Follow:
Uncategorized

161 – emiliana wine tasting

Viime tiistaina pääsin osaksi Re:fashion -blogiportaalin järjestämää pienimutoista viinitapahtumaa, joka oli ensimmäinen kertani ikinä viinimaistajaisissa. Paikkana toimi kaunis Ravintola Lasipalatsi Helsingin keskustassa ja illan aikana maistetut pienet (ja erittäin maukkaat) cocktail-palat olivat heidän tarjoamiaan. Mukana illassa oli myöskin Re:fashion  portaalista Veera (kuvassa), Jonna ja Noora, sekä tietysti Sanna, Re:fashionin Myyntijohtaja (kuvassa).

Emiliana -viineistä meille oli kertomassa kaksi yrityksen edustajaa. Kyseinen firman työntekijät tuottavat viinien lisäksi pientuotantona hunajaa sekä oliiviöljyä, joita kumpaakaan ei ikäväkseni tuoda Suomeen liian pienten tuotantoerien takia. Emiliana -viinit tuotetaan biodynaamisesti ja orgaanisesti Chilessä, jossa ilmasto on täydellinen sijaintinsa kannalta kyseisellä tavalla viinejä kasvattaa.

Emiliana -viinitalon perustajat Rafael ja José Guilisasti huomasivat jo 90-luvun lopulla, että kuluttajien mieltymykset ympäri maailman olivat muuttumassa ja pyrkivät jo tuolloin alkamaan kestävää kehitystä tukevien viinien tuottamisen ja tätä nykyä kaikki Emiliana-viinit ovatkin luonnonmukaisesti tuotettuja.

Tarjolla oli neljää eri viiniä, kaksi valkoista ja kaksi punaista. Emiliana tuottaa myöskin jälkiruokaviiniä, Emiliana Organic Sauvignon Blanc Late Harvest, jota löytyy Alkosta 375ml pulloissa sekä rosé-viinejä, joita he eivät Suomeen ikävä kyllä tuo. Kumpaakaan emme ikävä kyllä päässeet maistaan.

Pääsimme maistamaan punkuista Gamma Reserva Merlot Syrah Petit Verlot 2012:a ja Adobe Reserva Syrah Mourvede Merlot 2012:a. Valkkareista maisteluun pääsi Natura Chardonnay 2013 ja Adobe Gewürztaminer Reserva 2013. En ole ennen oikein ollut punaviinien ystävä, mutta näistä molemmat olivat oikein maukkaita. Molemmista Adobe suosikki oli Adobe, jota tuli etenkin valkkarina juotua useampi lasi. Pääsee ehdottomasti mun ostoslistalle seuraavan juhlan tullen.

Ylipäätään oli todella mukava parituntinen, sillä opin todella paljon viineistä ja etenkin niiden kunnollisesta maistelusta ja haistelusta. Sain uusia tuttavia ja nautin hyvästä seurasta. Tuliaiseksi jokainen sai paketin Emilianan pientuottajien hunajaa ja oliiviöljyä, joita on molempia käytettävä säästellen :) Kokonaisuutena ilta oli todella mukava ja jos multa kysytään, niin Re:fashionin porukka saisi järkätä tälläisiä enemmänkin!

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

6 Comments

  • Reply Minttu-Marie Rasinpää

    Oon seurannut sun blogia jo pitkään ja oon lukiasi. Tää on tosi kiva blogi ja kirjottelet sopivin väliajoin. http://minttu-marie.blogspot.fi tossa on linkki mun blogiiin jossa kerrotaan vähö koirista. =)

    June 23, 2014 at 07:08
  • Reply Hanna Voutilainen

    Kiitosia palautteesta :)

    June 23, 2014 at 12:39
  • Reply Eeru

    Samaa mieltä olin tapahtumasta, se oli sopivassa määrin opettavainen, rento ja oli kiva päästä rupattelemaan uusien ihmisten kanssa. Lisää näitä kiitos!

    June 23, 2014 at 16:42
  • Reply Hanna Voutilainen

    Tiivistit oikein hyvin tämänkin postauksen! :D

    June 24, 2014 at 04:16
  • Reply Veera

    Ihania kuvia! Mulla jotenkin melkein unohtui kuvaileminen, kun viinit vei mennessään. :D

    June 26, 2014 at 04:29
  • Reply Hanna Voutilainen

    Kiitoksia! Siltä se jotenkin kuulosti että viinit vei mennessään suurimman osan porukkaa, tai sitten osa oli liian ujoja kaivelemaan kameraa esille :)

    June 26, 2014 at 04:33
  • Leave a Reply