Follow:
Ruoka

151 – grillijuttuja

Lautantai-iltana oli viimein aika järkätä jo pitkään tiedossa olleet grillijuhlat ja pitää samalla pienoista kisakatsomoa Mertarannan kanssa. Juhlat pidettiin ja ruoka, seura ja juoma (vissy ja limsa minun tapauksessa) olivat erittäin hyvää. Alkuillasta meinasi masis iskeä kun porukka jakaantui niin selvästi eri porukoihin, mutta loppuillasta kaikki olivat hyvässä sovussa ja ‘kaikilla oli niin mukavaa’. Tosin ilta/yö jatkui aivan liian pitkään, nukkumaan päästiin vasta puoli viiden maissa kun viimeisetkin vieraat saatiin irti Singstarin mikeistä. :D

Tarjoamisena oli talon puolesta makkaraa kaikilla mausteilla, porkkanaa + dippiä sekä Väinämöisen palttoonappeja tuorejuuston kera. Tuorejuustona testattiin Arla Apetinan Rucola & Pesto -uutuutta, joka oli kyllä aika herkku näiden nappien kanssa. Ne ovat jo hyviä yksistään, mutta siihen kun lisätään kyseinen tuorejuusto niin nam.


Herkut tulivat suurimmaksi osaksi muilta, poppareita saatiin sponssattuna jätesäkillinen, joten niistä ei tule olemaan pulaa vielä pitkään aikaan. Kotiin viemisenä vein muovipussillisen ja poppareita jäi säkkiin vieläkin… Karkitkin sponssattiin, samoin sipsit. Parhaat juhlat on sellaiset, joissa jokainen tuo jotain josta jokainen voi nauttia. Nyyttikestimeininki :)

Juhlat olivat oikein onnistuneet. Kuten moneen kertaan olen todennut, ilman viinaakin voi olla hauskaa ja se tuli todistettua taas. En lääkekuurini takia saa juoda paljoa, joten päätin olla ottamatta ollenkaan jottei väsymys ja ketutus iske kesken illan. Oli erittäin hyvä valinta :)

Mites teidän viikonloppu? Joko on grillikausi korkattu?! KOHTA KUITENKIN KANNUSTETAAN SUOMEA OIKEIN URAKALLA!

 Last Saturday it was finally time to get the barbeque-season started! We had a small party with a group of friends and enjoyed hockey, good food and amazing company. At first the athmosphere was a bit weird since everyone didn’t know each other but as the alcohol kicked in people were really friendly ;) Though I didn’t drink at all (I wanted to avoid the tiredness and the crumpiness after that one cider) I still had fun. Some of the quests didn’t want to leave at all but by four o’clock in the morning we had to tell them to leave so we could get some sleep before cleaning up and going to my new apartment. 

Everyone brought something to the table so we had a nice litlle fiesta afterall and everyone got to eat what they wanted. I could do this again, though this time no more Singstar since people will no stop singing :D Thank god it was a detached house so no-one could complain about the noise. Phew :D How did your weekend go, let me know!

Share:
Previous Post Next Post

RELATED

6 Comments

  • Reply Jiidamanda

    Mun mielestä jos on kyseessä grilli-ilta ni ei sitä alkoholia ees tarvi jos on vaan grilliruokaa :D Tai korkeintaan sen yhen olusen, mut muuten janojuomana on ainakin meikäläisellä jotain muuta :) ja silti grilli-illat on ollu niitä parhaita iltoja, vaikka oiskin ollut selvinpäin!

    May 25, 2014 at 19:12
  • Reply Hanna Voutilainen

    Samaa mieltä, vaikka sidukka grilliruoan kanssa janojuomana onkin hyvää, niin kyllä senkinn voi skipata :) Ja eipähän tullut sitä väsymystä!

    May 26, 2014 at 04:50
  • Reply Julia

    kuulostapas teidän grilli-illat kivalta! :)

    May 26, 2014 at 05:50
  • Reply heidi

    Nami mitä ruokia!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    May 26, 2014 at 19:01
  • Reply Hanna Voutilainen

    Kyllä vain, seuraavaa kertaa odotellessa!

    May 26, 2014 at 19:02
  • Reply Hanna Voutilainen

    Samaa mieltä! Kasvikset näköjään eivät päätyneet kunnolla kuviin, mutta mukana oli mm. kesäkurpitsaa, sipulia ja tomaattia grillattuna. Kun olisi ollut vielä täytettyjä herkkusieniä käärittynä pekoniin niin aijaijai!

    May 26, 2014 at 19:03
  • Leave a Reply