Hae
Hannamaria

43 – classic american diner

Kuten kerroin, käytiin viime keskiviikkona viettämässä laatuaikaa sisarusten kesken aterioinnin merkeissä. Testattiin vähän aikaa sitten auennut Classic American Diner, joka tarjoilee aika normaalia raflaruokaa. Olin aikaisemmin kuullut pelkkää hyvää paikasta ja heidän purilaisannoksistaan, mutta oma kokemus oli kyllä karvas pettymys.

Paikka sinällään oli hieno, aika lähellä samaa kuin mitä vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa on tottunut näkemään. Entisistä Raxin tiloista oli saatu asialliset – mikä jo itsessään on suuri saavutus! Ulkonäöllisesti todella hieno paikka, ruokalistaa myöten.

Heidän ruokalistansa on hyvin perinteinen – löytyy hampurilaisia, salaattia, leipiä, pihviä ja kaikkea muuta. Myöskin juomapuoli oli todella laaja. Hinnatkaan eivät olleet pahat ensinäkemältä, mutta kun näki annosten koot niin tajusi miksi paikka oli niin halpa.

Itse otin kuvassa näkyvän Kana-caesar-salaatin, jossa oli kyllä runsaasti kanaa, mutta muuten annos oli aivan järkyttävän pieni. Kanaa oli todella hyvin, siitä propsit. Makukaan ei ollut kaksinen – salaatti ja kana olivat oikein hyvää, mutta aivan järkyttävä määrä parmesaanijuustoa sai salaatin maistumaan loppua kohden aivan ällöttävältä. Tunne oli sama kuin jos joku olisi työpäivän jälkeen nostanut jalkansa pöydälle samalla kun syöt – yök! Vertauskohtana tässä toimii Food Bar & Kitchenin sekä Jalon kana-caesar-salaatit. Hintaa salaatille oli 13,90 euroa – mieluummin maksan pari euroa enemmän jotta saan mahani täyteen.

Pikkuveikka otti New York Giant Steakin, joka ei kyllä ”gianttia” ole nähnytkään. Olihan se toki iso leveyssuunnassa, mutta paksuudessa ei ollut kehumista. Ranskalaisia oli ihan hyvä määrä, mutta kasviksia olisi saanut olla mun makuun enemmän. Harmittaa kun ei tullut otettua kuvaa, oh well… Hintaa tällä ”suurella” pihviannoksella oli 21.10 euroa! En olisi ikinä suostunut maksamaan siitä noin paljoa jos olisin tiennyt minkä kokoinen annos sieltä tulee. Toki jos tykkää syödä paljon ranskalaisia ja letun paksuisen pihvin, niin mikäs siinä… Kunnon pihvi tuohon hintaan, ei mikään lehtipihvi.

Voisin harkita toisen kerran menemistä pelkästään testaamaan heidän leipä- tai hampurilaisannoksiaan, mutta kumpaaakaan näistä en ikinä tilaa uudelleen ellei niille tehdä jotain. Pidän nyt ainakin pienen välin ennen tuonne uudelleen uskaltautumista.

Jos jollain on parempia kokemuksia näistä tai muista annoksista, saa jakaa mielipiteitä!

Translation: I might go back just to try out their burgers and sandwiches, but I’ll never eat their chicken-caesar salad again. The place was good though, but I really prefer the food to be better than the look of the place. If anyone has something to say for their defence, please do give me your opinion! 🙂

42 – sate herkkutuote

Kuten aikaisemmin kerroin, ostettiin siis Ween Maan Wiljaa -markkinoilta sunnuntaina hiukan namia. Tai siis Misteri osti, mutta kuitenkin. Maisteltiin ensiksi suolapähkinätoffeeta, joka oli muuten aika törkeän hyvää, mutta päädyttiin ostamaan minttukrokanttitoffeeta. Vaikka paketti oli iso, niin sisältöä ei ollut hirveästi. Ja käsityöhän maksaa, joten tälle satsille tuli hintaa viitisen euroa. Tosin kun Satelta ostaa niin tietää saavansa rahalleen vastiketta. Olen ennenkin maistanut heidän suklaitaan, jotka ovat taivaallisia.

Mulle tuli uutena tietona että he ovat avanneet suklaakahvilan / myymälän Jämsään. Siellä täytyy kyllä ehdottomasti vierailla, flyerissä paikka näyttää ainakin todella houkuttelevalta. Pikkukylässä nimeltä Petäjävesi, Jyväskylän kupeessa, on myöskin joskus ollut Sate Herkkutuoteen pieni kauppa, mutta en ole varma onko se enää elossa. Ainakin Petäjäveden S-marketista näitä saa. Bongasin heidän tuotteitaan myöskin Jyväskylän Sokokselta! Facebookista löytyy kun hakee ”Sate Herkkutuote”.

Heidän tuotteensa ovat todella hyviä vietäväksi esimerkiksi tuliaisiksi Suomesta tai ihan muuten vaan lahjaksi. Suosittelen todellakin kaikille! Älkääkä pelätkö hintaa, sillä heidän tuotteissaan vähemmän on todellakin enemmän. Palataan astialle kun olen kokeillut heidän muitakin tuotteitaan ja olen ehtinyt vierailla heidän suklaakahvilassaan – pitää muuten jollekin vapaapäivälle ottaa tuo ohjelmaan!

Translation: If you ever come accross Sate Herkkutuote, please try their products! They are sold at least around the centre Finland and they have their own cafe at Jämsä. I haven’t tried that one but I’m sure it’ll be cosy and fun. This brand makes everything from scratch and even if their products are a bit expensive, they are gooooood 🙂