Hae
Hannamaria

64 – heiaheia week 43

Oli oikein mukava liikuntaviikko, tuli peräti tasan 9 tuntia eriliasta hyppimistä, pomppimista ja juoksemista. Tiistai, perjantai ja lauantai tuli oltua tekemättä mitään mutta muuten jokaisena päivänä tuli joko oltua kuntosalilla tai lentopallossa. Kai sitä on lupa joskus relailla –  tiistaina oli paikat sen verran jumissa maanantain salista ja peleistä ettei hommasta oikein muutenkaan olisi tullut mitään. Perjantaina venyttelin hiukan mutten laske sitä niin suureksi liikunnaksi että sen HeiaHeiaan merkkaisin tuon kerran osalta. Karsea viikko kertojen osalta mutta tunteja kertyi ihan mukavasti 🙂

Sunnuntaina oli naisten pelit meidän liikuntasalissa joten oli kahdesta ilta kuuteen niitä katsomassa. Kävin siinä välissä tosin reilun puolisen tuntia kotona pyörähtämässä kahden muun joukkueen pelatessa ja meidän joukkueen levätessä. En itse osallistu peleihin – saan peliä aivan tarpeeksi kuntolentopallossa eikä lisenssinkään maksaminen houkuttele…

Lauantaina en löytänyt kuin uudet oloasuhousut, pääsin keskustaan vasta niin myöhään että Stadium ja Top sport kerkesivät mennä jo kiinni ennen kuin kerkesin niiden tarjoontaa tutkimaan ollenkaan. Täytynee joko tänään tai huomenna koittaa pyörähtää uudelleen esim. Stadiumissa tarkistamassa ne miesten puolen paidat. Toivottavasti niistä löytyisi jotain mukavaa 🙂

Hyvää viikonalkua kaikille sateisesta säästä huolimatta!

63 – i wanna

Pusero – H&M / Pusero – Lindex /Jakku – Lindex / Neule – KappAhl / Kengät – H&M / Kaulakoru – H&M

Tässäpä mun tällä hetkellä nettikaupoista löytämäni kiinnostuksen kohteet. Päätin kattoa nettikauppoja sillä periaatteella, että voisin löytää samat tuotteet myös Jyväskylän kivijalkamyymälöistä.

Tän syksyn lempiväreihin on kuulut viininpunainen, musta, valkoinen ja sininen. Myöskin hopea on tällä hetkellä koruissa miellyttänyt erityisen paljon – yleensä olen kallistun muutenkin enemmän hopean kuin kullan puolelle. En omista vielä tuollaista perus paitaa viininpunaisena ja kun sellaisissa tykkään kuitenkin eniten kulkea niin olisihan sellainen todella hyvä lisä vaatekaappiini.

En myöskään pistäisi pahakseni perinteistä pitkähihaista mustaa jakkua – muissa väreissä löytyy pitkähihainen jakku muttei mustana. Ainoa musta jakku jonka omistan on 3/4-hihainen Vilan komistus jonka ostin viime keväänä. Myöskin kakkosena oleva musta paitahöskä on jotenkin mielenkiintoinen, saattaa tosin olla hieman liian pitkä munlaiselle teletapille. Will see.

Nuo kengät menisivät pelkästään juhlakäyttöön jo materiaalinsakin puolesta ja jos ne vaan jalkaan sopii (ja niillä pysyy pystyssä) niin taidan käydä ne itselleni lunastamassa. Sillä odotuksella siis että kokoja löytyy… Niiden kanssa kivaksi yksityiskohdaksi kävisi kuvassa oleva H&M:n kaulakoru joka maksaa alle 5 euroa! Mietin vain miten pitkä tuo ketju sitten on verrattuna tuohon koruosaan itsessään. Myöskin tuo valkoinen neule hiukan mietityttää, olen sen verran rämäpää että valkoinen ei meinaa pysyä valkoisena. Pitänee käydä sitäkin ihailemassa 🙂

Onneksi olen menossa tänään kaupunkiin – ostoslistalla olisi ainakin pari treenipaitaa. Joudun varmaankin taas kallistumaan miesten valikoiman puolelle sillä naisten paidat ei vaan istu mun päälle. Oon nyt viimeiset kuusi vuotta käyttänyt ainoastaan miesten treenipaitoja ja hyvin oon pärjännyt. Täytyy myöskin tsiikailla josko löytyisi uudet treenikengät jostakin, nykyiset on jo yli 7 vuotta vanhat joten olisi aika ehkä panostaa uusiin… 😉

Translation: Some things I’m dying to own at the moment. I’m not so sure about the white blazer and the proportions of the jewellery though, I have to check them out too today when I’m going shopping. I have also on my shopping list some new training shirts – I might have to go with the men’s section again. All of the shirts meant to women are somehow so uncomfortable… And I’ve been using men’s training shirts for the past 6 years so they’ve been proven to be good. I might also consider checking out some new training shoes, my current ones are a bit over 7 years old so I think it’s finally the time to invest in a pair of new ones… Maybe. 😉