos päivällisellä käyntiä voi ‘sykkeessä käymiseksi’ kutsua niin siinä tapauksessa. Joka tapauksessa, päivä oli mukava ja paljon tuli saatua hyödyllisiä tarvikkeita muuttoa varten. Sain mm. viimeinkin sen pitkään etsimäni TV-tason sekä vielä puuttuvat syvät lautaset ja hiukan muuta astiastoa. Oli niin kaunis päivä ettei haitannut yhtään lähteä pienelle road tripille Tampereen suuntaan.

    Samalla tuli katsastettua Aussie Bar ja heidän ruokatarjontansa. Ei oikein vakuuttanut kun ruoan saannissa kesti todella kauan vaikka meidän edellä ei ollut ketään. Onneksi tultiin sentään sanomaan että keittiössä on jotakin ongelmia. Ja kun ruoka viimein saapui, oli burgerin pihvi pieni pettymys – se oli aivan liian tiivis ja oli erittäin hankala leikata burgerin hajoamatta. Ei pihvi ollut mukava syödäkään, kaikki mureus oli kaikonnut jonnekin. Muuten Classic burger oli erittäin klassikko, hiukan ehkä liiankin perinteinen.

    Ylipäätään Tampereella käynti oli erittäin piristävä kokemus, nyt jaksaa taas Jyväskylää hiukan pidempään :)

    Sorry for the Swedish headline, it was necessary for this occasion… On Saturday it was time for IKEA so I’d finally get the rest of the stuff I need for my move. So I finally got the TV-stand I was hoping to find and I also bought some more plates & cuttlery I was still missing. All and all it was a succesful day of shopping at IKEA. 

    The next stop was Aussie Bar at Tampere, which we decided to have some dinner. The Classic burger was a bit of a disapointment since it took so long to make (there was no-one before us) and the steak was a bit too tense. The service otherwise was really great, it was nice to visit Aussie bar again after such a long break. Now it’s much easier to stay at Jyväskylä for a while longer. :)

    Share:
    Uncategorized

    148 – uusi lumia

    Jep, uuden puhelimen hommaaminen oli viime Perjantaina edessä. Ei-niin-vanha rakas Lumia 820 koki kovan kohtalon lentopallotreenien aikana. Sen kerran kun jätän kentän laidalle avaimien ja vesipullon kanssa niin tottahan toki näyttö saa turpiinsa ja kosketuslevytkin meni oikeasta alanurkasta säpäleiksi joten en saanut edes puhelinta auki. Onneksi kuitenkin tallennan aina otetut kuvat sd-kortille ja yhteystiedot sekä muut tärkeät infot synkkautuu Microsoft-tilin kanssa, joten mitään tärkeää ei menetetty (Whatsapp-keskusteluja lukuunottamatta).

    Ensiksi ajattelin josko puhelimen korjaus olisi järkevin ratkaisu, mutta se olisi tullut saman hintaiseksi kuin uuden ostaminen joten en nähnyt siinä järkeä. Oli siis aika armaan ensimmäisen WP-puhelimeni jäädä historiaan, harmi kylläkin kun oli siihen asti erittäin hyvin totellut ja ollut erittäin kestävä puhelin. Ja oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kytky minkä hankin, nimimerkillä vielä vuosi maksettavana…

    Uusi (vielä) Nokialainen päätyi ostoskoriin sitten heti Perjantaina. Olin koko Perjantaipäivän ilman puhelinta, sillä ei ollut yhtäkään mikrosimillistä varapuhelinta ja tottakai ei omistettu niitä adaptereita yhtäkään kappaletta. Pohdiskelin kahden mallin, Lumia 1020 ja Lumia 630, välillä, mutta päädyin halvempaan vaihtoehtoon vaikka etenkin kamerasta jouduin tinkimään. Uusi puhelimeni on siis vastikää julkaistu 630, jossa on WP 8.1-käyttis edellisen 8:n sijaan.

    Tähän mennessä 8.1 on ollut erittäin positiivinen yllätys, sillä siinä on Word Flow-näppäimistö ja näytön yläreunasta saa samsungmaiseen tapaan vedettyä alas komentopaneelin, jossa näkyy uusimmat ilmoitukset. Myöskin äänen säätö on nyt muutettu niin, että soittoäänelle ja ilmoituksille on omat voimakkuutensa, samoin kuin puhelun aikana voi nyt säätää pelkästään puhelun äänenvoimakkuutta. Suurin muutos on varmaankin se, että nyt laattojen taakse saa valittua itselleen taustakuvan, joka näkyy vain jos sen päällä on WP:n oman sovelluksen laatta. Myöskin laattarivistöt saa nyt 3 eri riviin ja niiden kokoakin voi nyt vaihdella monipuolisemmin.

    Huonona puolena tässä puhelimessa on kameran laatu. Kamera on melkein täyttä kuraa ja menee hetki totutella tämän kameran kanssa kuvaamiseen. Tuleepahan ainakin otettua järkkäri useammin matkaan mukaan. Kameran laatu olisin suurin kynnyskysymys 1020 ja tämän puhelimen välillä, joka näkyi tottakai hinnassa. Tämä maksoi sen 145€, kun taas 1020 maksoi melkein nelisensataa. Tässä muuton alla kun ei hirveästi sitä ylimääräistä ole jos meinaa muuten päästä elämään, päädyin luonnollisesti halvempaan vaihtoehtoon. Ja runkomateriaalista kyllä huomaa että on ‘halvemman mallin Lumia’, on aivan eri painoinen kuin 820 oli.

    Värinä on ikävä kyllä tylsästi valkoinen. Keltaisen olisin halunnut, mutta sitä ei kuulema Suomeen jostain syystä tuoda. Täytyy tsiikailla josko se tulisi vaihtokuorena myöhemmin myyntiin, silloin se olisi ehdottomasti seuraava ostos. Pieni ero normaaliin valkoiseen tässä kuitenkin on – takakansi on aivan täysin matta. Se ei kiillä eikä lipsu kädessä, vaan on pysyy erittäin jämäkästi handussa. Gigantissa ei ollut vielä mitään suojia myynnissä tulevat vasta alkavalla viikolla. Ehdottomasti täytyy näytönsuojakalvo ostaa, samalla varmaan hankittava jonkin sortin flip-coveri myöskin.

    All and all, kolmen päivän käytön jälkeen hyvä perus Lumia :)

    Did somebody break their phone? Yep, it was me. Or actually I’m not sure who it was since I left it on the side of the court at our volleyball practise on Thursday and I have no idea who broke it :( Basically it was the end of my dear Nokia Lumia 820, but a new beginning for a brand new Lumia 630. After a three-day usage I can say that it’s overall a very nice addition to their cheaper Lumia family.

    The good definitely beat the bad in this model – even though the camera sucks it’s still usable. All the good qualities beat the bad; it’s fast, I can choose a background image for the live tiles, it has a new Word Flow -keyboard, you can finally choose different volume settings for ringtone and for apps, it has this samsung-like control panel (that you can open sweeping from the top edge down in the starting screen). And the phone itself is very light, though you can definitely notice the savings they have made in this cheaper model when comparing to my old Lumia 820. 

    I would have wanted this in yellow, but for some reason they don’t sell it in Finland. They only sell green and orange of the funkier colours. So, I went with a basic white which is a bit dull, but still chick. This isn’t a normal white, since these back covers are all matte in this Lumia 630-model, the white isn’t so dull afterall. The matteness makes it easy to hold and that’s why it doesn’t fly around everywhere. I’m not sure about the getting-dirty part though, but thank god the back covers are changeable in this model. :) So all and all a nice cheap Lumia, even though the camera sucks. At least I have a reason to carry my real camera around a bit more!

    Share:
    Ihonhoito, Kauneus

    147 – ikuisuusprojekti: akne – the good and the bad

    Tämän kevään blogissa valloilla ollut puheenaihe on ollut kukoistava akne. Tällä hetkellä naama on jo hiukan parantunut siitä mitä se kuurin alkaessa oli (sietääkin, onhan kuurin aloittamisesta jo parisen kuukautta). On käyty läpi niin ihon aikaisemmat vaiheet, kuurin aloitusnassu ja ylipäätään kerrottu kuurista hiukan. Nämä kaikki aiheen postaukset löydät tunnisteen ‘Hanna‘ alta tuolta sivupalkista.

    Tällä kertaa ajattelin keskittyä hiukan näihin hoidon huonompiin puoliin. Jos googlaa käyttämäni lääkkeen nimen (Isotretinoin Actavis) löytää kunnon listan mahdollisista sivuvaikutuksista ja rajoituksista milloin kuuria ei saa syödä. Kuurin aikana mm. ei missään nimessä saa tulla raskaaksi, sillä lääke aiheuttaa sikiövaurioita, kuuria ei saa aloittaa jos on maksan vajaatoiminta jne. Koko tuoteselosteen pelotteluineen voitte lukea halutessanne tästä.

    Mulle itselleni ei suurinta osaa näistä sivuoireista ole tullut, mutta erityiseti ihon kuivuminen on mulla ollut erittäin paha, varsinkin naamasta ja huulista. Toisaalta on ihanaa ettei iho ole enää öljyinen ja meikit pysyy naamassa, mutta kun toisena vaiheoehtona on hapertuneelta sanomalehden sivulta näyttäminen, ei se öljyisyys ole niin paha. Tähänkin on viimeinkin löytynyteet oikeat tuotteet, joista kerron toisessa postauksessa. Yllä olevassa kuvassa on työpäivän jälkeen suunympärys, kun on olleet meikit naamassa koko päivän. Auts.

    Myöskin kämmenien kuivuminen ja pienelle punaiselle näpylle vetäminen on ollut erikoista. Joskus se pahenee ja kuivuu todella pahasti, jolloin kirvely on aivan hirveää. Muutaman päivän rasvaa hiukan ahkerammin niin punoitus ja kuivuus on poissa. Ylläolevassa kuvassa punoitus on lievää ja käsi näyttää tältä kun suurin punoitus on kaikonnut, Yleensä punoitus ja näpyt sijoittuu koko kämmenen alueelle ja saattaa jatkua hiukan vielä ranteen ylikin. Tälläiseltä tummentuneelta se näyttää kun kuivuus on melkein kokonaan kadonnut.

    Myöskin nenän limakalvot ovat olleet erityisen kuivat, jota ei auta yhtään meneillään oleva siitepölykausi. Samaan syssyyn silmätkin kuivavat päivän aikana näyttöpäätetyön takia, mutta ne on helppo saada taas eloon silmätippojen kanssa. Tällöin vältytään myöskin päänsäryltä jos ollaan tarpeeksi ajoissa. Kuvaa en saanut, mutta arvaatte varmaan jos kuvailen näyttäväni kunnon krapulaveikolta maanantai-aamuna – paitsi että mulla tämä toistuu viikon jokaisena päivänä punoittavien silmieni takia. Fancy!

    (kuva)

    Tajusin myöskin näitä sivuvaikutuksia uudelleen lukiessani että kyllä, tähän tänä keväänä valloilla olleeseen kärttyilyyn on ollut osasyyllisenä kyseinen lääke. Toki stressi ja muu ärsyttävä arki vaan stimuloi tilannetta entisestään, mutta erityisesti lääkkeen vaikutuksen piikkiin pistän kaikista pikkuasioista hermostumisen jota ei suurimmin määrin ennen ole tapahtunut. Tämän kevään perusteella olisin voinut olla crumpy catin ihmisversio…

    Myöskin nivelten ja lihasten särkyä on jonkin verran ollut. Kaaduin tuossa parisen viikkoa takaperin hiukan rankemmin suoraan polvilteni lentopallossa kovaa ja korkealta, jolloin etenkin vasen polvi otti itseensä aika rajusti. Pystyin kuitenkin jatkamaan harkat loppuun ja kävelemään normaalisti, joten ei siinä enempää. Loppuviikko ja seuraava viikko oli yhtä tuskaa, polvet meinasivat monesti pettää alta etenkin lenkin jälkeen. Oli pidettävä pieni tauko lenkeistä (harkoista oli muutenkin pyhien takia tauko) ja polvet parani hyvinkin nopeasti. Alkuaikoina etenkin alaselän kipu oli huomattava, mutta sekin on lieventynyt ja vähitellen kadonnut kuurin edetessä. Niin ja mustelmia etenkin käsiin tuli yhteen aikaan todella herkästi!

    Mutta sitten niihin hyviin puoliin! Ylläoleva kuva on otettu kauan ennen kuurin alkua, joten siinä iho vielä kiiltää ja on itse asiassa suhteellisen OK-kunnossa. Mutta kuten jo sanoin, iho on nykyään suhteellisen öljytön ja isoja kipeitä paukamia ei tule enää kovinkaan herkästi. Herkillä iho on, muttei yleensä kovinkaan pahasti. Nyt kun kuivuuskin on saatu kuriin niin meikkiä tarvitsee huomattavasti vähemmän kun ei ole niin paljoa peitettävää.

    Myöskin hiuksien pesuväli on pidentynyt huomattavasti, sillä päänahka ei enää rasvoitu samalla tavalla kuin aiemmin; ennen hiukset oli pestävä vähintään joka toinen päivä, nykyään voi mennä 3-4kin päivää ilman pesua jos ei urheilemassa käy. Tässä tilanteessa kyllä täytyy olla monta hyvää hiuspäivää putkeen jolloin ne eivät hapsota mihinkään suuntaan, muuten on kyllä hiukset pestävä jos ne eivät meinaa muuten asettua. Ostinpa tuossa muuten juuri uusia hiustuotteita, mutta niistä asiaa hiukan myöhemmin!

    Odotan vain sitä syksyä kun näkee viimeinkin lopputuloksen ja tietää oliko kuurista ollenkaan hyötyä. Toivottavasti akne pysyy poissa kertaheitolla ja jos ei, mulla on pari ässää vielä hihassa joita ei ole tullut kokeiltua. Jos joku haluaa lukea lisää lääkkeen sivuvaikutuksista ja muutenkin lääkkeestä itsestään, löytyy suuret määrät lisäinfoa tämän linkin takaa (PDF) tai vaihtoehtoisesti Terveyskirjastosta.

    Share:
    Uncategorized

    146 – viikonloppu vai loppuviikko

    Ihan ekana hyvää Äitienpäivää kaikille mahdollisille äideille – toki kuitenkin eniten meitin mammalle! :) Tänään on tullut syötyä hyvät omatekemät ruoat äidin kunniaksi, samoin kaupan hyllyltä napattu kinuskikakku on tehnyt tehtävänsä. Äidille hommasin tänä vuonna hänen toivomansa Kalevalan Euran sydän-kaulakorun, vaikka kuulema mitään ei pitänyt hankkia. Pah.

    Eilinen meni nätisti katsoen Suomi-Latvia jäkispeli, jonka jälkeen kyllä nolotti hetken aikaa olla suomalainen. Voi herranen aika poijjaat niiden jäähyjen kanssa, joko vika oli teissä tai tuomareissa. Ja sen vähän mitä jäkiksestä tiedän perusteella voin sanoa, että kyllä oli peli ihan suosta. Tänään sitten (kohta!) katsotaan miten Venäjä rökittää meidät, voi olla pelaajilla jännät paikat…

    Mutta sitten kuitenkin niihin iloisempiin ja järkevämpiin aiheisiin eli ruokaan ja Euroviisuihin! Katsottiin porukalla eilen Euroviisut ja kyllä parrakas mies hämmenti erittäin paljon. Ei mulla ole mitään drag queeneja vastaan, ei todellakaan, mutta kyllähän se on hiukan hämmentävää nähdä kyseisen tyylin edustaja Euroviisuissa. Hyvin lauloi ja esiintyi, mutta kyllä Suomen esitys oli parempi. Laulu oli (ja on) hyvä, mutta lavakarismaa puuttui hiukan.

    Oli hienoa päästä viimeinkin jonnekin muualle viettämään iltaa kuin kotisohvalle ja kun yhtälöön lisätään vielä hyvä ruoka, niin alkuilta menikin oikein mukavasti. Loppuilta menikin sitten kovalla lattialla istuen ja yrittäin nähdä TV:stä jotakin kun piti lähteä ‘naapuriin’ katsomaan itse kisat. Ärtymyshän siinä valtas kun piti lapsenvahtina ja kuskina toimia vaikka oli kiva ilta itselle ollut suunnitteilla. Mutta minkä sille voi jos viina vie mennessään. Onneksi ystävät ei hylkää.

    Toivottavasti teillä oli hyvä viikonloppu, koitetaan tehdä ensi viikosta vielä parempi. Mulla ainakin tulee olemaan hyvä viikko kun saksalainen työkaveri tulee viikoksi Suomeen! Can’t wait!

    It was nice finally to be able to give something back to Mom on Mother’s Day. This time we celebrated with food and cake and I bought her the neckalce she wanted, even though we weren’t supposed to buy anything this year… Yeah right.

    On Saturday it was both a hockey-night and the final of Eurovision Song Contents! We got our butts kicked at hockey, but never mind – I think that our representer in the ESC was amazing! Though other might not think like that, I really liked it. The winner wasn’t bad either, but it was weird to see a drag queen at ESC… Well, I guess it was finally the time for something like that. Not saying he was bad (the song was OK), but it was just a bit weird… Oh well, not judging. 

    I hope you weekend was great, but let’s have a even better week, shall we? I know I will since my German work-colleague is coming to Finland from Germany! Woop woop!

    Share: